Kotikansaa: suomalaisia kuvia suuresta lännestä

Aukusti Oravalan novellit matkaavat Atlantin toiselle puolen - ilmeisesti nämä ovat hänen matkakertomuksiaan 1920-luvun puolivälistä.  Mielenkiintoista oli lukea laivamatkakuvausta, sillä isoisäni isä lähti samoihin aikoihin Kanadaan ja eli elämänsä loppuun saakka siellä - koskaan palaamatta Suomeen perheen pariin.

Suomi-kirkon päivä kuvaa matkaa Buffalon asemalta Ashtabula-Harborin asemalle. Etsin netistä tietoa tästä kirkosta ja löysin seuraavanlaisen kirjoitelman:

"Suomen herännäisyysliikkeen johtomiesten vierailu. Syyspuolella vuotta 1925 vieraili Amerikassa kolme herännäisyysliikkeen tunnettua johtomiestä: tohtori August Oravala," (lähde: hAmerikan suomalaisten sivistyshistoria )

"Jumaluusopin tohtori, kirjailija A. Oravala halusi tutkijana tutustua siirtokansamme kirkollisiin pyrintöihin ja muihin valistusharrastuksiin."(lähde: Amerikan suomalaisten sivistyshistoria )

 "Tuskin käypi ihmetteleminen, että kirkot täyttyivät kuulijoista, sillä tunnettiinhan tohtori Oravala kaunopuhujaksi " (lähde: Amerikan suomalaisten sivistyshistoria )


Matka jatkuu Duluthista Virginiaan Evelethiin, Gilbertiin ja siitä kohti Mountain Ironia, Chrisholmia ja Hibbingsiä.

Suomalaisen papin haudalla-vierailusta Oravala kirjoittaa koskettavasti Hibbingin pikkukaupungissa, tätä hautaa tuskin siellä enää on....

Vanha mummo-novelli kertoo herännäismummosta, joka on Etelä-Pohjanmaan Suupohjasta muuttanut suureen länteen.  Oravala vieraileen hänen kodissaan, jossa on esillä herännäispappien kuvia ja pöydällä kasa vanhoja hengellisiä kirjoja.

Vanha mies puhuu-novellissa Oravala tapaa miehen, joka on ollut mukana seurakuntaa perustamassa, kirkkoa rakentamassa, uutta pappilaa ja nyt suntiona. Tämä seurakunta sijaitsee Pennsylvaniassa.

Suomi-opistolla kuvaa Hanockin kaupungin opistoa, joka nykyään tunnetaan nimellä Finlandia University

Kodeissa-novelli kuvaa Oravalan vierailua suomalaisissa hengellisissä kodeissa. Amerikasta Suomeen-novelli kuvaa kotimatkaa Norjan kautta.

Aukusti Oravalan novellityyli on minulle mieluisampaa lukemista kuin hänen romaaninsa. Seuraavaksi luenkin hänen kirjoittamiaan elämäkertoja muiden ihmisten elämistä.  Tämän novellikokoelman myötä heräsi kiinnostus lukea amerikansuomalaisten hengellisestä elämästä ja suomalaisista kirkoista Atlantin tuolla puolen lisää. Vaikkapa  V. Rautanen: Amerikan suomalainen kirkko vuodelta 1911.


Aukusti Oravala: Kotikansaa: suomalaisia kuvia suuresta lännestä, WSOY, 1926
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sininen huone

Kauhavan kirjaston kesälukubingon nuorten kirjojen ensimmäinen bingo-osuma on "yli 300-sivuinen kirja"  Sininen huone-romaanissa on 312 sivua, joten se täyttänee kriteerit :)

Mila Teräs on uusi kirjailija minulle - luonnollisesti nimi on jäänyt mieleen esimerkiksi Elli-kirjoista .

Sininen huone on 17-vuotiaan Sigridin selviytymis- ja kipuilutarina raskaudesta, oman identiteetin etsimisestä ja siitä millaisia tunteita ja ajatuksia yllätyksenä tullut raskaus tuo tulleessaan lähipiirissä.

Romaani on tukitarina samassa tilanteessa olevalle nuorelle, nuoren ystäville ja vanhemmille. Se on myös herkkä ja realistinen kuvaus miltä tuntuu olla raskaana "vääränikäisenä" - yhteisön ja terveydenhoidon viranomaisten reagoinnit satuttavat väärillä sanavalinnoilla.

Sigridin biologisen edesmenneen isän muisteleminen ja isän siskon tapaaminen tuovat Sigridin indentiteettiin kadoksissa olleen palasen.

Sigridin ja Sampsan rakkauden kuvaaminen on kipeätä, aavistaen miten siinä käy....

Vilja-tytön ja Sigridin suhteesta olisin lukenut enemmänkin - hänen kohtalonsa jää lukijan pohdittavaksi...

Mielenkiintoista on kuvata kirjan tunteita ja teemaakin sinisellä huoneella - tulee mieleen aikaisemmin lukemani Kukkien kieli, jossa raskaana oleva Victoria kuvataan myös siniseen huoneeseen... onko raskaudella tai äitiydellä jokin symbolinen merkitys sinisessä huoneessa vai onko tämä vain sattumaa?


Sininen huone-kirjasta ovat blogissaan kirjoittaneet:

Kirjaimin kerrottu
Kirjapuutarha
Notko, se lukeva peikko

Mila Teräs: Sininen huone, Otava, 2006
Kannen suunnittelu: Piia Aho
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Pommorommo

Aila Meriluoto-matkani on laajennut hänen lastenkirjoihin. Pommorommo on julkaistu vuonna 1956. Tämän lastenkirjatarinan kirjoitustyyli muistuttaa Tove Janssonin tapaa kuvata lapsia taiteilija/kirjaililjaperheiden elämässä sadun ja fantasian siivittämänä.

Pommorommo on kujeileva Ailan tyylinen tarina, vaikka vertaankin sitä Toven tarinoihin. Henkilöiden nimet ovat hassunhauskoja: Ukki Urhoollinen, Mummi Muhkea, Aika Iso, Melkein Iso, Iso Paksu Siili ja sitten kirjassa on myös henkilönä SE -  Lauri Viita...

Vaan kuka ja mikä onkaan tuo Pommorommo - se selviää tarinan lukemalla ja miten käy tarinan lasten Tytin ja Matin satuseikkailuissaan luonnon keskellä. Ja kuka onkaan Ville.....

Kauko Salmen mustavalkopiirrokset elävöittävät tätä 50-luvun lastenkirjaa kauniisti.

"Tytti nousi hiljaa, pani kumitossut jalkaansa ja villatakin päälleen ja avasi tuvan oven. Tupa oli tyhjä ja hämärä ja merkillisen suuri. Se ei ollut äänetön, jokin pehmeä hyrinä täytti sen, niin että kaikki siellä eli, ihan hiljaa ja itsekseen."  (s. 11)

"Mutta SE sanoi. Se mörisi jo kauas. Se mörisi: "Enkeli taivaan lausui näin...." Oli paljon kaatuneita puita ja se istui yhden päällä ja poltti tupakkaa"  (s. 22)

"Tuli sateita eikä voinut heittää tikkaa kun taulu menee liemeksi ja nuolet ruostuu. Mutta kala söi." (s. 28

"Tytti ei ollut koskaan nähnyt niin pientä siiliä. Se näytti hämähäkiltä ja Tytti oli ensin vähällä kirkaista, mutta kyllä se oli siili: sillä oli musta kuono ja piikkiturkki ja se lyllersi. Merkillisintä kuitenkin oli, että se lyllersi hänen tyynyllään. Keskellä yötä hänen tyynyllään!"  (s. 33)


Pommorommo-kirjasta ovat blogissaan kirjoittanut myös:

Valopolku

Aila Meriluoto: Pommorommo, WSOY, 1956
kuvitus: Kauko Salmi
Mistä hankittu lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Muistaakseni viime kesänä aloitin tämän kirjan lukemisen ja jotenkin se vain sitten jäi puolitiehen, muiden kirjojen lukemisen ja arjen touhujen lomassa. Tänä kesänä olen ottanut tavoitteeksi lukea keskeneräiset kirjat sekä mahdollisimman monta lukematonta kirjaa omasta kirjahyllystä - saa nähdä miten käy, kun olen kuitenkin osallistunut Kauhavan kirjaston kesälukubingoihin....

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on kirjailijan ihastuttava tutkimusmatka japanilaisen tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen ja kirjailijan Sei Shonagonian elämään. Mia Kankimäki jättää päivätyönsä kustantamossa ja lähtee Japaniin etsimään tietoa Sein kirjoittamasta kirjasta ja hänen elämästään. Tietojen löytäminen ei ole helppoa - Sein kirjasta ja elämästä on aika vähän tietoa ja jos sitä on, sen etsiminen on melkoista salapoliisin työtä.

Mia Kankimäki tapaa matkallaan mielenkiintoisia ihmisiä - niin japanilaisia kuin ulkomaalaisia jotka asuvat tai ovat turisteina Japanissa. Kaiken tämän matkatarinan sisällä hän kirjoittaa ajatuksiaan Sein kirjasta, elämästä - miten hän suhtautuisi nykyelämään ja miten hän eli hovissa, peilaten omaan elämäänsä, mikä tekeekin kirjasta monisävyisen.

Kirjassa on katkelmia Sein kirjasta, joka ilmestyykin elokuun lopussa nyt vihdoin suomeksi Tyynynalauskirja (Teos, 2016).

Ihastuin Sein tarinaan yhtä paljon kuin kaikkeen vanhan ajan japanilaisuuteen - kirjoja en kuitenkaan ole paljon lukenut aiheesta, mutta dokumentit ja elokuvat televisiossa ovat aina kiehtoneet.  Tyttäreni Japani-faniutta mangojen ja japan/koreapopin myötä seurailin hänen teini-iässään. Olen ostanut hänelle monenlaisia Japaniin liittyviä kirjoja, jotka ovatkin tällä hetkellä minun kirjahyllyssäni säilytyksessä. Myös japanilaisen kirjeystäväni myötä (nykyisin olemme facebook-ystäviä, kun minulla ei valitettavasti enää ole aikaa kirjoittaa kirjeitä) olen oppinut tuntemaan nykyajan Japania ja heidän tapojaan. Luonnollisesti ihastelen hän laittamiaan kuvia Japanin luonnosta ja haaveilen matkasta Japaniin katselemaan kirsikkapuiden kukintaa.

Myöhemmin, toisenlaisessa elämäntilanteessa varmasti palaan tämän kirjan pariin - alleviivaten tärkeitä kohtia, tehden kirjan sivuihin omia merkintöjä - tänä kesänä ei ole fiilikset sellaiset... ehkä ensi kesänä, sillä kesähetkeä minulle tämä kirja tarvitsee.


Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin-kirjasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Annelin kirjoissa
Elämä on ihanaa
Eniten minua kiinnostaa tie
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Ja kaikkea muuta
Kaikki mitä rakastin
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin kummitus
Kirjakirppu
Kirjakompassi
Kirsin Book Club
Kirsin kirjanurkka
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Lillin kirjataivas
Luettua
Luetut, lukemattomat
Lukutoukan kulttuuriblogi
Lumiomena
Lurun luvut
Mitenköhän tässä kaikessa käy
Mitä tapahtuu todella
Nenä kirjassa
Opus eka
Pieni kirjasto
P.S. Rakastan kirjoja
Päiväunien salainen elämä
Sallan lukupäiväkirja
Sinisen linnan kirjasto
Sonjan lukuhetket
Tuhat ja yksi kirjaa
Täällä toisen tähden alla



Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava, 2013
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle

Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana

Minulla tapana etsiä ja löytää hyvin erikoisiakin kirjoja - useinmiten ne ovat kaiken lisäksi melko vanhoja teoksia.  Toisinaan valitsen luettavaksi ehkä liian vaativiakin kirjoja, mutta toisaalta mikä estää minua ottamasta lukuhaasteita tietokirjoissakin - ehkä seuraava samaa aihetta sivuava teos avartaa mieltäni lisää.

Tämän teoksen löysin Lakia kirjastot-verkkokirjaston haulla: Wilhelmi Malmivaara. Kirjan kirjoittaja Osmo Tiililä ei ole minulle ennestään tuttu, mutta työpaikallani kahvipöytäkeskustelussa mainitessani lukevani tätä kirjaa, sain mielenkiintoista tietoa Osmo Tiililästä. Ehkäpä luen vielä myöhemmin hänen muitakin teoksiaan, vaikka ne saattavat olla minun käsitykselleni uskosta melko vanhoillisia.

Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana on Osmo Tiililän tutkimus vuodelta 1944, kun jatkosota on ollut loppumaisillaan ja Lapin sota alkoi. Kirja on luokiteltu luokkaan 23 Dogmatiikka. Kristillinen etiikka.

Lähikirjastosta voisin lainata myöhemmin seuraavat teokset, jotka löytyivät haulla: dogmatiikka

Wayne A.  Grudem: Kristillinen uskonoppi (Kuva ja sana, 2015)
Eero Huovinen: Saarna? (WSOY, 2015)
Franz Pieper: Kristillinen dogmatiikka (Arkki, 2010)

ja kristillinen etiikka

Patrik Hagman: Vastarintausko (Kirjapaja, 2016)
Kari Kopperi: Ristin rakkaus: matka Lutherista suomalaiseen seurakuntaelämään (Kirjapaja, 2015)
Antti Kylliäinen: Uskon kintereillä (Art House, 2013)

Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana-teoksen sisältö on otsikoitu seuraavasti:

1. Wilhelmi Malmivaaran herännäisperintö
Herännäishistoriaan olen tutustunut Aukusti Oravalan teoksien myötä. Merkittävimmät herännäisajan henkilöt ovat nimeltä tulleet tutuiksi: Niilo Kustaa Malmberg, Joonas Lagus ja luonnollisesti Wilhelmi Malmivaara, jota tämä lukemani teos käsittelee.

2. Wilhelmi Malmivaaran raamatullisuus ja kirkollisuus
Mielenkiintoisinta tässä kappaleessa oli lukea miten Malmivaara suhtautui muihin uskonnollisiin suuntiin. Laestadiolaisuus (nyk. sana: lestadiolaisuus) on tuttu sen verran, mitä julkisuudessa on tästä puhuttu. Olen kyllä ajatellut tutustua jonkin kirjan myötä tähän herätysliikkeeseen esim. Jorma Aspgrén: Näkökulmia lestadiolaisen kansanliikkeen vaiheisiin (Barents, 2014).  Hedbergiläisyys on tullut nimenä tutuksi ja tiedän, että nimi tulee Fredrik Gabriel Hedbergistä.  Voisin lukea Seppo Suokunnas: Evankelisen liikkeen isä F. G. Hedberg 1811-1893 (Aurinko Kustannus, 2011). Vapaakirkolliset, joista on syntynyt Suomen Vapaakirkko on tuttu minulle muutaman ystäväni kautta. Vapaakirkosta voisin lukea esim. Eila Hämelin: Tienraivaajat: vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä (Päivä, 2001) Pelastusarmeija on monelle tuttu joulupadoista ja televisiossa on tullut katsottua muutama dokumenttikin. Tästäkin olisi mielenkiintoista lukea vaikka kirja nimeltä: Matti Salminen; Sadan vuoden inhimillisyys: Pelastusarmeija kovaosaisten miesten auttajana (Like, 2008). Baptistit liitän enemmän Amerikkaan kuin Suomeen.  Katsoin Suomen Baptistikirkon sivuja ja yllätyin, että heillä on kuitenkin seurakuntia täällä Pohjanmaallakin. Heistäkin voisin lukea kirjan: Anneli Lohikko: Baptistit Suomessa 1856-2006 (Kharis, 2006).  Tässä ei kuitenkaan puhutaan mitään helluntailaisuudesta - onko syy siinä, että tämä uskonnollinen liike tuli Suomeen 1910-luvulla (Malmivaara kuoli 1922), mutta olisihan jo kymmenessä vuodessa kokenut tämänkin liikkeen... ja entäpä sitten Jehovan todistajat, joiden toiminta on alkanut vuonna 1906....  tai Suomen juutalaiset...  ja Suomen Metodistikirkko....  ehkä näitä kaikkia ei ole vain haluttu tässä teoksessa käsitellä.

3.  Wilhelmi Malmivaaran käsitys kristinuskosta kansakunnan terveen elämän ehtona
Tässä kappaleessa käsitelläänkin Malmivaaran suhtautumista juutalaisiin.  (sitähän tuossa edellä pohdinkin). Mikäli oikein ymmärrän, hän olisi halunnut juutalaisten kääntyvän toiseen uskontoon - uskontoon, joka uskoo Jeesukseenkin. Itse uskon Jeesukseen, mutta ymmärrän silti juutalaisia, jotka eivät häneen usko - en voisi väkisin käännyttää ketään uskomaan samalla tavoin kuin minä.  Vaikka olen eri mieltä uskonasioista juutalaisten kanssa, silti arvostan heitä ihmisarvojen mukaan, en uskonkäsitysten. Taimi Torvinen on kirjoittanut teoksen: Suomen juutalaisten historia (Otava, 1989).
Malmivaaran suhtautuminen kirjailijoihin kiinnostaa minua. Osmo Tiililä kirjoittaa:
"Vielä niinkin myöhään kuin v. 1916 Malmivaara katsoo olevan syytä puuttua Eino Leinon, Ernst Lampénin, Pekka Ervastin ym. toimittaman Sunnuntai-nimisen lehden luonteeseen.  Kristilliluonteisesta nimestään huolimatta lehti sisältää kristinuskon autuuden tien vanhentuneeksi julistamista, teosofista jaarittelua Jumalasta ja onpa suoranaista kristinuskon pilkkaakin." (s. 121)
Parikymppisenä olen lukenut muutamia Pekka Ervastin teoksia ja tutustunut hiukan teosofiaan, mutta se ei tuntunut minulle oikealta asialta.

"V. 1891 Malmivaara kirjoitti lehteensä katsauksen Mihin suuntaan pyrkii suomalainen kaunokirjallisuus. Kukin kirjailija panee tieten tai tietämättään - niin hän huomauttaa - teoksiinsa oman henkensä, ja tämä puolestaan vaikuttaa lukijakuntaan. Kirjoilla on suuri merkitys, mutta myös suuri vastuu; kansan tulevaisuus on suuressa määrin riippuvainen kirjojen ja siis kirjailijan hengen suunnasta." (s. 123)
Nykyaikaan tuo kuulostaa hyvin vanhakantaiselta - mielestäni jokainen aikuinen on itse vastuussa mitä kaunokirjallista teosta lukee ja miten sen sisällön vastaanottaa. Olen toki puolueellinen sanoissani, sillä ammattinani on mahdollistaa erilaisten kaunokirjallisten teosten saatavuus asiakkaille, tehtävänäni ei ole arvostella eikä päättää mitä asiakkaat lukevat ja lainaavat kirjastosta tai ostavat kirjakaupasta.  Tuohon aikaan asiat ovat olleet tässäkin asiassa toisin.

4. Wilhelmi Malmivaaran pelastusoppi
Mitä se pelastusoppi oikein tarkoittaakaan.... Suomen evankelis-luterilaisen kirkon  sivuilta löytyy aamenesta öylättiin-sanasto, jossa on sana pelastus.  Ymmärrän asian hyvin yksinkertaisesti, joten tässä kappaleessa on minulle liian paljon teologista sanastoa.

5. Wilhelmi Malmivaara suomalaisen kristillisyyden edustajana
"...Malmivaara on periaatteessa tahtonut kristillisyydessään edustaa raamatullista ja kirkollista luterilaisuutta tunnustuskirjojen avulla." (s. 199)

Ehkä olisi ollut helpompaa minulle tutustua Wilhelmi Malmivaaraan elämäkertojen perusteella ensin ja hänen itse kirjoittamien teoksien myötä, mutta tulipahan nyt valituksi tämä teos Aukusti Oravalan Elämän virsi-romaanin jälkeen.   Luettavien pinossa jo odottaakin Aukusti Oravalan tekemä elämäkerta Wilhelmi Malmivaarasta.


Osmo Tiililä: Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana, WSOY, 1944
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Kaakerholman kaupunki

Osallistuin kirjablogistien Eeva Joenpelto-haasteeseen, kun muistelin ensin, etten ole hänen teoksiaan aikaisemmin lukenut....  onneksi on kirjablogi, josta voi tarkistaa miten asian laita oikeasti on. Olenhan minä jo pari vuotta sitten lukenut Kauhavan kirjaston lukupiirissä Viisaat istuvat varjossa-romaanin. Minulla oli alkutalvesta suuria tavoitteita - lukea koko Joenpellon tuotanto kesään mennessä, mutta kirjastoalan opiskelut tehtävineen ja kirjakauppatyö veivät aikaani, etten voinut keskittyä yksistään Joenpeltoon. Sain toki yhden uuden romaanin luetuksi, Kaakerholman kaupunki.

Kaakerholman kaupunki on Eeva Joenpellon esikoisromaani (kun ei lasketa kahta salanimellä aikaisemmin ilmestynyttä). Romaani julkaistiin vuonna 1950.  Romaanin tarina sijoittuu 1800-luvun loppupuolelta 1920-luvulle, näin sen olen hahmottanut romaania lukiessani.

Päähenkilö on Anni, torpan tytär, josta tulee Eljas Sortin vaimo.  Kaakerholman elämää kuvataan enimmäkseen Annin näkökulmasta katsoen, välillä hiukan Eljas-miehenkin, muut kylän asukkaat ovat sivurooleissa.

Annin elämä on ollut melkoista raatamista torpan akkana - niinkuin se on ollut kaikilla torppalaisilla tuohon aikaan. Puutetta on ollut ruuasta ja vaatteista ja asuinrakennus on ollut melko hatara, vaikka pääsivät torpparina muonamiehen mökistä parempiin oloihin.

Lapsia on syntynyt - ja kuollut. Rafali-pojan kohtalo on ollut kova ja vain äitinsä hoiva ja huolenpito on saanut pojan pysymään kotona - sen ajan laitokset ns.vaivaaskodit eivät varmasti ole olleet kovin inhimillisiä erilaisille ihmisille.

Annin ja Eljaksen parisuhde on ollut vaikea - Eljaksen saamattomuus ja laiskuus ovat kiristäneet heidän välejään, Anni on joutunut raatamaan kahden edestä ja silti Eljas on monesti vain parjannut ja arvostellut Annin tekemisiä.  Eljaksen suhtautuminen Rafali-poikaan on sitten viimeinen pisara heidän yhteisessä elämässä.....

Pikku hiljaa Kaakerholma hiljeenee - nuoret lähtevät paremman leivän ja elämän perään, vanhat kuolevat tai joutuvat laitokseen - Anni vaan on yhä Kaakerholmassa, elämänsä loppuun saakka.

Kaakerholma kaupunki-romaani on historiallinen romaani yhden aikakauden elämästä, mutta myös kuvausta naiseudesta, äitiydestä ja vaimona elämisestä.

Tästä Eeva Joenpelto-koonnista löydät linkit muiden kirjablogistien tämän päivän Eeva Joenpelto-postauksia.

Eeva Joenpelto: Kaakerholma kaupunki, WSOY, 1950 (2p., 1983)
Kirjan kannen päällys: Pekka Loiri
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kukkien kieli

Kukkien kieli-romaani on tarina nuoren naisen elämästä - menneisyyden ja nykyisyyden tarinat kulkevat limittäin.  Victoria on ollut sijaiskotilapsena useassa paikassa, kunnes hän pääsee Elisabethin kotiin - kukkien kielten opetus alkaa, mutta miten käy Victorian kohtalon viinitarhalla....

Kukkakaupan Renata on toinen pelastava enkeli Victorian elämässä, kun hän on täyttänyt kahdeksantoista eikä yhteiskunta enää ole hänestä vastuussa - Victoria on omillaan.

Victoria kohtaa Grantin kukkatorilla - menneisyyden tragediat selvitetään, vaan miten käy, onko tarinalla onnellinen loppu?

Kukkien symbolinen kieli kulkee luonnollisesti tarinan mukana - se lumoaa minut kiehtovalla kielellään.  Menneisyyden salaisuudet aukeavat terälehti terälehdeltä.

Victoria viettää kirjastossa aikaa tutkien kukkien kieltä tarkemmin - valmistaen oman kukkien kielilaatikon kuvineen ja teksteineen. Hänestä tulee taitava kukkien viestien tekijä -  kukkakaupan asiakkaat haluavat hänen kukkakimppujaan.  Elämä alkaa sujumaan hyvin, kunnes Victoria huomaa olevansa raskaana - lapsen syntymä tuo kipeitä asioita menneisyydestä pintaa ja hänen on tehtävä vaikeita päätöksiä käymällä pohjamudissa.

Kirjan tarina on kaunis ja samalla karu - tarina rakkaudesta, rakastetuksi oppimisesta, itsensä hyväksymisestä, anteeksiannosta.

Kirjan lopussa Victorian kukkasanakirja - näin kesällä tekisi mieli tutustua paremminkin oman puutarhan kukkiin ja omiin lempikukkiin, mitä minä niillä viestinkään....

Vai lähtisinkö minäkin omalle kirjastomatkalle kukkien kieli-kirjojen pariin, nämä kirjat löytyvät  Lakia kirjastot-kirjastoista:

Jan Baldwin: Kukkien kieli (Arkki, 2009)
Pentti Lempiäinen: Sano se kukkasin: kasvit vertauskuvina (WSOY, 1992)
Kukkien kieli, suom. Saima-Liisa Laatunen (Tammi, 1986)
Laura Peroni: Kukkien kieli (WSOY, 1986)

Vanessa Diffenbaugh on kirjoittanut toisenkin romaanin: We Never Asked for Wings: A Novel (Ballantine Books, 2015)


Kukkien kieli-kirjasta ovat blogissaan kirjoittaneet:

Annelin lukuvinkit
Kiveen kirjoitettu
Kirjasähkökäyrä
Koko lailla kirjallisesti
Tarinauttisen hämärän hetket

Ihastuttavan kirjavinkkivideon on tehnyt Eiko:

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli, WSOY, 2012
suomentanut: Leena Tamminen
(engl, alkuteoes The Language of Flowers, 2011)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle

Peter-Peter - erään rakkauden asiapaperit

Toisinaan tulee lukuilo tutustua yhden kirjailijan tuotantoon heti yhden kirjan luettuaan hänestä (elämäkerta) tai kirjailijan kirjoittaman runoteoksen/romaanin jälkeen. Aila Meriluoto on minulle yksi sellaisista kirjailijoista. Kiinnostuin jo muutama vuosi sitten hänestä nähtyäni televisiosta dokumentin. Hänen persoonansa on yhtä kiehtova kuin Märta Tikkasen ja edesmenneitten Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin.

Tarvitsin kuitenkin inspiraation lukemiseen kirjaston lukupiirin kautta, jossa luimme Panu Rajalan Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.  Siitä syttyi lukuilon kipinä - lainasin kirjastoista yhdellä kertaa lähes kaikki Aila Meriluodon runokirjat.  Ja noin kuukautta myöhemmin lainasin romaaneja ja Ailan itse kirjoittamat elämäkerrat.

Runokirjoista olen jo tehnyt blogipostaukset viikonloppuna ja nyt on vuorossa ensimmäinen lukemani romaani: Peter-Peter

Peter-Peter on Aila Meriluodon ensimmäinen aikuisten romaani, joka on julkaistu vuonna 1971 - minun syntymävuotenani.

Päähenkilöinä on Sanna, joka toimii kirjastonhoitajana ja Peter, joka on lääkäri-runoilija. Tapahtumapaikka on Ruotsi ja osittain Suomikin.

Sanna on leski ja kahden lapsen äiti. Peterillä on vaimo ja lapsia. Kumpikaan heistä ei ole ruotsalainen syntyperältään, ovat siis maahanmuuttajia.

Romaani on kirjoitettu kiehtovasti - Sannan kirjeillä Peterille ja Sannan päiväkirjamerkinnöillä ja romaaniluonnoksilla.

Romaanissa on vahvasti Aila Meriluodon omaelämäkerrallisia vivahteita - tiesin millainen on Peter-Peter-tarina, koska olin lukenut Ailan elämäkertaa, mutta en osannut odottaa kirjoitustyyliä tälläiseksi. Se oli mukava yllätys aloittaessani lukemaan romaania.

Tapasivatko Sanna ja Peter oikeasti ja millaista heidän kirjeenvaihtonsa oli, selviää teille, kun luette tämän romaanin. Aila Meriluodon tuntevat ja tietävät, että teksti on hyvin rohkeata, mutta silti pilke silmäkulmassa kirjoitettua.  Vaikka en kirjan teemasta oikein viehäty, on romaanin tyyli se,  mikä saa jatkamaan lukemista ja ihailemaan Ailan tunteikasta sanankäyttöä.


Kirjaan perustuva elokuva on tehty 1972 - en ole tätä elokuvaa, koskaan nähnyt, vaikka se on esitetty viimeksi televisiossa 2011.


Peter-Peterin ovat lukeneneet seuraavat kirjabloggarit:

Einesbaari
Jokken kirjanurkka
Kirjava kammari
Sivutiellä
Vauhkon kirjat ja kirjaimet

Aila Meriluoto: Peter-Peter: erään rakkauden asiapaperit, WSOY, 1971 (3.p, 1972)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto - runoteokset 2000-luvulta

Aila Meriluoto on julkaissut neljä runoteosta 2000-luvulla: Kimeä metsä (2002), Kootut runot (2004), Miehen muotoinen aukko (2005) ja Tämä täyteys, tämä paino (2011).

Jätin lainaamatta Kootut runot (täydennetty painos), koska se sisältää lukemani runoteokset: Lasimaalaus (1946), Sairas tyttö tanssii (1952), Pahat unet (1958), Portaat (1961), Asumattomiin (1963), Tuoddaris (1965), Silmämitta (1969), Elämästä (1972), Varokaa putoilevia enkeleitä (1977), Talvikaupunki (1980) Ruusujen sota (1988) ja Kimeä metsä 2002). Kootut runot on julkaistu aikaisemminkin vuonna 1976.

Kimeä metsä

Takakannessa sanotaan:

Kimeä metsä on Aila Meriluodon 12. runokokoelma, joka sisältää myös Meriluodon suomentaman sikermän Emily Dickinsonin lyriikkaa.

Runot on ryhmitelyt 11 osaan ja 12. osa on Emily Dickinsonin käännösrunoja

"Mitä minun pitikään tehdä?
Kirjoittaa runo.
Mutta unohdin sen.
Rupesin lukemaan entisiä.
Kokemaan unohtunutta katiskaa."

Ote Aila Meriluodon runosta sivulta 25

Keto täynnä nukkeja, apilapäitä on kaunis runo - minun sydäntä lähellä olevaa symbolista luontokuvausta.

Emily Dickinsonin runoja olen lukenut muidenkin suomentamana. Aila Meriluodon suomentamat runot ovat hengellisiä, joissa on kaihoisuutta ja kuolemaakin.

Miehen muotoinen aukko

Miehen muotoinen aukko -runoteos on teemoiltaan jatkoa Meriluodon edelliseen runokirjaan Kimeä metsä (2002), jossa käsitellään vanhenemista ja elettyä elämää muistoineen. Tässä kirjassa kuolema on todellisuutta. Vanhenevan ihmisen maailmaa kuvataan sekä vakavasti että vähän huumorillakin. Rakastetun menetys soi aluksi suruna, kaipauksena ja epäuskona mutta lopulta yksinäisyys ja hiljaisuus muuttuvat lohduttaviksi elementeiksi. Rakkaus ei pääty kuolemaan.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika) (lähde: Kirjasampo)

Jokin minussa, sydän ehkä,
alkoi kompastella, jätti askeleita väliin.
Istahti tiepuoleen, sanoi:
- En taidakaan viitsiä pitemmälle.

Hän tarttui reippaasti käsipuoleen:
- Hei, älä nyt luovuta.
Älä luovuta.
Minua.

******

Ei hätää.
Sinä hengität poskeeni.
Sinä kutitat vatsaani.
Sinä nauratat älyäni.
Sinä olet.

Joitakin runoja löysin tästä kokoelmasta, jotka koskettivat - ehkä parinkymmenen vuoden päästä löydän enemmän....

Tämä täyteys, tämä paino

Runokoelmassa soi kokemus ja kypsyys. Haikailut ovat muuttuneet toteamuksiksi vaikka elämänhalu on voimakas. Yksinoleminen ei ole pelottavaa, saa olla oma itsensä. Runoissa voi kuulla muistojen haikeutta mutta myös nykyhetken arvostuksen. Terveiset tulevat jälleen elämästä - juuri tältä kohtaa.
(Sanojen aika) (lähde: Kirjasampo

Tämä täyteys, tämä paino sisältää Aila Meriluodon vuosina 2006-2010 kirjoittamia runoja. Ne on valinnut ja kokoelmaksi koostanut Eila Kostamo yhteistyössä tekijän kanssa.


Runot on ryhmitelty seitsemän otsikon alle: Huonetiloissa, Läsnä, Henkilökuvia, Rakkaudesta, Crpquis (Omistettu Pirkko Cunninghamille), Kesät ja Täyteys

Huonetiloissa

Kevään synty-runo kuvaa kaipausta - ehkä keväästä kesään tai jotakin elämän kaipausta, minulle.

Läsnä

Lukijalle

Luet minua, hajamielisenä, tympääntyneenä.
Onpa mietoa.

Tai äkkiä luet itseäsi. Maistuu.
Minä haastan sinut kaikin aistein.
Tervetuloa.

Henkilökuvia

Niin paljon asiaa, ystävät.
Koen joka ihmisen ainoaksi.
Siis sinut, juuri sinut.
Ei yleistä, massaa, vaan nimenomaan sinut, joka tätä nyt luet.
Kuinka on. Uskallatko kohdata?

Rakkaudesta

Minä olen kuiva
sinulla ei seiso.
Oi mikä rakkaus, intohimo, rakkaus, rakkaus.
Nyt se vasta toteutui
vasten kuolemattomuutta.

Aila Meriluoto kirjoittaa runoissaan suoraan, silti niin runollisesti.

Croquis (Omistettu Pirkko Cunninghamille)

Piti katsoa wikipediasta mitä tarkoittaa croquis. Katsoin myös kuka on Pirkko Cunningham ja löysin hänen värikkäitä maalauksiaan.

Kesät

"Kesä.
Suljen silmäni. Avaan silmäni.
Kesä.
Auki kaikkialle."

Ote Aila Meriluodon runosta sivulta 85

Täyteys

Hyvin hidas leveä sävel,
ehkä largo.
Valkoinen liljankukka muistaa ikkunaa vasten,
toinen, nuppu, vasta kokemassa.
Kaikella on merkitys.
Että voikin näin tajuta.
Ei äkkiä - hitaasti, pidätellen
aueta itse kuin nuppu.
Tämä täyteys, tämä paino.
Viivy vielä, odota.
Kypsy. Vasta nyt tapahtuu.
tyynny jo, älä tuhlaa.
Älä tyydy sekuntiin.
Nyt se syntyy.
Iankaikkinen preesens.


YouTubesta löytyy muutamia Aila Meriluodon runoihin tehtyjä lauluja sekä muutama upea lausuntaesitys.


Kimeä metsä-runoteoksesta ovat blogissaan kirjoittaneet:

Kirjakaapin avain
Kirjapolkuni

Miehen muotoinen aukko-runoteoksesta on blogissaan kirjoittanut:

Kirjojen kamari

Tämä täyteys, tämä paino-runoteoksesta ovat blogissaan kirjoittaneet:

Kirjakaapin avain
Kirjapolkuni
Leena Lumi
Nämä sanat, tämä hiljaisuus
Oota, mä luen tän eka loppuun
Pihin naisen elämää


Aila Meriluoto: Kimeä metsä, WSOY, 2002
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto: Miehen muotoinen aukko, WSOY, 2005
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino, WSOY, 2011
valinnut ja kokoelmaksi koostanut yhdessä Eila Kostamo yhteistyössä tekijän kanssa
Päällys: Tuula Mäkiä
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto - runoteokset 1970-1980-luvuilta

Aila Meriluoto on julkaissut neljä runoteosta 1970-1980-luvuilla:  Elämästä (1972), Varokaa putoilevia enkeleitä (1977), Talvikaupunki (1980) ja Ruusujen sota (1988).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen. 

Elämästä

Tämä runoteos on hyvin vaatimattoman näköinen ulkoasultaan. Kannet ovat punaiset, etukannessa on vain runoilijan nimi ja teoksen nimi. Takakannessa on lueteltu Aila Meriluodon aikaisemmat runokokoelmat  sekä romaanit.  Onkohan 1970-luvun alussa ollut jokin tyyli tai tarve julkaista näin vaatimattoman näköinen, nidottu runoteos - onko WSOY julkaissut muidenkin runoilijoittensa teokset näin "halvan näköisinä"? Aikaisemmat Meriluodon runoteoksethan on julkaistu sidottuina ja kovakantisina. Tein haun Fennicasta WSOY:n julkaisemista runoteoksista vuonna 1972 ja heillä on ollut tuona vuonna tyylinä julkaista runoilijoittensa runoteokset samankaltaisina (esim. Mikko Kilpi: Hellyydestä ja Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja).

Edelleen runot jaotellaan viiteen osaan, kuten aikaisemmissa runoteoksissa.

Meriluodon "Elämästä" sisältää runoja, joita hallitsee arjen tapahtumat kaupunki- ja maaseutumiljöössä. Meriluodon ilmaisu on paikoittain todella riisuttua, mutta teoksen loppupuolen runot ovat osittain jopa aiempaa rönsyilevämpiä muodoltaan. Kokoelman runoista kolme on ruotsiksi (lähde: Kirjasampo)

Asiat jännittyvät esineiksi,
tunne tukee puut ilmaan.
Niin ajateltiin maisema:
huikea karttalehti jota kirjoo hengityksen tuuli,
veren kuumenevat virrat, halun huiput, laukeaman
   syvänteet
Vyöhyke vyöhykkeeltä maailma todentuu
puurajan yli: paljas rakkaus.

Eroottinen runo, elämän rakkaudesta, elämän nälästä ja halusta.

Taas yksi iltarukous

Rakas Jumala anna...
Annathan sinä
toisella kädellä, ja toisella nykäiset pois, humoristi.
Mutta anna sentään.

Minun elämääni ja uskonkipuiluuni sopiva runo.

Pieksämäki-runo on mielenkiintoinen - Aila Meriluoto on kirjoittanut vuonna 1972 siinä tulevaisuudesta, vuodesta 2005.

Varokaa putoilevia enkeleitä

Menneisyys on aiheena vahvasti läsnä Aila Meriluodon runokokoelmassa "Varokaa putoavia enkeleitä". Teoksen runot peilaavat ja puntaroivat elettyä elämää. Kauttaaltaan kokoelmassa nousee esille ristiriidat, sekä nuoruuden viattomuuden ja luulojen haihtuminen elämän varrella. (lähde: Kirjasampo)

Tässä runoteoksessa runoryhmät on otsikoitu: Prologi, Isäni maa, Rakkaudesta pois, Taskuja, Näkemisestä vielä puhumatta, Kasvot, Enkelit ja  Prologi seuraavaan.

Prologi

Yksi runo muistoista - luonnon ja elämän kuvausta.

Isäni maa

Nämäkin runot ovat hyvin henkilökohtaisia Aila Meriluodon elämästä - yhden elämäkerran lukeneena jotain runojen tunnelmasta ymmärtää.

Rakkaudesta pois

Runoja rakkaudesta, joka ei minua henkilökohtaisesti kosketa.

Taskuja

Näistä runoista Mustikkamaalta venyi sumuinen sunnuntai Korkeasaareen on hauska, humoristinen runo eläintarhasta ja ihmisistä.

Näkemisestä vielä puhumatta

Hyönteinen tuli tyhjästä,
istahti kahden ihokarvan väliin.
Hyvää iltaa, ystävä.
On maailma sentään suuri
kun oivaltaa mahtua.

Pidän Aila Meriluodon humoristisestä tyylistä.

Kasvot

Runoissa kuvataan ikääntyvää ihmistä - en ihan vielä ole kohderyhmää....

Enkelit

Vähän matkustaneena ei pääse runoihin sisälle, joissa kuvataan esim. Italiaa

Prologi seuraavaan

Elämän väsymystä, itsensä etsimistä, löytämistä - elämän virtaa.

Talvikaupunki

Takakannessa sanotaan:
"Lyyrinen näkökulma suuntautuu uudessa kokoelmassa pitemmälle kuin ennen minuudesta ulospäin, kohti rinnakkaisten todellisuuksien ja toisten näkökulmien mahdollisuuksia."

Runot on ryhmitelty kahdeksaan osaan, aikaisemmissa teoksissa on ollut viisi osaa.

On asioita ruohikossa hajallaan
korsien lomassa.
Joku on liian pieni, jää mättään varjoon, kurkistamaton.
Joku on liian suuri, katsoo yli, tallaa.
Sinulle, sopivan kokoinen,
sinulle, sopivan liikahtava,
selvää asiaa
ruohikossa.

Talvikaupunki on pitkä proosallinen runo kaupungista - sen elämästä, ihmisestä elämänpyörteissä.

Ruusujen sota

"Ruusujen sota" on Aila Meriluodon yhdestoista runokokoelma. Teoksen runot käsittelevät lapsuutta, ikääntymistä ja rakkautta. Runoilija on kirjassa sivustaseuraaja ja kertoja, eikä niinkään varsinainen kokija, vaikka useat runot tuntuvat omaelämänkerrallisilta. Eletyn elämän lisäksi kokoelmassa on läsnä vahvasti kuolema teemana. (lähde: Kirjasampo)

Runot on otsikoitu viiteen ryhmään: Hän sanoi, minä sanoin; Mätäsenoja; Ruusujen sota; Runoa runosta; Gaudi ja Herkeämättä.

Hän sanoi, minä sanoin

Hääpäivät-runo on dialogia rakastavaisten kesken.

Mätäsenoja

Rakkautta, epätoivoa, vihaakin.....

Ruusujen sota

Sama teema jatkuu symbolisemmin kuin edellä.

Runoa runosta

Tässä osassa on minulle tärkeimmät Aila Meriluodon runot. Runojen kirjoittamisesta, runojen lausumisesta, runojen lukemista - runouden kokemisesta.

Oi miten runo lämpiää sisään
kuin mainio savusauna.
Nokihiutaleita, vihjeitä, muistumia.
Mutta yksiselitteinen ja kaikkia varten:
lämpö.

*****

Runo on vaate
joka mukautuu lukijansa vartaloon.
Ole varovainen kun katsot peiliin.
Ehkä sinun pikku massusi
varjostaa totuuden.

Gaudi

Taiteiljoiden inspiroimia runoja - Simberg, Van Gogh, Donatello, Gaudi

Herkeämättä

Runoja muistoista ja eletystä elämästä


YouTubesta löytyy muutamia Aila Meriluodon runoihin tehtyjä lauluja sekä muutama upea lausuntaesitys.

Elämästä-runoteoksesta on kirjoittanut blogissaan:

Kirjakaapin avain



Talvikaupunki-runoteoksesta on kirjoittanut blogissaan:

P.S. Rakastan kirjoja


Aila Meriluoto: Elämästä, WSOY, 1972
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjasto

Aila Meriluoto: Varokaa putoilevia enkeleitä, WSOY, 1977
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto: Talvikaupunki, WSOY, 1980
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto: Ruusujen sota, WSOY, 1988
Graafinen suunnittelu: Marjaana Virta
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto - runoteokset 1960-luvulta

Aila Meriluoto on julkaissut neljä runoteosta 1960-luvulla: Portaat (1961), Asumattomiin (1963), Tuoddaris (1965) ja Silmämitta (1969).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen. 

Portaat

Aila Meriluodon vahva ilmaisu saa jatkoa "Portaat" kokoelmassa, jossa Meriluodon runous on osittain proosamaista. Teoksen uhkaava tunnelma tiivistyy teemoissa, joita hallitsee liike, luonnonvoimat ja kaiken toistuminen. Mielen kerrostumat näyttäytyvät teoksessa fyysisinä rakennelmina (lähde: Kirjasampo)

Edelleen runot on ryhmitelty viiteen osaan, kuten Meriluodon aikaisemmissakin runoteoksissa.

5 BF.

Jumalan suuri sininen oikku, tämänpäiväinen meri,
kuohuva sininen juoma jättiläisen juoda
reunoillaan jokin murunen mannerta henkemme pitimiksi,
maalintujen, meidän.
Ei, ei varpusten aika nut kun lentävät enkelit:
enkelit leikkivät valokämmenin viskoen palloa
tuulista sinistä palloa, vettynyttä.

Vaiko suolainen pisara vain,
                    jokin kosmisen oikun kyynel,
äskeinen jo, hitaasti kuivumassa
kaikkeuden poskipäällä.

Luonnon ja meren voima näyttäytyvät Aila Meriluodon runoissa. Ylläolevassa runossa on myös hengellistä voimaa ja haurasta tunnetta.

Asumattomiin

Aila Meriluodon viides kokoelma "Asumattomiin" pitää sisällään runoja, joiden kuvastoa hallitsee pohjoiset maisemat. Runojen muoto, harras tunnelma ja melankoliset teemat ovat Meriluodolle ominaisia. (lähde: Kirjasampo)

Näissä runoissa on jo hyvinkin moderneja kuvauksia - mikä varmaankin saattoi olla jo 1960-luvun runouden tyyliä muillakin runoilijoilla.  "Auditiivinen hevonen hiljaisuuden rajakaupungissa/tykyttää esiin hitaan saten kadun/hopeanharmaan perspektiivin:" (runosta Äänettömiin)

Tuoddaris

Runoteoksen takakannessa sanotaan:
"Pohjoisen karusta vaihtoehtojen maailmasta Aila Meriluoto on ammentanut runoihinsa arktista kirkkautta ja aivan uutta lyyristä luonnontunnetta. "

Runoissa on päättyvää rakkautta, pohjoisen luonnon karuakin kuvausta vastakohtanaan kaupungin elämä. Tuoddaris-runoteos jää minulle kaukaiseksi kuten Pahat unet-runoteos.

Silmämitta

Runoteoksen takakannessa sanotaan:
"Aila Meriluodon kokoelmassa kuultaa kauneuden ja omantunnon ristiriita: runoilijan on otettava kantaa, oltava mukana."

Tässä runoteoksessa on myös ruotsinkielisiä runoja, joiden tulkitseminen onkin hyvin haasteellista - ruotsinkielentaitoni on melko olematon.

Kotimaa ilmassa-runo on ajankohtainen, ajatuksia herättävä runo nykyajan tilanteeseen - maahanmuuttajiin.

Piti googlettaa että onko ollut olemassa mies nimeltä Pieter Boersma. Yksi runoista on siis nimeltään Sotalentäjän muistiinpanoista - Pieter Boersmalle.  En löytänyt ihan sen nimistä mutta Piter Boersma löytyi - en sitten tiedä onko tällä mitään yhteyttä tuohon runoon.


YouTubesta löytyy muutamia Aila Meriluodon runoihin tehtyjä lauluja sekä muutama upea lausuntaesitys.

Aila Meriluoto: Portaat, WSOY, 1961
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto: Asumattomiin, WSOY, 1963
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto: Tuoddaris, WSOY, 1965
Päällys: Matti Mykkänen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto: Silmämitta, WSOY, 1969
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto - runoteokset 1940-1950-luvuilta

Aila Meriluoto on julkaissut kolme runoteosta 1940-1950-luvuilla. Hänen esikoisrunoteoksensa Lasimaalaus julkaistiin vuonna 1946.  Sairas tyttö tanssii on julkaistu vuonna 1952 ja Pahat unet vuonna 1958.

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen. 

Lasimaalaus

Runoteos nousi yli seitsemänkymmenen käsikirjoituksen joukosta WSOY:n järjestämän runokilpailun voittajaksi. Lasimaalaus sai heti ilmestyttyään valtavan suosion, ja syksyyn 1948 mennessä siitä oli otettu kahdeksan painosta ja myyty ennätysajassa 25 000 kappaletta. Runot ovat muodoltaan perinteisen loppusoinnullisia ja mitallisia. (lähde: wikipedia)

Runoteoksessa on seitsemän väliotsikoitua runoryhmää: Soittaja pimeässä, Kahlaajatyttö, Meri ja ranta, Toukokuu, Nainen, Kirkonrakentaja ja Lasimaalaus.

Soittaja pimeässä

Yön kämmenellä-runon kuvastaa elämäntuntoja tällä hetkellä - murheita, vastoinkäymisiä, poisnukkuneita läheisiä.

Muista runoista tulee mieleen sodat - menneet ja nykyiset, sotilaat ja siviilit, sotien uhrit ja sankarit.

Kahlaajatyttö

Onni

Kevät on uurtanut kapean kehän
ruskean koivun juureen.
Kevät on uurtanut kapean kehän
sieluni talveen suureen.

Aurinko paistaa kapeaan kehään
holveista huiman sinen.
Maailma mahtuu kapeaan kehään
aava ja ihmeellinen!

Nämä runot ovat seesteisempiä - näissä on jonkinlaista herkkää kaihoisuutta, joka minua viehättää.

Meri ja ranta

Ikävää, tuskaa, kipua tuovat nämä runot mieleeni.

Toukokuu

Rakkausrunoja, jotka eivät minua kovin puhuttele - minulle runojen lukeminen on hyvin tunteikasta ja haen runoista jonkinlaista samaistumisen tunnetta, näistä en sitä nyt löydä.

Nainen

Runoja naiseudesta, joka on aika kaukana minusta.

Kirkonrakentaja

Katedraalilaulu-runoon eläydyn kuin runonlausuja - tämä runon haluaisin joskus esittää.

Lasimaalaus

Joku on merkannut kirjaston kirjassa tästä runosta palasen, joka minuakin erityisesti puhuttelee:

"....Ei mikään irrallaan voi mistään olla,
ei mikään milloinkaan voi olla toisin,
ja ikuinen on kaiken yhteys..."

Sairas tyttö tanssii

Runoteoksen takakannessa sanotaan mm. näin:
V.A. Koskenniemi kirjoittaa Aila Meriluodon uudesta kokoelmasta:
"Sairas tyttö tanssii täysin määrin täyttää, vieläpä ylittää odotukset. Persoonallisena sielunrippinä se kohoaa parhaissa runoissaan järkyttävään, jäljittelemättömään suuruuteen..."

Runot on ryhmitelty neljään osaan ja viides osa on Rainer Maria Rilken käännösrunoja.

Rakkauden, uskonnollisuuden, elämän rajuuden tuntoja.  Neljännen osan viimeinen runo Kuolema on voimakas, syvälle sisimpääni uppoutuva.

Rainer Maria Rilken runous ei puhuttele minua, vaikka juuri kevään kirjallisuusopinnoissani hän oli yksi runoilijoista, joita kävimme suurpiirteisesti läpi.

Pahat unet

Aila Meriluodon kolmannen runokokoelman kantavina teemoina on rakkaus, pettymys ja suuremman hahmottaminen. Teosta värittää voimakas vuorokaudenaikoihin ja uniin liittyvä kuvasto (lähde: Kirjasampo)

Tässäkin runoteoksessa on runot ryhmitelty viiteen ryhmään.

Näistä runoista en saanut itselleni oikein mitään, ehkä tämä hetki, jolloin runoja olen lukenut ei olllut oikea näille runoille. Ehkä aikaisemmat Meriluodon runot vielä veivät tunnetilaa sielussani.

Ehkä nämä runot tarvitsevat jonkun lausumaan ne ääneen, jonkun runoesityksen tullakseen minulle eläviksi.


Tein YouTubeen soittolistan Aila Meriluodon runoista, joita on lausuttu ja laulettu


Lasimaalaus-runoteoksesta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Booking it some more
Illuusioita
Jokken runonurkka
Kirjakaapin avain
Mustemaailmani
raportteja verenkierrosta

Sairas tyttö tanssii-runoteoksesta on blogissaan kirjoittanut:

Kirjakaapin avain

Pahat unet-runoteoksesta on blogissaan kirjoittanut:

Kirjakaapin avain


Aila Meriluoto: Lasimaalaus, WSOY, 1946 (12p., 1966)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Aila Meriluoto: Sairas tyttö tanssii, WSOY, 1952
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

Aila Meriluoto: Pahat unet, WSOY, 1958
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Blogger Recognition Award

Sain Kirjasähkökäyrä -blogin Mai Laaksolta Blogger Recognition Award -nimisen palkintohaasteen. Kiitos ihanasta yllätyksestä ja huomionsoituksesta!

Haastesäännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


Kuinka aloitin bloggaamisen

Aloitin kirjallisen blogini Lily-sivustolla 10.2.2011. Inspiraation pitää kirjablogia siellä sain sivustolla olevasta kirjablogista: INAhdus.  Sitä ennen toki olin pitänyt monenlaista blogia labradorinnoutajistamme monenlaisella blogipohjalla, joten blogikirjoittelu oli jo tuttua 2000-luvun alusta. Koiraharrastus hiipui ja koiramme ovat matkanneet sateenkaaren tuolle puolen, joten ne blogit olen sulkenut muutama vuosi sitten.  Vuonna 2013 siirsin kirjablogini  tänne bloggeriin, koska kirjakauppatyöni loppuivat, enkä voinut nimimerkkiäni Kirjakaupantäti vaihtaa toiseksi. Bloggerista olen tykännyt ja olen oppinut melko hyvin käyttämään blogin ominaisuuksia. Blogin nimi Kaikkea kirjasta kertoo, että kirjapostauksien lisäksi kirjoittelen muustakin kirjoihin liittyvästä elämästä - työstä, opiskelusta, kirjallisista tapahtumista jne.

Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Tutustu ensin muihin kirjablogeihin - saat vinkkejä millaisia tietoja kirjablogissa olisi hyvä olla ja näet myös minkänimisiä kirjablogeja on jo olemassa.

Voit myös lukea kolmisen vuotta sitten ilmestyneen kirjan: Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä: kirjablogikirja

Ota eri somekanavat käyttöön: Facebook,  Instagram, Twitter,  Pinterest, Google+
Mieti kuitenkin ehditkö jokaiseen kanavaan laittamaan hiukan erilaista päivitystä. Minun suosikkini on Instagram, johon on nopeinta ja helpointa lisätä kuva, hashtageja ja vähän vapaata tekstiäkin.

Ojennan tämän palkintopokaalin seuraaville kirjabloggareille ja muutamalle kirjastolle, jotka pitävät myös blogia:


Eniten minua kiinnostaa tie
Satun luetut
Sonjan lukuhetket
Taikakirjaimet
Tarukirja
Teuvan kirjasto 
Todella vaiheessa
Tuhat Elämää - Haapajärven kirjaston kirjablogi
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Tuulevin lukublogi

Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat : sarjakuva

Kauhavan kirjaston ensimmäinen kesän lukubingokirjani lastenkirjoissa on ihastuttava sarjakuva Mimmi Lehmästä ja Variksesta.

Mimmi Lehmä ja Varis-kuvakirjat olivat lempikirjojani, joita luin lapsilleni heidän ollessaan alle 10-vuotiaita - ja ilmeisesti lapsetkin niistä tykkäsivät, kun eivät kieltäytyneet kuuntelemasta :) Näihin tarinoihin oli ilo eläytyä - voi muu-u ja kraak kraak :D Nytkin teki mieli lukea tämä sarjakuva ääneen, mutta luulenpa, että  mieheni ei olisi ollut yhtä innokas kuuntelija kuin lapsemme aikoinaan.

Jujja ja Tomas Wieslander kirjoittivat Mimmi Lehmä ja Varis tarinoita yhdessä, joihin Tomas teki kuvituksen. He kuuluivat ruotsalaiseen Vardagsgruppen-ryhmään, joka julkaisi lastenlauluja, lastenkirjoja ja teki lastenteatteriesityksiä.  Tomas Wieslander kuoli 1996. Jujja Wieslander jatkaa Mimmi Lehmä ja Varis-tarinoita, joihin kuvituksen tekee Sven Nordqvist. Seuraavassa videossa he kertovat Mimmi Lehmä ja Varis-kirjojen syntymisestä.

Sven Nordqvistin piirtämät Mimmi Lehmä ja Varis ovat hahmoja, jotka saavat hyvälle tuulelle. Norqvist piirtää paljon värikkäitä yksityiskohtia kuten Mauri Kunnaskin. Sarjakuvakirjaksi Norqvistin kuvista ovat tehneet piirrokset: Micaela Favilla ja väritys: Elin Fahlstedt ja Anna Åhlén

Suomentaja Terhi Leskinen on kirjoittanut oivalliset käännökset Jujja Wieslanderin teksteihin. Mimmi Lehmän ja Variksen persoonat tulevat hyvin esiin teksteissäkin - tätä sarjakuvaa on ilo aikuisenkin lueskella, vaikka kaipaakin isompia kuvakirjakuvia. joihin on tottunut.

Mimmi Lehmällä ja Variksella on mainiot nettisivut - kannattaa käydä kurkkaamassa!

Mimmi Lehmä ja Varis-sarjakuvan ovat lukeneet myös:

Kirjakaapin avain
Sininen keskitie

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat, Kustannus Mäkelä, 2016
sarjakuvan piirrokset: Micaela Favilla, väritys: Elin Fahlstedt ja Anna Åhlén
suomennos: Terhi Leskinen
(ruotsl. alkuteos: Mamma Mu firar Kråkan, 2015)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Hiekkalinna

André Brinkin Hiekkalinna-romaanin löysin valitessani viime vuoden elokuussa Kauhavan kirjaston lukupiiriin kirjavaihtoehtoja.  Afirkkalaisten kirjailijoitten historiallisista romaaneista luimme lukupiirissä kuitenkin Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Olen lukenut melkein kaikki valitsemani kirjavaihtoehdot  - vielä on kolme jäljellä, yksi afrikkalaisen kirjailijan historiallinen romaani ja kaksi australialaisen kirjailijan rakkausromaania.

André Brink oli eteläafrikkalainen kirjailija, Hän alkoi kirjoittamaan 1960-luvulla, jolloin Brink oli ”60-lukulaisten” (Die Sestigers) apartheidia vastustaneiden kirjailijoiden johtohahmo Ingrid Jonkerin ja Breyten Breytenbachin ohella. (lähde: wikipedia).

Hiekkalinna-romaanin nykyaika kuvaa vuotta 1993, jolloin Etelä-Afrikassa pidettiin ensimmäiset vaalit, joihin sai osallistua kaikki etniset ryhmät. Päähenkilönä on Kristie, joka palannut Englannista takaisin Etelä-Afrikkaan isoäitinsä "ouman" loukkaantuessaan vakavasti ouma Kristinan taloon heitetystä palopommista.

Kristie käy läpi menneisyyttään ouma Kristinan sukutarinoiden myötä sekä Anna-siskonsa perheongelmien keskellä.

Brink kuvaa kuluvaa aikaa, juuri ennen vaalia ja vähän sen jälkeen - tähän aikaan romaanin henkilöt, buurisuvun jälkeläiset tuovat oman katsomuksensa, osa vastustaa apartheidia ja osa on yhä sen puolella.

Buurit (holl. boer ’maanviljelijä’) ovat Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla muuttaneiden hollantilaisten sekä heihin sekoittuneiden muiden valkoihoisten jälkeläisiä. Historiallisesti Etelä-Afrikassa oli kaksi erillistä afrikaansia tai hollantia puhuvaa, pääasiassa hollantilaissiirtolaisten jälkeläisistä syntynyttä ryhmää: buurit ja Kapmaan hollantilaiset, joista jälkimmäiset eivät osallistuneet Suureen vaellukseen. (lähde: wikipedia).

Romaanin lopussa on selitetty kirjassa esiintyviä afrikaans-kielen sanoja. Olen ajatellut, että vain Englanti ja Ranska ovat olleet siirtomaavaltoja Afrikan maissa, mutta buurithan olivatkin hollantilaisia.

Ouma Kristiinan sukutarinat ovat kiehtovia, vaikka hyvin epätosia - toisaalta niissä on sellaista mystiikkaa ja suvun naisten voimaa, joka voisi olla mahdollistakin. Hiukan oli pinnisteltävä, että pysyi selvillä kuka oli kenenkin äiti, tytär ja kuka oli kenenkin isä.

Kristien ja Anna-sisaren suhde on vaikea, johtuen Annan miehestä Casperista. Annan perheen kohtalo järkyttää...

Erilaiset linnut ovat symbolisesti tarinan kertojina - Brink kuvaa ouma Kristinan taloa lintuineen elävästi.

Hiekkalinnan on myös lukenut:

Kartanon kruunaamaton lukija


André Brink: Hiekkalinna, WSOY, 1998
Kirjan kansi: Hieronymus Bosch: Himojen puutarha, osa Maallinen paratiisi, n. 1520, Prado
Typografia: Eija Rossi
suomentanut: Seppo Loponen
(engl, alkuteos: Imaginings of Sand, 1996)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Erämaan profeetta: historiallinen ja elämäkerrallinen romaani

Aukusti Oravala on kirjoittanut Paavo Ruotsalaisesta elämäkerran  vuonna 1913 (uud. p. 1932) nimellä Paavo Ruotsalainen. En kuitenkaan aloittanut Ukko-Paavon elämään tutustumistani tästä tietokirjasta, vaan valitsin herännäisten klassikkoromaanin Erämaan profeetta, joka kertoo Paavo Ruotsalaisesta fiktiivisesti faktatietoihin nojaten.

Aikaisemmista Aukusti Oravalan romaaneista ja novelleista olen pitänyt ja viehättynyt hänen sen ajan kirjoitustyyliin, mutta Erämaan profeetta tuntui pitkältä ja raskaalta matkalta - sellaistahan se Ukko-Paavon elämä toki oli osittain. Jotenkin jäi sellainen mielikuva tästä romaanista, että toistettiin samaa ahdinkoa, epäilyä ja Jumalan uskoa monta sivua ja vähemmälle jäi kuvaukset elämän kulusta, ihmisistä ympärillä.  Tästä kirjasta jäi pois se herännäisyyden kuvaus, johon viehätyin Oravalan aikaisemmissa teoksissa.  Kaipasin sitä seesteistä hartautta, virsien veisuuta, hiljaista hiljentymistä. Kavahdin paatoksellista uskonnollisuutta, oli se sitten heränneitten puolelta tai vastapuolelta kuvattua. Yritin päästä tuon ajan herännäisyyden tilanteeseen sisälle, mutta en vain saanut siitä kiinni.

Mieleen jäi Ukko-Paavo ja seppä Högmanin tapaaminen, Paavon Juhani-pojan murha, muutto Aholansaareen ja Kalajoen käräjät. Paljon oli tekstiä Paavo Ruotsalaisen matkoista Savossa, Pohjanmaalla ja etelässäkin - tuohikontti selässä jalan kulkien tai hevosen kyydissä.

Viimeiset sata sivua olivat juuri sitä Oravalan kirjoittamaa tyyliä, johon tykästyin hänen aikaisemmissa teoksissaan. Paavon vanheneminen, viimeiset matkat ja lähestyvä kuolema kuvattiin koskettavasti.

Paavo Ruotsalaisen jalan jäljillä matkani jatkuu vielä tänä kesänä Oravalan kirjoittamalla elämäkerralla.

Ja luulenpa että seuraaviksikin vuosiksi on Ukko-Paavosta kiitettävästi luettavaa,  Ensi vuonna tuleekin hänen syntymästään heinäkuussa 240 vuotta. Siinäpä olisi vuodeksi lukuhaastetta lukea allamainitsemani kaikki teokset.... vaan taitaapa kirjakauppatyö ja kirjastoalan opiskelut viedä aikani jälleen syksyllä ja ensi vuoden keväällä.

Bengt Jonzon: Paavo Ruotsalainen ja hänen uskonelämänsä (WSOY, 1937)
Paavo Ruotsalainen 1777-1852 : juhlakirja, toim. Olavi Tarvainen (Lapua, 1977)
Aapeli Saarisalo: Erämaan vaeltaja - Paavo Ruotsalainen (WS, 1969)
Tapani Ruokanen: Paavo Ruotsalainen : talonpoikain herättäjä (WSOY, 1989)
uudempi painos nimellä: Ukko-Paavo : Paavo Ruotsalainen ja 1800-luvun heräävä Suomi (Otava, 2002)
Petri Järveläinen: Salattu viisaus : johdatus Paavo Ruotsalaisen elämään ja ajatteluun (Aholansaarisäätiö, 1990)
Hannu Purhonen: Piikkinen mies : Paavo Ruotsalainen ihmisenä (Herättäjä-Yhdistys, 1994)
Viljo Remes: Paavo Ruotsalainen : viisas neuvoja, vaikea lähimmäinen (Kirjapaja, 2003)
Pentti Simojoki: Ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset : Ukko-Paavon taival (Kirjapaja, 2006)


Paavo Ruotsalaisesta on kaksi muutakin romaania:
Eino Kinnunen: Elämän avaimet (Kirjayhtymä, 1963)
Alfred Otto Schwede: Mutta yksi sinulta puuttuu (kääntänyt Mauri Lehtonen, Herättäjä-Yhdistys, 1962)


Mielenkiintoinen kirja löytyi Finna-haulla Paavon pojan Juhanin murhasta:

Antti Lappalainen: Valat ja valheet : Juhana Paavonpoika Ruotsalaisen salamurha Nilsiässä 1830 (SKS, 2003)

Aukusti Oravala: Erämaan profeetta,  Gummerus,  1916; WSOY. 7. p. 1977
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Dikter utan land

Viides lukemani Tanssiva karhu-ehdokas runoteos on Gösta Ågrenin Dikter utan landet. Gösta Ågrenin toki tiedän runoilijoista, mutta en ole yhtäkään hänen teostaan aikaisemmin lukenut. Ruotsinkielentaitoni ei ole niin hyvä kuin englannin, joten tämän runoteoksen lukeminen oli jo kielensä puolesta haasteellista, vaan ei mahdotonta.

Kirjan ulkoasu ja ensivaikutelma

Kaunis, pieni runokirja, jonka kansikuva on hyvin hillitty. Kannen on suunnitellut Pia Lehtinen. Kansikuva kuvaa mielestäni maan/maakunnan/kuntien rajoja - elämän ja runouden rajoja. Takakannesta löytyy runo Diktaren.

Ensimmäisellä lukukerralla luin ilman sanakirjaa - muutama runo, jäi vielä kielimuurin takia avautumatta.  Toisella lukukerralla suomensin outoja sanoja ja pääsin edes hiukan lähemmäksi näiden runojen maailmaa.



Runoteos alkaa seuraavin sanoin:

Den första
anteckningen:

På det vita papperet
söker ännu inga ord
mening hos varandra;
ändå är det inte längre
orört, bara tomt.


Ensimmäinen osio on otsikoitu 1809

Ensimmäinen runo on sotilas Erik Blomsterin kuolemasta Tornion (?) sairaalassa talvella 1809. Vuosi 1809 oli vielä Suomen sodan aikaa.

Muissakin runoissa on Suomen sodan sävyä, historiaa, Musiken-runosta tulee mieleen sodan äänet.

Alltså-runo puhuttelee minua - sömnet är  godhet.... / en oläst boks pärmar ser på sina kapitel, inte berättelsen utan innehållet..... ehkä minäkin kykenen kielimuurista huolimatta seuraamaan näiden sivujen runollista tarinaa.


Toinen osio on nimetty  En vandring genom Ralph Waldo Emersons essäer

Ehkä minun pitäisi ensin lukea  Ralph Waldo Emersonin Esseitä- teos (WSOY, 1958) päästäkseni paremmin näihin runoihin sisälle.

Kolmas osio on nimeltään Tiggaren på gatan

Hajotetut, murskatut talot, tyhjät huoneet - mielen huoneita ja taloja, joita on ehkä helppo rakentaa uusia, mutta vanhojen huoneiden purkaminen on vaikeampaa - ulkokuoren voi purkaa, mutta sisäinen tyhjyy jää.....

Neljäs runoteoksen osio: Vald

Tämä viimeinen osio jää minulle vieraaksi, ehkä en osaa sitä suomentaa ymmärrettävästi. Kuka tai ketkä ovat valittuja - kuolemaan?  Liittyykö näihin runoihin alkupuolen historiateema?


Toivottavasti nämä runot julkaistaan myös suomeksi - jokin näissä runoissa minua kiehtoo ja täytyyhän minun tutustua Ågrenin muuhunkin tuotantoon.  Taidan kuitenkin ottaa suomennokset avuksi - sen verran haperoista tämä ruotsinkielisten runojen lukeminen ja ymmärtäminen on.


Runoteoksesta on blogissaan kirjoittanut myös:

Satumainen


Gösta Ågren: Dikter utan land, S & S, 2015
Kannen suunnittelu: Pia Lehtinen
Mistä hankittu: kaukolaina Vaasan kaupunginkirjasto