Neljäs lukemani Tanssiva karhu-ehdokas runoteos on Virpi VairisenKuten avata äkisti. Luin tämänkin pdf-tiedostona, joka on luettavissa Kolera kustannuksen sivuilla. He ovat päätyneet julkaisemaan teokset myös ilmaiseksi pdf-tiedostoina kuten Poesia kustantamokin. Toivottavasti näitä teoksia ostetaan myös paperiversiona - mikään kustantamo ei kait toimi pidemmän päälle pelkästään jakamalla kustantamiansa teoksia ilmaiseksi. Toki Koleran toimintaan kuuluu muutakin kuin kirjojen kustantaminen. Useampi kirjastokin on Vairisen esikoisrunoteosta hankkinut kokoelmiinsa, joten paperiversion tutustuminen ilmaiseksi onnistuu myös kirjastojen kautta.
Kirjan ulkoasu
Olen jälleen kirjan kansikuvan nettiversion varassa, mikä ei anna hyvää kuvaa kannesta. Nettikuvasssa tekijän nimi ja teoksen nimi ovat epäselvät, mutta fonttikoot sopivat kannen kuvaan. Kanskuva on abstraktinen, siniharmaasävyinen. Kannen on suunnittelut Susinukke Kosola, jonka runoteos Avaruuskissojen leikkikalu – tutkielma ihmisyyden valtavirrasta on myös Tanssiva karhu-ehdokas. Olenkin varannut hänen teoksensa Seinäjoen kaupunginkirjastosta.
Takakansitekstiä en tiedä, kun en ole paperiversiota lukenut - ehkä sitä ei ole.
Ensivaikutelma
On miellyttävä lukea pdf-tiedostoa jossa on runoteoksen aukeama näkyvissä - toki muutamat sivut vaatisivat näytön kääntämistä, mutta tyydyn kääntämään pääni, että saan luettua ko. sivut.
Abstraktista visuaalisuutta kuvin, sanoin ja merkein. Runo-osioiden otsikot kulkevat aamusta yöhön.
Runojen sanojen sijoittelusta aukeaa äänet, musiikki "I can't get you out of my head"
Päivä
Runojen visuaalisuus vaihtelee - joka katselu/lukukerralla runon kokee eri lailla. Mielikuvat vilisevät omassa mielessäni sanojen saattelemana.
Iltapäivä
Osa runoista on aukeamalla toisinpäin - pää kenossa lukeminen hiukan vaikeuttaa runoon syventymistä, olisi helpompaa kääntää kirjaa kädessä.
miten (?) toisiinsa liittymättömät
asiat kietoutuvat toisiinsa,
miten (?) niistä tulee
toisiinsa liittyviä
asioita
Ilta
Nämä runot kuvineen ja merkkeineen saavat mieleni ajelehtimaan - ymmäränkö tälläistä runoutta, saanko tästä runoudesta jotakin, miksi jokin näissä runoissa kaikesta perinteellisestä ajattelutavastani huolimatta kiehtoo ja kiinnostaa.... uskallanko liikkua yli rajojeni?
Yö
Runojen tekstit puhuttelevat filosofis-abstraktisine ajatuksineen - runoihin liittyy merkkejä ja kuvia, jotka tekevät näistä sanojen, fonttien ja kirjainsijoittelujen taiteesta kiehtovan.
Virpi Vairinen on koonnut YouTube-soittolistan runokokoelman Kuten avata äkisti (Kolera, 2015) musiikkiviittauksista. Osa musiikista vie minut nuoruuteeni, jotkin olivat uusia musiikkikokemuksia minulle.
Vuosi sitten olin vielä sitä mieltä, että en jaksa sellaista runoutta missä on sanoja aseteltuna eri tavoin, mutta on hienoa huomata itsessä, että voi laajentaa omaa kirjallista lukukokemustaan astumalla vieraammalle alueelle, jonka perustana on rakas kirjallisuuden laji: runous.
Virpi Vairinen Kuten avata äkisti, Kolera, 2015 Kirjan kansi: Susinukke Kosola Mistä hankittu: ilmaisversio netissä
Kolmas lukemani Tanssiva karhu-ehdokasrunoteos on Kristian BlomberginValokaaria. Luin sen pdf-tiedostona, joka löytyi Poesian sivulta.
Myös Kristian Blomberg on minulle uusi runoilija. Hän on Poesia-kustantamon perustajajäseniä - tämä selittänee, että hänen runoteoksensa ovat luettavissa myös pdf-tiedostona.
Kirjan ulkoasu
Näen vain kirjan kansikuvan netissä, joka ei tee oikeutta paperiversiokannelle. Kannen on suunnittelut Olli-Pekka Tennilä Kuva on melko kliininen kuvaus valokaaresta, jossa kuitenkin näen elämän sykkeen. Kannessa ei näy runoilijan nimi, mikä markkinollisesti on puute - ehkä he luottavat runoteoksen lyötämiseen muilla keinoin, runoteoksen nimen muistamisella. Todennäköisesti runoteosta ei poimita kirjakaupan tai kirjaston hyllystä kannen perusteella - en tiedä onko teoksessa takakansitekstiä.
Ensivaikutelma
Runoteoksen selaaminen pfd:nä näytöltä vie lukukokemuksesta jotain pois - myönnän olevani paperiversiokirjan ystävä. Haluan hypistellä ja selata teosta - vierastan päätteeltä lukemista. Mutta teinhän tietoisesti tämän valinnan - kaukolainan sijaan.
Jo ensimmäiset runolliset sanat tekevät minuun vaikutuksen - valokaari, muistikuva, korianteri, tuoksu, vihreys.
aurinkoa vanhempi
Aforistiset runot puhuttelevat minua lause lauseelta - enemmän vielä tänään kuin eilen lukiessa. Runojen tunnelma vaikuttaa minuun voimakkaasti - tämän päivän uutiset ovat saaneet minut surulliseksi, elämän hauraus pysähdyttää.
myrskylyhty
En unohtaisi hänen ehdotustaan: ”On tunnistettava mikä täällä on pahaa ja pyrittävä sen vähentämiseen, mutta vielä enemmän pitäisi tunnistaa mikä on hyvää ja luoda sille mahdollisuuksia säilyä tekojemme kautta.”
Luonnonläheisyys runoissa sykähdyttää sydäntäni. Ihaillen Blombergin kuvailua: vesipisaroiden hunnuttamat esineet, hiljaisuuden siitepölyä,
Toisinaan sataa pitkiäkin aikoja sisään ennen kun tajuaa että ikkuna on unohtunut auki.
Minulle tuli mielikuva herkästä ihmisestä, joka unohtaa laittaa "turvakehän" ympärilleen, ikkuna sisimpään jää kaikille auki, kunnes huomaa, että on suljettava aukko, selvitäkseen - pitkät sateet sieluun satuttavat.
kynnyksiä
Että on asioita, jotka paljastuvat muille, mutta kenelle ja miksi?
Ehkä täällä on joku toinenkin. Ehkä maisema tarkastelee sisältämäänsä viestiä minun avullani, sen tietoisuus sietää ihmistä, ihmisten taipumusta vääristää ja vääristyä kaikuessaan
Haluan tämän runoteoksen paperiversiona - haluan lukea runoja sivuja kääntämällä, merkintöjäni tehden, palaten runojen valokaariin - luen ehdottomasti muutkin Blombergin teokset ensin pdf:nä ja katson, josko nekin löytävät tiensä runokirjahyllyyni.
Kristian Blomberg: Valokaaria, Poesia, 2015 Kirjan kansi: Olli-Pekka Tennilä Mistä kirja hankittu: ilmaisversio netissä
Toinen lukemani Tanssiva karhu-runoteosehdokas on Saila SusiluodonAriadne. Kirjaa olinkin jo selannut työpaikallani, Herättäjän kirjakaupassa. Lainasin kuitenkin kirjastosta tämän lukukappaleen.
Saila Susiluoto on myös minulle tuntematon runoilija - olemme näköjään syntyneet samana vuonna, 1971. Jälleen etsin YouTubesta videota esiiintyvästä kirjailijasta.
Kirjan ulkoasu
Pidän kirjan turkoosisävyisestä kannesta, jossa on kultaisia kuviota reunassa. Kannen on suunnitellut Tiina Palokoski. Kirjan tekijän ja nimen fontit ovat selkeät. Kirja on kaunis laittaa esille - olen laittanut kansikuvanäkymälla sen työpaikallani, Herättäjän kirjakaupassa runokirjahyllyyn. Kirja on saapunut ns. näytevalikoimakirjana (entinen näytevarasto eli kustantajat lähettävät kirjalogistiikkakeskuksien kautta automaattisesti kirjakaupoille joitakin teoksia).
Takakansiteksti on tyypillinen runoteosten esittelyteksti: katkelma runotekstiä.
Kirjassa ei ole esittelytekstiä kirjailijasta - sen puuttuminen ei ole tavatonta runoteoksissa.
Ensivaikutelma
Olen luonnollisesti selannut Ariadne-teosta kirjakaupalla, sen sinne saapuessa myyntiin. Runotekstit on numeroitu - on helppo tietää, mihin teksti loppuu. Susiluodon teksti on kaunista proosarunoutta. Tässä teoksessa teksti on samanlaista eikä sanojen asettelulla muuteta visuaalisuutta monessa runossa. Se sopii tämän runoteoksen teemaan.
Saari
31 ensimmäistä runoa on ensimmäisen Saari-otsikon alla. Näissä runoissa on haurasta mytologiaa ja pohjoismaista noituutta - Vardø, josta muistan nähneeni jonkinlaisen dokumentin muutama vuosi sitten. Jotenkin mieleeni tulee Utøyan tapahtumat....
Matka
Seuraavat runot on rujompia teksteiltään - ehkä liiankin monimutkaisia minun juuri nyt ymmärtää. Runojen labyrinttimaisuus iskee tajuntaan kuvarunossa 12 - huomaan tämän vasta nyt runoteosta selatessani.
Saari
26. Syntymisen ja syttymisen välissä on yksi loisto tähden ja lähdön välillä maailma nimetään toivon mukaan, voiton.
Jälleen labyrinttirunokuva - huomaan eksyväni tähän labyrinttiin, en saa näistä runoista nyt kiinni, ehkä nämä ovat liian mytologisia minulle.
Aurinko
Jonkinlaista rakkauden kipuilua, häpeää - ihoni menee vereslihalle näitä lukiessa. Taistelen tunteita vastaan - en halau vajota tiettyihin tunnetiloihin. Missä on aurinko näissä runoissa? Onko se polttava aurinko vai lämpöä luova?
Vaikka tämä runoteos ei avautunut minulle vielä sanoiksi, aion hankkia kirjassa mainitun Antikythera-teoksen, jonka sanotaan olevan vuorovaikutteinen tähän Ariadnen maailmaan. Teos on vain hankittavissa App Storesta virtuaaliteoksena - jo tämän formaatinkin takin halua, katsella, lukea ja kokea uudenlaisen runoteoksen.
Rohkenen ottaa luettavaksi muitakin Saila Susiluodon teoksia - minähän pidän vaikeista lukuhaasteista ja runous on hyvin monivaiheinen maailma.
Saila Susiluoto: Ariadne, Otava, 2015 Kannen suunnittelu: Tiina Palokoski Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto
Tanssiva karhu-palkinnon ehdokkaista tutustuin ensimmäiseksi Anja Erämajanproosarunoteokseen Ehkä liioittelen vähän. Tätä runomatkaa toivon kulkevani avoin mielin ja annan runouden puhutella minua kaikin tavoin - sanoista visuaalisuuteen.
Runoteoksen luettuani etsiskelin tietoa runoilijasta ja katselin YouTube-videoita. Olkoon tämä hurmaavan hilpeä videoteos visuaalinen esittely kirjailija Anja Erämajasta ja hänen aikaisemmasta runoteoksesta Kuuluuko tämä teille (WSOY, 2009)
Kirjan ulkoasu
Ehkä liioittelen vähän-runoteoksen kansi on henkilökuva esiintyvästä Anja Erämajasta. Kuva on hyvin ruskeasävyinen ja utuinen. Kannen tekijätiedot ovat ilmeisesti kirjastotarran alla piilossa.
Kannen teema sopii runojen teemaan. Kirjan tekijä- ja nimitietojen fonttikoko on selkeä. Kirjan kannet ovat kovakantiset - onko se sitten harvinaisempaa runoteoksissa, sitä en ole koskaan selvittänyt, ehkä nykyään runoteoksia julkaistaan sekä kovakantisina että pehmeäkantisina.
Takakansiteksti on ihastuttavan lyhyt ja houkuttelee selaamaan runoteosta.
Ensivaikutelma
Minulle uuden runoilijan ollessa kyseessä, selaan runoteosta silmäillen ensin ja etsin mahdolliset kirjailijatiedot, jotka löytyvät tämän teoksen viimeiseltä sivulta. Minua kiinnostaa myös aina kirjailijan kasvot - tässä tapauksessa niitä ei tarvita esittelyssä, sillä kirjailijan kasvot näkyvät teoksen kansikuvassa. Runoteoksessa vaihtelevat eri fontit ja runojen asettelut. Vaikka olen kirjastoalan ammattilainen (tai opiskelija tällä hetkellä), en oikein ymmärrä miksi teos on luokiteltu romaaniluokkaan 84.2? Johtuuko se siitä, että kirjan kuvauksessa (Kirjavälitys) puhutaan että teos liikkuu lajien välimaastossa - mutta eikö proosarunous ole osittain sitä? Minusta tämä teos hukkuu kirjastossa ja kirjakaupassa romaanihyllyihin, kun Erämajan aikaisemmat runoteoksensa ovat runohyllyssä.
Julkilausuma
Ensimmäinen teoksen osa on otsikoitu Julkilausuma. Sitä ennen teos alkaa Frank Sinatran laulun sitaatilla (piti googlettaa, en tunnistanut laulua itse) - laulu on tuttu, kun sitä nyt kuuntelen YouTubesta. Sen jälkeen on lausuma säästä - miten osuvaa, sitähän minäkin ensimmäisenä katsoin tänä aamuna, kun avasin kirjastohuoneessani rullaverhon: sumuinen sunnuntaiaamu toukokuussa.
Näissä runoteksteissä en ole varma mihin runo loppuu vai onko tämän kappaleen teksti yksi kokonaisuus. Jos lausuisin nämä tekstit, pitäisikö minun lausua kaikki? Toisaalta runonlausunnassa voi ottaa pätkiäkin runoista, kunhan se jotenkin ilmaisee, että on kyseessä katkelma.
Minua nämä runolliset tekstit puhuttelevat parisuhteen puolisosta - ehkä tunnistan, niistä hiukan omaakin puolisoani. Tekstin kuvaus ei ole vaaleanpunaista romantiikkaa vaan arjen realismia, jota kohtaa monen kymmenen vuoden parisuhde-elämässä. Ihastelen oivallisia suomenkielen sanoja: rakkausteipit, otettunaolemiseen, keltaiset teeret
Yksi teksteistä on sijoitettu niin, että mietin, miten sen lukisin - vai onko tällä runolla yhtä oikeata lukutapaa? Jospa tekstin voi lukeakin vuorotellen: ensin oikeanpuoleinen ja sitten vasemmanpuoleinen ja toisella kertaa toisinpäin.
Lähipuhelu
En tiedä, onko sivu 19 tarkoituksellisesti toisinpäin vai onko painossa tullut virhe? Oli asia mitenpäin tahansa - tämäkin visuaalisuus sopii tähän runoteokseen.
Tämän kappaleen tekstit ovat minulle vielä avoimia - en osaa näistä pukea ajatuksiani ja tunteitani sanoiksi... mieleen tulee suuteleva neuvostokansa, kuolema. Jotain ahdistavaa parisuhteen tuhkahduttavaa seurailua... toisen läsnäolon vaatimista...
Radiosoitto
Esiteksti säästä on huvittava ja kuvaa erinomaisesti (sää)tilannetta - osittain pätkivää.
Olen nyt täällä metsässä-runo kolahtaa minun tajuntaani. Metsässä vaeltajana ja parisuhdemurheita sielläkin miettineenä "tää on niin mun juttu".
Kappaleen alku- ja lopputekstit saavat minut hiukan hymyilemään sisäisesti "kaikki heti tänne"-ajatuksin ja arjen oravanpyörässä pyörinnässä.
Ydinkysymys
"Miten paljon luuloa, harhaa, miten paljon aikaa jäljellä,
Tässä kappaleessa on useampi fontti, mikä tekee tekstien lukemiseen mielenkiintoisen ulottuvuuden.
Rakkaus jää takapihalle-runo on kuin laulu - ehkä siitä sellainen tehdäänkin, toivottavasti.
Perhepalaveri
Ensiteksti - en jaksa katsoa onko sanojen/kirjainten sijoittelussa jotain erityistä. Mä luovutan tämän tekstin äärellä - minulle riittää silmäys sivuun.
Seuraavan sivun visuaalisuus miellyttää - teksti tuo mieleen Heli Laaksosen :)
Tämän kappaleen teksteistä tulee mieleen teinit - onhan tämä vaihe juuri ajankohtainen omassa elämässäni poikani kanssa.
Kappaleen viimeisen tekstin sijoittelu tuo mieleen Bart Simpsonin kirjoittamassa samaa tekstiä taululle... kouluajan hauki on kala-fiilikset. Ihailen jälleen Erämajan sanoja ja siten miten hän ne yhdistää rosoisiksi lauseiksi.
Eläintarinoita
Kuvittele kuultavat luut . Kuvittelepa luuta.
Kuvittele kielen aura, nuolen kiloa.
Kuvittele ärsyttävää iloa, värinä.
Kuvittele kallistuminen , kuvittele yli päänsä.
Mahtavia, voimakkaita metaforia - tämän tekstin voisin lausua voimalla tai hiljaisesti, riippuen tilanteesta.
Sivun 55 visuaalisuus ei mene mun jakeluun, yritän epätoivoisesti ottaa tekstistä selvää - liian vaikeata minulle vai teenkö tästä vain liian vaikean?
Stand up
Hah, sivu 60 tekstin taaksepäin ja eteenpäin irvokkaine sanoineen. Joskus rivous vaan valtaa mielen... toisaalta nämä sanat alkavat naurattaa, on tämä suomen kieli melkoista :)
Rakkaat ystävät-runo voisi olla mielenkiintoista lausua itsekin jossakin - vaan ei ehkä täällä pikkukylässä ymmärrettäisi tämän runon ironiaa.
Kiitos
Elämälle kiitos monista asioista, tilanteista, ajatuksista, olemisesta - ei kaiken tarvitse olla siirappista kiitosta.
Kirjan loppukiitokset vahvistivat tuntemuksiani, että löysin tuttuja tekstityylejä, aiheita - minäkin.
Lähden mielelläni toistekin Anja Erämajan tekstien maailmaan - olisipa upeata, jos hän vaikka tulisi tänne Pohjanmaallekin esiintymään.
Kuuntelen taustalla YouTuben kautta Siionin virsiä. Ensimmäisen kerran veisasin Siionin virsiä Lapuan Herättäjäjuhlilla 2014. Silloin myös hankin mustakantisen Siionin virret. Sen jälkeen en ole seuroissa enkä Herättäjäjuhlilla käynyt, kotona olen joitakin Siionin virsiä laulanut YouTubesta tai Spotifysta kuunnellessa. Josko toukokuussa tai kesällä ehtisin käydä seuroissakin Etelä-Pohjanmaalla. Heinäkuussa menen mukaan Vantaalle Herättäjäjuhlille kirjoja ja muita tuotteita myymään Herättäjän Kirjakaupan kautta. Olen näissä kirjakauppahommissa nyt elokuun loppuun 2017.
Minna Saarelma-Maunumaan toimittama teos pohjautuu osittain Jaakko Haavion teokseen Siionin virsien ääressä (Herättäjä-Yhdistys, 1970). Toinen teoksen kirjoittajista on Väinö Maunumaa.
Siionin virret - herännäisyyden sydänäänet
Kerrotaan lyhyesti mitä herännäisyys on - Ukko-Paavosta Siionin virsien historian alkuun. En ollutkaan ajatellut mistä kirjoista Siionin virret ovat saaneet alkunsa. Tukholman Sions Sånger-kokoelma (1748), jonka suomensi Elias Lagus (ilmestyi 1790). Pentti Juhani Ignatiuksen ja Antti Achreniuksen toimittama Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut (1790), Abraham Achreniuksen virsikokoelma Ziionin Juhlavirret (1769) ja arkkivirsikokoelma Hengellisiä lauluja, joka liitettiin Siionin virsien 1883 painokseen.
Konventikkeliplakaatti oli minulle outo vierassana. Herännäisyyden historiaa lukeneena toki tiesin, että herätysliikkeiden seurat kiellettiin lain voimalla 1726. Tuon lain nimi oli siis konventikkeliplakaattilaki .Sana tarkoittaa: konvettikkelit eli seurat, joka luonnollisesti tulee ruotsinkielisestä sanasta konventikel.
Jonas Hellman (s. 1697 Nyköping, Ruotsi) oli kauppiaan poika. Vihittiin papiksi 1722. Liittyi pietisteihin, mutta alkoi pian kiivailla pietistien johtajaa Eric Tollstadiusta vastaan. Hellman kuoli 44-vuotiaana 1741.
"Jonas Hellmanin virsituotannossa kuvastuu jotakin tästä epäonnistumisien aiheuttamasta sisäisestä ahdistuksesta ja hädästä. Mutta siinä on myös köyhän syntisen kiivailua heikon syntisen puolesta; niiden puolesta, jotka ovat joutuneet parannuksessa ja uskossa onnistuneitten ihmisten painostuksen alaisiksi." (s. 21) Siionin virsi 72 uusi ehdotus Hellmanin virteen Särkyköön nyt sydämeni
Johan Christopher Holmberg (s. 1700-luvun vaiheilla Uppsala, Ruotsi) oli yliopistovoudin poika. Hän kuoli 1743. Hän toimitti Sions Sånger-kirjan, joka julkaistiin muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa 1743. Tuona aikana ei ollut helppoa saada viranomaisten painolupaa virsi- ja laulukirjoihin kirkon virallisen virsikirjan rinnalla.
Siionin virsi 43 Koit, Jeesus
Johan Kahl (s. 1721 Visby, Ruotsi) oli nuori lahjakas runoilija. Hän oli visbyläisen kauppiaan poika. Hän kuoli vain 25-vuotiaana.
"Suomen heränneelle kansalle Johan Kahlin virret ovat jo kauan olleet tuttuja ja rakkaita. Siionin virsissämme on niitä yhä useita, siitä huolimatta, että uusin tutkimus on osoittanut eräät hänen nimissään kulkeneet virret toisten tekemiksi. Selitykseksi sanottakoon, ettei Kahl, kuten eivät hänen aatetoveritkaan, jotka luovuttivat runojaan Tukholmassa vuosina 1743 ja 1745 ilmestyneeseen Sions Sånger-nimiseen laulukokoelmaan panneet aina nimeään julki. Meillä on kuitenkin riittävästi Johan Kahlin tekemiksi tunnistettuja virsiä voidaksemme niiden välityksellä lähestyä hänen ajatusmaailmaansa ja uskonkilvoitustaan." (s. 32)
Siionin virsi 99 Mun sydämeni temppelin
Lars Nyberg (s. 1720 Norra Frired, Ruotsi) oli kirkkoherran poika. Papiksi hänet vihittiin 1742. Konventikkeliplakaatin voimaantulo 1726 aiheutti sen, että kristillinen elämä ja työnteko Ruotsissa oli valvottua ja rajoitettua. Todennäköisesti tämän takia Nyberg lähti siirtolaispapiksi Amerikkaan. Hän palasi Ruotsiin 1776. Hän kuoli 1792.
Siionin virsi 124 Ei mikään niin voi virvoittaa (myös virsi 299)
Anders Odhelius (s. 1718 Länsi-Göötanmaa, Ruotsi) oli papin poika. Hän kuoli 1730.
"Anders Odheliuksen virsissä toistuu herännäisyyden uskonkäsitykselle ominainen armon ikävöiminen ja Herran odotus." (s. 50)
Siionin virsi 71 Immanuel, mun valoni (myös virsi 358)
Siionin virsiä Uudellamaalla
"Linnoitusupseeri Anders Johan Nordenberg-Nordensköldiä pidetään Siionin virren 174 tekijänä. Virsi on vuonna 1745 ilmestyneessä Sions Sånger-kokoelman toisessa osassa n:o 1. On arveltu, että virren tekijä olisi tuntematon ruotsalainen Anna Nordensköld. Toisaalta tiedetään, että edellä mainittu maaherra Anders Johan on ollut yhteydessä herrnhutilaisiin ja hänen tiedetään kirjoittaneen hengellisiä lauluja." (s. 58)
Siionin virsi 174 uusi ehdotus Nordenberg-Nordensköldin virteen Miks nukut sä vaan? "Olof Gren on ruotsalaisen pappisrunoilijan Lars Nybergin ikätoveri, syntynyt noin vuoden 1720 vaiheilla. Hän on tullut Upsalan yliopistoon vuonna 1738, toiminut kotiopettajana Mäntsälä Alikartanossa Karl Fredrik Nordensköldin perheessä ja pappina myös Tukholmassa. Hän kuoli vuonna 1783." (s. 59)
Siionin virsi 69 uusi ehdotus Grenin virteen Ei kukaan kutsu hartaammin Jumalan pasuuna
Abraham Achrenius (1. helmikuuta 1706 Jakkula, Somerniemi – 28. syyskuuta 1769 Nousiainen) oli suomalainen herännäispappi, virsirunoilija ja pietistijohtaja. Hän oli rukoilevaisuuden hengellinen isä. Achreniuksen isä oli Someron pitäjänapulainen Simon Achrenius.
Siionin virsi 5 Nyt meitä kutsutaan
Sydän hämmästyy
Elsa Christina Holmsten-Wacklin (1709 tai 1710 Oulu – 20. lokakuuta 1735 Oulu) oli suomalainen varhainen naisrunoilija. Elsa Holmsten oli naimisissa vuodesta 1734 postimestari Johan Wacklinin kanssa. Molemmat puolisot olivat kuuluneet yltiöpietisteihin ja lakanneet käymästä ehtoollisella ja jumalanpalveluksissa. Avioliittoon päästäkseen he luopuivat mielipiteistään ja palasivat takaisin valtiokirkon yhteyteen. Elsa Wacklin kuoli jo pari vuoden päästä 1736 vaikeaan synnytykseen. Elsa Holmsten kirjoitti ruotsin kielellä neljä virttä jotka hänen puolisonsa Johan Wacklin suomensi 1737 ja julkaisi ne arkkiveisuina.
Tämän Siionin virren olen kuullut useasti ja sen sanat koskettavat minua juuri nyt
Siionin virsi 103 Jospa Herraa kiittää voisin
Tutustumme suomalaisiin arkkivirsiin
Tuomas Ragvaldinpoika - arkkiveisujen isä
Tuomas Ragvaldinpoika (6. joulukuuta 1724, Tyrvää – 14. maaliskuuta 1804, Loimaa) oli suomalainen virsirunoilija ja arkkiveisujen tekijä. Hän oli aikansa merkittävin talonpoikais- ja arkkivirsirunoilija. Hän sepitti henkilö-, hää- ja hautajaisrunoja sekä kruunajais- ja matkatoivotusrunoja kuninkaallisille. Tuomas Ragvaldinpojan vanhemmat olivat Lipun talon omistanut kuudennusmies Ragvald Hansinpoika ja Margareta Erkintytär.
"Häntä on kutsuttu "arkkiveisujen isäksi" sillä perusteella, että hän toimi kauan aikaa ammattimaisena arkkiveisujen sepittäjänä ja otti myös ensimmäisenä käyttöön arkkivirsi-nimityksen. Hänen virtensä muodollisena esikuvana oli Vanha virsikirja." (s. 88)
Turun arkki v. 1786
"Vuonna 1786 julkaistiin Turussa arkki "Zionin Lasten Uudet Hengelliset Joulu-Wirret". Siionin virret 1,7 ja 8 ovat peräisin arkin virrestä "Kokondukat armot lapset" (s. 88)
Siionin virsi 1 Airuet, nyt maailmalle
Vaasan arkki v. 1789
"Vaasassa julkaistiin v. 1790 arkki "kaxi Hengellistä Wirttä". Siionin virsi 156 on tältä arkilta ja on nimeltään "Ahdas on käydä Taiwaan tie" (s. 91)
Siionin virsi 156 Tie taivaan kaita
Viipurin ja Oulun arkit v. 1827
"Vuonna 1827 julkaistiin sekä Viipurissa että Oulussa arkki. Kumpikin niistä sisältää yhteisiä virsiä. Viipurissa julkaistun arkin nimi oli "Kolme Hengellistä virttä". Oulun arkin nimi oli "Kaxi Hengellistä Wirttä". (s. 91)
Siionin virsi 155 Käyn isänmaataan kohti
myös virsi 365
Oulun arkki v. 1828
"Vuonna 1828 ilmestyi Oulussa arkki, jonka nimenä on "Kolme Utta Hengellistä Wirttä" (s. 93)
Siionin virsi 197 Kiitos, Karitsa kuollut
virsi 212
Viipurin arkki v. 1839
"Vuonna 1839 ilmestyi Viipurissa arkki " Kolme Hengellistä Wirttä" (s. 95)
Turun arkki v. 1794
"Turussa julkaistiin vuonna 1794 arkki "Kaxi Utta ja Kaunista Jumalista Wirttä" (s. 95)
Autuus ja riemu
Gustaf Stenman
Gustaf (Kustaa) Stenman (1754 Kangasala – 1809) oli suomalainen mylläri, kirkonrakentaja ja virsirunoilija.
Taivasmielinen
Hurskaan Antti Achreniuksen virsistä
Anders (Antti) Achrenius (5. huhtikuuta 1745 Turku - 23. heinäkuuta 1810 Nousiainen) oli suomalainen pappi ja pietistijohtaja.
Siionin virsi 75 Muistan päivää autuasta
myös virsi 312
Jeesuksen silmäin eteen
Piirteitä Lauri Stenbäckin runoilijantyöstä
Lars (Lauri) Jakob Stenbäck (26. lokakuuta 1811 Kuortane – 21. huhtikuuta 1870 Isokyrö) oli suomalainen runoilija ja pappi. Hän liittyi ylioppilaana herännäisyyteen, ja hänet vihittiin papiksi 1842. Tämän jälkeen hän toimi Vaasan yläalkeiskoulun rehtorina vuosina 1846–1855, Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisenä kasvatusopin professorina syyslukukauden 1855 sekä Isonkyrön kirkkoherrana 1855–1870.
Mua siipeis suojaan kätke
Virsirunoilija Lina Sandell-Berg ja virsi 238
Lina Sandell (oik. Carolina Wilhelmina Berg, os. Sandell, 1832–1903) oli ruotsalainen runoilija, kirjailija ja virsirunoilija. Sandell oli papin tytär ja häntä pidetään pohjoismaiden tuotteliaimpana hengellisten laulutekstien kirjoittajana.
"Ruotsin virsi- ja laulurunoilijoiden joukossa oli Lina Sandell viime vuosisadan runoilijoiden kirkkain tähti. Hän on sepittänyt noin 2000 hengellistä laulua, joista huomattavan moni liitettiin pian uusiin laulukirjoihin. Hänen laulujansa on suomalaisissakin kokoelmissa runsaasti. Siionin virsien myöhempiin painoksiin Vilhelmi Malmivaara otti Lina Sandellin iltavirren "Mua siipeis suojaan kätke" (s. 119)
Tämä on tuttu virtenä 552
Siionin virsi 238 Mua siipeis suojaan
Tule lapseni siunaamaan isää
Vilhelmi Malmivaaran työ Siionin virsien uudistajana
Vilhelmi Malmivaaran virsirunous on minullekin tunnetuinta.
"Siionin virsien uudistustyö oli aikanaan oleellinen osa Malmivaaran paimentyöstä. Olisi vaikea ajatella sitä nousua, minkä herännäisyys koki hänen aikanaan, ilman Siionin virsien uutta laitosta. Malmivaara kykeni ottamaan huomioon oman aikansa haasteen, hänellä oli taito ja rohkeus vastata siihen Hän käsitti Jumalan kutsuneen hänet tähän tehtävään. " (s. 128)
Tutun virren 631 "heviversio" puhuttelee minua
Siionin virsi 252 Oi, Herra jos mä matkamies
Siionin virret Ambomaalle
"Kun uuden ambokielisen virsikirjan työ oli pysähdyksissä ja odoteltiin uusien virsien syntymistä, (Heikki) Saari arveli, että hänen kääntämänsä virret voisivat palvella tilannetta. Työtovereittensa suostumuksella hän toimittikin painosta "Rukousvirsiä evankeelisille kristityille ambolaisten maassa". Se sisälsi noin 100 Siionin virttä. " (s. 133)
Aamun koitto korkeudesta
Siionin virsien jouluvirret
Carl Mauritz Lilliehöökin jouluvirret
Carl Mauritz Lillehöök (1691-1760) oli sotilassukua molempien vanhempien puolelta ja toimi Ruotsin amiraliteetissa luutnanttina 1724. Armeijasta erottuaan hän asettui viljelemään sukukartanoa Fräkentorpia.
Juho Kytömäki ja Siioin virsi 11
"Vuonna 1938 laajennettiin Siionin virsiä lisävirsillä. Uutena jouluvirtenä otettiin mukaan Juho Kytömäen jouluvirsi "Taas annoit joulun tulla", Siionin virsi 11. Juho Kytömäki (1884-1959) ei ole varsinaisesti virsirunoilija. Hän suoritti elämäntyönsä kansanopistossa, jossa tuhannet nuoret saivat kasvatusta ja opetusta elämää varten. Opetus- ja kasvatustyö rakennettiin kestävällä pohjalla, jossa sananharjoituksella ja virrellä on merkittävä osuus. Siinä ohessa syntyi myös oma virsi, joka kuvaa tekijänsä ja seuraväen omaksumaa alatien kristillisyyttä" (s. 139)
Siionin virsi 11 Taas annoit joulun tulla
Beetlehemin piltti vain
"Jouluvirsi 15 on peräisin keskiajalta ja edustaa vanhaa eurooppalaista perinnettä." (s. 141)
Estä Suomi hukkumasta
Väinö Malmivaara virrentekijänä
"Vilhelmi Malmivaaran virsirunoudesta johtaa suora linja Väinö Malmivaaran vastaavaan luovaan työhön. Perintötekijätkö tässä ovat olleet vaikuttamassa vaiko innostava esimerkki? Samoin kuin Väinö Malmivaara luontevasti peri isältään uskonnollisen herännäiskantansa - ei tosin ilman sisäistä kriisiä - samoin isän virsityön jatkaminen lankesi hänen osalleen talletettavaksi ja kartutettavaksi perintöleiviskäksi" (s. 143)
Siionin virsi 16 Kiittäisimme armostasi
Kohden taivaan kotiamme
Mikko Katila - pappi ja runoilija
Mikko Katila (4. lokakuuta 1863 Seinäjoki – 30. heinäkuuta 1924 Savitaipale) oli suomalainen pappi ja runoilija. Katilan vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Arvid Katila (ent. Logren) ja Justiina Absalomintytär Katila. Hän pääsi ylioppilaaksi 1891 Vaasan yksityislyseosta, ja hänet vihittiin papiksi 1897. Katila toimi 1897 ja 1898 Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vt. kappalaisena, 1899–1902 Naantalin sijaiskirkkoherrana ja 1907–1924 Savitaipaleen kappalaisena.
Siionin virsi 173 Soi, virteni kiitosta Herran
Baabelin virtain varsilla
A.J. Soveri ja Siionin virsi 189
Albert Johan Soveri, sukunimi vuoteen 1906 Silander (14. maaliskuuta 1873 Lammi – 3. helmikuuta 1961 Ylöjärvi) oli suomalainen rovasti, lehtori ja kirjailija.Soverin vanhemmat olivat director cantus Henrik Silander ja Lovisa Silén. Hän pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1892. Soveri suoritti teologian erotutkinnon Helsingin yliopistossa 1897 ja hänet vihittiin samana vuonna papiksi. Hän valmistui vielä filosofian kandidaatiksi 1900 ja filosofian maisteriksi 1904. Soveri toimi uskonnon opettajana Tornion alkeiskoulussa, Raahen alkeiskoulussa ja Turun tyttökoulussa 1902–1912, uskonnon lehtorina Oulun suomalaisessa lyseossa 1912–1920 ja uskonnon ja filosofian vanhempana lehtorina Tampereen tyttölyseossa 1920–1936. Hän oli Sauvon kirkkoherrana 1936–1950 ja sai rovastin arvon 1938.
Laumaasi et paimen heitä
Antti Pukkila ja Siionin virsi 159
"Antti Pukkila syntyi Kauhavalla vuonna 1894.... Antti Pukkilan ehtoo joutui kevättalvella 1980." (s. 160-161).
"Antti Pukkila toimi jonkin aikaa Lapinlahden kristillisessä opistossa Portaanpäässä opettajana. Siellä hän kirjoitti erään oppilaan muistivihkoon runon. Siellä runoa kopioitiin ja veisattiin Heikki Klemetin säveltämällä "Liidennyt oon leivon lailla" Se runo on nyt Siionin virsi 159." (s. 161)
Herramme meihin käänny
Piirteitä Eemil Ponsimaan elämästä ja elämäntyöstä
Tuomas Eemil Ponsimaa (20. toukokuuta 1894 Sakkola – 5. elokuuta 1967 Kangasala oli suomalainen kirkkoherra, hartauskirjailija ja virsirunoilija. Ponsimaa oli Kangasalan kirkkoherrana 1962–1965.
"Eemil Ponsimaa oli monilla henkisillä lahjoilla varustettu mies, joka osasi kuitata monet kiperät tilanteet älykkäällä ja hyväntahtoisella huumorilla" (s. 165)
Siionin virsi 127 Olen vankina täällä
Siionin virsien uudistustyö
Jaakko Haavio uudistajana
"Vuoden 1961 lopulla ryhtyi Eemil Ponsimaa Siionin virsien uudistustyöhön Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikunnan pyynnöstä. Hänen työnsä valmistui vuonna 1964....
......Vuonna 1965 asetettiin uusi uudistustoimikunta. Toimikunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin Jaakko Haavio. " (s. 166)
"Uudistustyö valmistui eri vaiheitten kautta niin, että uudistetut Siionin virret voitiin ottaa käyttöön Seinäjoen herättäjäjuhlilla 1972" (s. 167)
Siionin virsi 135 Murheinen sydämemme
Ylhäällä kiitosvirsi soi
Erzsébet Túrmezein virret
"Vuonna 1912 syntynyt unkarilainen runoilija Erzsébet Túrmezei opiskeli 1930-luvulla Budapestin yliopistossa, jossa hän suoritti sekä unkarin että saksan kielen diplomit. Myöhemmin hän valmistui diakonissaksi ja työskenteli 1950-luvun alkuu asti Budapestin evankelisessa diakoniakodissa. Hän on ollut mukana Unkarin luterilaisen kirkon virsikirjan toimitustyössä ja istuttanut vuosikymmenten ajan myös suomalaisia virsiä kotimaansa kristittyjen käyttöön. Sisar Túrmezei on julkaissut Herättäjä-Yhdistyksen kustannuksella runoteokset Hyvää huomenta armo sekä Kasvamme alaspäin. Runot on suomentanut Anna-Maija Raittila" (s. 173)
Siionin virsi 49 Vain vähän, Herra Jeesus, on
Tutustumme Siionin virsiin-teos on ollut mielenkiintoinen matka näiden virsein syntysijoille. Virsien historiasta luen mielelläni lisää esimerkiksi Virren virtaa: veisattu runo ennen ja nyt (Kansanvalistusseura, 2010)
Parhaillaan on käynnissä Siionin virsien uuditustyö.
Jaakko Haavio - Väinö Maunumaa: Tutustumme Siionin virsiin, Herättäjä-Yhdistys, 1993
Maija Turunen (s. 1942) on nuoruudessaan kirjoittanut kaksi runoteosta: Pyykkipäivä (1961) ja Huvila (1964). Nykyiseltä nimeltään hän on Maija Larmola ja on tunnettu Kukkulan kortteli-teoksista, jotka on kuvittanut Leena Lumme.
Huvila-runoteoksesta löysin ensilukemalta kolme suosikkirunoa:
HAUKKA
Liikkumaton haukka joka ilmavirrassa leijailee silmänkantamattomien maisemien yllä ristin muotoon jähmettyneenä näkee ruohojen väliin ja mullan rakosiin. Ihminen joka on painettu maata vasten näkee silmänkantamattoman vartioidun taivaan syntymästään saakka ajatus on asunut siellä ja tuntee sen kokonaan.
*********************
LÄHDE Olit joskus syliin sopiva, lähde jossa on koivun kuva, johon lehti putoaa, lintu oksalla, lehti oksassa, lävitse kulkeva tuuli, pilvi joka kiitää lintuparven yli, valo ja varjo vedessä.
*********************** PIENI KUUSIMETSÄ puhetapa kuin pienellä koiralla jolla on leijonan sydän
mielikuva metsästä lentokoneesta nähtynä
käpy ja orava vapaus ja rauha omia asioitaan täynnä
Pyykkipäivä-runoteoksen aion lainata kirjastosta - saattaa sekin antikvaarista päätyä omaankin kirjahyllyyn. Kukkulan kortteli-teokset muistan kirjakauppa-ajaltani - selaillut olen niitä, voisin ne nyt lukeakin.
Maija Turunen: Huvila, WSOY, 1964 Mistä hankittu: poistokirja kirjastosta
Kirjan kansi houkuttelee tarttumaan kirjaan niin kirjakaupassa kuin kirjastossa - teoksen nimen fontti kuvaa kirjan yhtä teemaa. Mustavalkokuva ja keltainen ruusu irronneine terälehtineen luo kauniin kontrastin. Kannen on suunnittelut Tuija Kuusela
Toukokuun Kirjaklubin kirjana oli Lapuan kirjastossa Terhi RannelanFrau. Ehdin kirjan ajoissa lukemaan, mutta en päässytkään lukupiiriin keskustelemaan - olin sen illan tyttären Iris-kissan hoitajana :)
Heinrich Himmlerin nimen muistan Hitlerin lisäksi ja luulin ensin, että tämä Frau-tarinan mies on juuri tuo Himmler. No, Heinrichit Himmlerit ja Reinhardit saattavat meikäläiseltä mennä sekaisin.
Odotin kirjan tarinalta enemmän Lina-rouvan ajatusmaailman avaamista - en niinkään ollut kiinnostunut tässä romaanissa uhrien näkökulmasta, vaikka se oli ymmärrettävää, kun selvisi mikä kytkös oli Erich Richterillä tarinaan.
Pidin kirjan tyylistä kulkea Lina-rouvan mielikuvamaailmasta nykyisyyteen sekä menneisyyteen. Silti jäin pohtimaan, miten ihminen voi arvottaa maailmankuvansa siten, että jokin ihmisryhmä olisi täysin arvoton ja ansaitsisi kuoleman? Mikä sai Linan kasvamaan tälläiseen vakaumukseen?
Terhi Rannela on kirjoittanut Työpäiväkirjan Frau-teoksen kirjoittamisprosessista. Luin sen nyt ennenkuin jatkoin tämän blogipostauksen kirjoittamista. En ole vielä lukenut muiden kirjablogistien tekstejä, miten päin he ovat tehneet: lukeneet ensin työpäiväkirjan ja sitten Frau-romaanin vai toisinpäin kuten minä tein.
Rannelan työpäiväkirja avasi juuri niitä asioita, joita jäin kaipaamaan romaanissa. Ymmärrän myös nyt paremmin eri henkilöhahmojen tarinoiden sijoittumisen Frau-romaaniin. Eihän ollut tarkoitus kirjoittaa fiktiivistä elämäkerrallista romaania pelkästään Lina-rouvasta.
Mielikuvani Lina-rouvasta oli ihan toisenlainen lukiessani Rannelan tekstiä - nyt hänestä näkemäni kuvat vievät hiukan jonkinlaista glamouria pois Linasta. En ajattelut häntä niin tavanomaiseksi, mitä kuvissa näkyy. Ehkä minulla on ollut vääränlainen mielikuva natsivaimojen ulkomuodosta ts. pukeutumistyylistä yms.
Ymmärrän myös nyt, miksi kirjailija halusti tarinaan Lidice-kylän kohtalon henkilöhahmoineen. Silti minua kiehtoi Lina-rouva romaanissa eniten ja hänen persoonaansa jäi miettimään. Pidin myös Erichin ja Linan kohtaamiskuvauksista ja tarinan lopussa vanheneva Erich poikansa kanssa Linan haudalla oli jotenkin koskettava - kaikesta traagisuudesta huolimatta.
Rannelan työpäiväkirjassa (ja romaanin lähdeluettelossa) on muutamia mielenkiintoisia teoksia, jotka haluan lukea myöhemmin - en välttämättä tänä kesänä jaksa perehtyä tähän aiheeseen enempää.
Suosittelen Frau-romaanin lisäksi lukemaan Rannelan työpäiväkirjan. Se on upean realistinen kuvaus kirjailijan kirjoittamisprosessista tutkimustöineen, kirjoitusmatkoineen ja luomistuskineen. Ja jos olet lukenut työpäiväkirjan, mutta et vielä Frau-romaania - älä ihmeessä jätä upeaa lukumatkaa käymättä Rannelan tekstin viemänä aiheeseen, josta ei ole aikaisemmin käsittääkseni suomeksi kirjoitettu romaania.
Kesällä voisin kyllä lukea vaikka Terhi Rannelan nuortenkirjoja ja myöhemmin nuo muut aikuisten kirjat - niidenkin aihemaailmaa ja kirjoittamisprosessia kuvattiin hyvin houkuttelevasti työpäiväkirjassa.
Fraun matkassa ovat kulkeneet myös seuraavat kirjablogistit:
Lapuan kirjaston Kirjaklubin huhtikuun kirjana luimme Panu Rajalan kirjoittaman kirjan Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Kirjastoalan opiskelujen ja kirjakauppatyön lomassa olen ehtinyt vasta toukokuun alussa lukea kirjan loppuun.
Aila Meriluodon runous ei ole minulle sisällöltään tuttua - olen tiennyt vain muutaman hänen runoteoksensa. Toki helpompi olisi ollut ymmärtää Rajalan kirjoittamaa teosta, kun olisi ensin lukenut Meriluodon runot ja romaanit. Mutta toisaalta lukemalla jonkin elämäkerran, voikin löytää innostuksen ko. henkilön teoksiin, kuten minulle kävi Meriluodon kohdalla - lainasin kaikki saatavilla olevat runoteokset lähikirjastoista.
Muutama vuosi sitten katsoin televisiosta dokumentin Aila Meriluodosta. Hänen persoonansa kiehtoo minua samalla tavoin kuin Märta Tikkasen tai Tove Janssonin. Tikkasen tuotannon olen melkein kaiken lukenut, Janssonilta en Muumi-kirjojen lisäksi vielä paljon mitään.
Panu Rajalan muita kirjoittamia teoksia en ole myöskään lukenut. Toki olen sen verran mediaa seurannut, että tiedän muutamien elämäkertojen ympärillä olleen melkoinen kuhina. Mietinkin, että onko Rajalan tyyli kirjoittaa naisten elämän eroottisuudesta muita enemmän ja tuoden siihen oman kokemuksensa henkilöön liittyen. Kyllä kait minä hänen muitakin teoksiaan saatan jossain välissä lukea - monia mielenkiintoisia henkilöitä löytyneen F.E. Sillanpäästä Olavi Paavolaiseen.
Lasinkirkas, hullunrohkea-teos kuvaa Aila Meriluodon elämää lapsuudesta 2000-luvun alkuun. Kiehtovaa on lukea runotytön matkasta monenlaisia miehiä kohdaten. Kirjan tekstistä saa kuvan, että Ailan on hyvin tunteellinen, avoin ja riehakaskin persoona. Kukapa meistä on ketään tuomitsemaan, millaisia elämänkohtaloita kohdallemme sattuu... ja miten ja millaisiin ihmisiin sitä rakastuu ja tuntee intohimoa, Kirjaa lukiessa joissakin asioissa tunnen samaistumisen tunnetta - olen kokenut jotain samanlaista. Välillä tunnen suruakin - olisihan se Ailan elämä voinut olla helpompaakin. Silti Ailan persoonasta löytyy se monessa kuvassakin näkyvä hymyilevä, naurava ja ehkä hiukan kujeilevakin nainen.
Runo- ja romaaniteosten syntyminen: mistä on aihe lähtenyt, missä kirjoitettu, miten kustantajat ovat suhtautuneet, kriitikot jne. on kirjailijaelämäkertojen mielenkiintoisin osa. Myös kulissien taakse kurkistaminen - mitä tapahtuu kirjailija/kustannusmaailmassa, parasta "tosi-tv-tarinaa".
Panu Rajalan Aila Meriluoto-teos kuvaa myös heidän ystävyyttään. Monta kulttuuripersoonaa tavataan kirjan sivuilla - heistä haluaa lukea enemmän.
Ehdottomasti aion lukea Aila Meriluodon kirjoittamat omatkin elämäkerralliset teokset.
Lasinkirkas. hullunrohkea-teoksesta ovat blogeissaan kirjoittaneet:
