Kaikkea kirjasta

Sain tänä vuonna meiliä eteläpohjalaiselta kirjoittelijalta, joka kertoi julkaisseensa BoD kautta aforismeja. Päätinpä sitten pyytää kehotuksesta BoD:lta arvostelukappaleen mad freakin Ajatelmia 2 -teoksesta. Hiukan jäi uteliaisuuteni kaivelemaan, että kukahan tuon mad freak-nimen takana onkaan…. Googlen ihmeellinen maailmakaan ei sitä paljastanut. Ajatelmia 2 sisältää siis aforismeja, jotka on kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon – hakasulkeisiin.  Toinen huomioni kiinnittyi muutamaan toisten kirjailijoiden aforismilainauksiin – ei oikein tajunnut, miksi niitä tarvittiin… Ensi rivejä lukiessa hihittelin hassuille sanasukkeluuksille. Pidemmälle lukiessa tuli enemmän mieleen puujalkavitsit, jotka ovat toisinaan virkistävääkin viihdettä. Osa aforismeista ei vaan uponnut muhun – anteeksi rajoittuneisuuteni ja huumoritajuttomuuteni. Jotkut aforismit olivat ehkä liiankin itseensä selvyyksiä, eivät jättäneet lisäajattelemista, jota kaipaan aforismeissa. Poimin tähän kuitenkin muu

Eilen lainasin Lapuan kaupunginkirjastosta Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1990 julkaiseman sarjakuvan Naamioleikki . Sarjakuvan on tehnyt Rauno Lepistö , joka oletettavasti on tämä lapualainen taiteilija.  Käsikirjoituksen Naamioleikkiin on kirjoittanut alun perin Mauno Nivala , josta Lepistö on muokannut tekstit sarjakuvaklippeihin. Fennica-haun mukaan tämä on jäänyt ainoaksi sarjakuvajulkaisuksi tähän mennessä, jonka Herättäjä-Yhdistys on julkaissut. Mustavalkoinen sarjakuva ei ole suosikkisarjakuviani. Pidän enemmän värillisistä sarjakuvista.  Humoristinen Naamioleikki kertoo ”neljästä tsentelemannista ja yhdestä tasapäästä”, jotka tekevät marjareissun metsään.  Nuorten miesten piirteet ovat hyvin kuvailevat ja nimetkin ovat hauskat. Tarinan idea jää hiukan epäselväksi, vaikka siellä vilahtelee raamatullisiakin vertauskuvia. Ensi lukemalta en tajunnut, että mikä jutun juoni oli, mutta loppusivuja uudelleen lukemalla ja katselemalla sekin selvisi. Ei tää ny mun huumoriin kovast

Paavo Ruotsalaisesta on kirjoittanut romaanin myös saksalainen Alfred Otto Schwede (1915-1987). Hänestä löysin tietoa Jouko Talosen kirjoittamasta  e-aineistoista: Alfred Otto Schwede lestadiolaisuuden kuvaajana. Talonen kirjoittaa: ” Eniten Laestadiusta ja pohjoiskalotin herätysliikettä Euroopan saksankieliselle lukijakunnalle on tehnyt tunnetuksi toisen maailmansodan jälkeen Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) asunut pastori-kirjailija Alfred Otto Schwede (1915–1987). Schweden Skandinavian maihin sekä arktiseen kirkko- ja kulttuurihistoriaan kohdistunut kuvailu oli monessa suhteessa kulttuuriteko, joka ei liene saanut osakseen sitä huomiota, jonka se epäilemättä olisi ansainnut ”  (s. 290) Talonen kirjoittaa myös: ” A. O. Schwede opiskeli 1930-luvulla Leipzigin yliopistossa teologiaa ja ruotsia. Hän asui Ruotsissa 1938–1939 .” (s 290) ” Hän hallitsi useita vieraita kieliä kuten ruotsia, norjaa, tanskaa, suomea, englantia, ranskaa ja espanjaa ” (s. 290) Schwede vaiku

Seppä Högmanin tarinan lukeminen kiinnosti Paavo Ruotsalaisen elämäkertojen ja hänestä kirjoitettujen romaanien myötä. Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista kirjoittaja on Esko Jaatinen . Hän kirjoittaa kirjan takakannessa: ” … Jyväskylän Herättäjäjuhlien alla v. 1991 syntyi varsin lyhyessä ajassa Seppä-kirjan ensimmäinen versio, Seppä Jumalan armosta. Seppää sivuavien sukuhaarojen aktiivisuus ja harrastus antoi virikettä tarkistaa sukutarinoiden tausta. Niiden pohjalta syntyneitä fiktioita on karsittu ja pyritty tällä kertaa todenperäisempään tarinointiin . ” En ole lukenut tuota ensimmäistä versiota, mutta mielenkiinnosta aion sen lainata - löytyy Eepos-kirjastoistammekin. Jaatisen tyyli kirjoittaa elämäkertaa romaaninomaisesti hiukan häiritsee lukemistani ja on välillä vaikea pysyä kertomuksessa kärryillä.  Tarina alkaa helmikuusta 1702 Pudasjärvellä, jota muinoin myös Yliseksi Iiksi on mainittu.  Monia henkilöitä mainitaan ja minulle henkilöt ovat vieraita ja

Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston Kirjaklubin helmikuun kirjana oli Tuula-Liina Variksen Huvila. Ensi sivuilta lumouduin Variksen tekstistä ja kirjan aiheesta - pitkästä aikaa jotain muuta kuin sodan historiaa ja uskonnollista tekstiä....  Odotin innolla niitä kirjallisia lukupiirejä ja päivällisiä joista Raakel haaveilee mennessään naimisiin Akselin kanssa.  Vaan toisin menee tämä romaanin tarina ja hiukan petynkin, kun taas palataan sodan aikaisiin aiheisiin... vaan mihinkäpä ne Suomen historiasta katoavat. Pääsen kuitenkin yli väärien odotuksieni ja tykästyn tähänkin tarinaan. En olekaan ajatellut, että taiteilijakin voisi oli noin vietävissä äärioikeiston suuntaan, mutta miksipä ei. Lapuan liike luonnollisesti kiinnosti tarinan lomassa - sekin historia on vain pintapuolisesti tiedossani, minähän en ole syntyperäinen lapualainen... Välillä minua harmitti Raakelin suostuminen Akselin menemisiin, mutta toisaalta hänestä löytyi voimaa pitää oma päänsäkin.  Raakelin rakkaus kes

Kauhavan kirjaston helmikuun lukupiirikirjana oli Mikko Rimmisen Nenäpäivä.  Mulla oli ennakkoluuloja romaanin aiheen kiinnostavuudesta - tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut, ellei se olisi ollut lukupiirikirjana tai on yksi Finlandia-voittajista. Sitkeästi yritin päästä kirjan tunnelmaan, mutta jotenkin vain aihe yhä enemmän tökki. Ehkä olin liian tosikko tälle humoristiselle kirjalle, jossa oli kuitenkin vivahdus surumielisyyttäkin, ihmisen yksinäisyyttä ja toisen ihmisen läheisyyden kaipuuta.  Koomisia tilanteita oli kirjassa, mutta minussa ne aiheuttivat enemmän myötähäpeän tunteita kuin hihittelyä. Lukupiirikeskustelumme oli antoisaa ja mielenkiintoista. Keskustelimme erityisesti hauskoista sanoista, joita Rimminen oli keksinyt monille asioille ja pohdimme, että mitä ne oikein tarkoittivat. Ja jäimmekin pohtimaan, onko hänen muissakin teoksissaan tälläistä sanahassuttelua. Ehkä minä tutustun jossain vaiheessa Mikko Rimmisen runoteoksiin.  Yhden teoksen perusteella ei ole t

Instgramia selatessani @vanhavirsi mainitsi, että tänään on Kristillisen kirjan pyhä .  Hän kirjoitti tänä päivänä Luterilaisen lukemaa -kirjablogissaan muista kirjablogeista, jotka lukevat kristillisiä kirjoja ja kirjoittavat niistä blogeissaan. Kiitos, kun laitoit linkin minunkin blogiini. :) Tänään olen ehtinyt lukemaan vasta kristillisiä lehtiä: Sana , Sanansaattaja , Hengellinen Kuukauslehti , Piplia , Christina , Näkyvä nainen  ja Elämä sekä päivän tekstit Päivän Tunnussanasta, Sanan ajasta, Hetkisestä ja Raamatusta. Aloin muistella milloin olen ensimmäisiä kristillisiä kirjoja lukenut… Alle kouluikäisenä olin seurakunnan päiväkerhossa, jossa toki luettiin päivän satu/tarina jostakin kuvakirjasta – yksikään kirja ei ole jäänyt mieleen, mutta päiväkerhotädit istumassa tuolilla lukien tarinaa ja näyttäen kuvia kirjasta on mielikuva, josta saan vieläkin kiinni. Kirjastosta ja kirjastoautosta lainaamista kirjoista ei myöskään palaudu mieleen yhtäkään uskonnollista kirjaa…

Linnea Alhon esikoisromaanissa kulkee rinnakkain hänen isoisänsä Keijo Alhon tekemä henkirikos, henkirikoksessa kuolleen Frans Helmer Valmusen tarina sekä Linnean oma alter ego, Anne Alho. Romaanissa vuorotellaan Keijon, Helmerin ja Annan sanoin eri vuosikymmenillä.  Keijo-tarina on mielenkiintoisin, Helmerin tarina jää hiukan ohueksi, johtuen varmaankin siitä, että hän katselee itseään ja tapahtumiaan jo ruumiistaan irtaantuneena.  Annan elämän kipuilut ja sukutragedian selvitykset ovat realismia 1980-luvulta 2000-luvulle. Romaanista tekee tositarinaan, kirjailijan oman suvun tarinaan liittyvä fiktiivisyys kiehtovan, vaikka en niin kovin innostukaan Annan oman elämän kuvailusta.  Minulle Keijo Alho oli tätä kirjaa aikaisemmin tuntematon henkilö.  Jälleen on yksi historiallinen tapahtuma tullut eläväksi romaanin avulla. Oman suvun tragediasta kirjoittaminen on rohkea teko - ehkä minäkin jonain päivänä saan aikaiseksi tarinan itselleni (ja suvulle) isoisäni isästä, joka lähti

Francine Rivers on (s. 1947) on yhdysvaltalainen kristillisiä teemoja teoksissaan hyödyntävä romaanikirjailija. Ennen uskoontuloaan hän on julkaissut kevyempiä rakkausromaaneja, joista on suomennettu ns. kioskikirjallisuudessa Tunteiden piiloleikki (Heart in hinding) 1985 Julia, Uusi Onni-sarjassa sekä Pakanallinen lumous (Pagan heart) 1986 samassa romantiikkasarjassa. Vapauttava rakkaus on hänen ensimmäinen suomeksi käännetty kristillinen romaani.  Romaanin ajankohta on Kalifornian kultakuume vuonna 1850. Päähenkilö on nainen nimeltään Angel, jonka traaginen elämä lapsiprostituoiduksi kerrotaan romaanin alussa.  Angelin elämään saapuu pelastajaksi Michael Hosea – Angelin vastustaa kaikin voimin Michaelin rakkautta, Angelin menneisyys on rikkonut liian paljon. Angelin ja Michaelin tarinan pohjana on Raamatun Hoosean kirja – tarina Hooseasta ja Gomerista. Angelin luottamus Michaeliin kasvaa pienin sykäyksin – silti Angel pakenee useamman kerran Michaelin luota. Michaelin edesmen

Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden innoittamana aloitin lukemaan Martti Lutherin kirjoittamia kirjoja sekä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja ja romaanejakin. Martti Luther on varmasti lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu nimi. Onhan pääkirkkommekin evankelisluterilainen kirkko.  Lutherin syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 534 vuotta ja kuolemasta 471 vuotta.  ” Reformaatioksi kutsutaan ilmiötä, joka käynnistyi Martti Lutherin julkaistua teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. Reformaation juuret ovat Lutherin teesejä syvemmällä historiassa. 1500-luvun alun Euroopassa – erityisesti nykyisen Saksan alueella – elettiin äärimmäisen jännittyneessä tilanteessa. Jännitystä aiheuttivat muun muassa taloudellinen kehitys, talonpoikien kurjistunut asema, poliittiset valtakysymykset ja kirkon sisäiset uudistuspyrkimykset. Rahaa ja valtaa käsitelleiden teesien julkaiseminen oli kuin tulitikun sytyttämistä räjähdysherkässä tilassa .” (lähde: Reformaatio 2017 ) Ensimmäine

Kauhavan kirjaston tammikuun lukupiirikirjana oli Jeannette Wallsin elämäkerta Lasilinna . Ihan en taaskaan ehtinyt lukemaan kirjaa loppuun ajoissa.  Nyt olen tämänkin kirjan saanut päätökseen.  Ensivaikutelmani kirjasta oli, että en jaksa tällaista liian raakaa amerikkalaista realistista elämänkuvausta.  En tiedä miksi, muiden maiden kurjat olot tuntuvat vaikeammilta lukea – ehkä se samaistumisen tunne ei tule vastaan millään tavoin, niin kuin suomalaisissa vanhoissakin romaaneissa, joita olen tässä viime aikoina lukenut. Mutta lukupiirikeskustelujemme jälkeen osasin katsoa tätä Jeannetten tarinaa hiukan toisin silmin. Hänen boheemivanhempansa halusivat elää ilman yhteiskunnan rajoitteita, vielä senkin jälkeen, kun lapsilla olisi ollut mahdollisuus kustantaa heille kunnon koti. Lukupiirissä heräsi keskustelu, että olivatko jotkin muistot hiukan väritettyjä, ehkä hiukan epäuskottaviakin. Itselleni tuli välillä tosi kurja olo lukiessani miten lapsilla ei ollut ruokaa eikä kunnon pa

Viivi Rajamäki on vuonna 1924 syntynyt Honkajoella. Hän on julkaissut kolme teosta, Parhailla päivillä on siivet on hänen esikoisteoksensa. Herättäjä-Yhdistys on tämän romaanin julkaissut vuonna 1977, neljäkymmentä vuotta sitten.  Romaani on myös julkaistu vuonna 1980 Kirjapiiri nimisen kustantajan toimesta. Olisikin mielenkiintoista, jostain löytää lakkautettujenkin kustantajien perustiedot. Sinikan seesteinen perhe-elämä pysähtyy yhden puhelinsoiton jälkeen. Romaani kuvaa Sinikan kipuilua surun keskellä. Oman paikkansa etsimistä uuden elämäntilanteen edessä. Rohkeutta lähteä kotiseudulleen maalaiselämään monen kaupunkilaisvuoden jälkeen. Tarinassa kuvataan lempeästi Sinikan tyttären ja hänen miehensä opiskelua ja alkavaa perhe-elämää ja sitä, miten isoäidit lähtevät rohkeasti suureen elämämuutokseen, joka koskettaa myös nuorta perhettä. Tarina kuvaa realistisesti maalaiselämän arkea ja maalaismiljöön kuvailu koskettaa minunkin sisäistä lapsuuden maalaistyttöä. Romaan