maanantai 31. heinäkuuta 2017

Siihen aikaan kun isä lampun osti


Viidettä klassikkohaastetta isännöi Tekstiluola -kirjablogi. Meinasin jättää haasteen väliin, kun en ollut varma ehdinkö muilta lukemisiltani lukemaan jotakin klassikkokirjaa.  Mutta hyvin aloitettu perinne ei jättänyt rauhaan.  Luen vuorotellen kotimaisia ja ulkomaisia käännösromaaneja niin mieskirjailijoilta kuin naiskirjailijoilta.  Kirjailijavalintana pyrin etsimään kirjailijan, jolta en ole vielä lukenut mitään. Valitsin nyt siis kirjailijaksi Juhani Ahon ja tapanani on ollut valita myös kirjailijan esikoisteos.  Ensikatsomalta kirjaston valikoimaan tuskailin, että Siihen aikaan kun isä lampun osti -novelli on vain Ahon kootuissa novelliteoksissa – miten ehtisin viikossa lukea useamman sadan sivun teoksen, kun oli pari muutakin kirjaa, jotka piti saada luetuksi juuri tähän samaan aikaan. Aikani selattua, löysinkin yhden niteen, joka oli pelkästään nimellä Siihen aikaan kun isä lampun osti.  Varasin kirjan kirjastoon ja sainkin sen melko nopeasti. Ja myhäilin, että olipas tämä lyhyt novelli, kun kirjanen on noin ohut…. Vaan totuus selvisi kotona – olin lainannut alkuperäisen käsikirjoituksen jäljennöspainoksen! Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaatte, sen lukeminen ei sujunut kovin helposti….


Oli pakko ottaa avuksi nettiversio Project Gutenberg -sivustolta, jotta ei mennyt ihan arvailuksi novellin tarina. Mulla on kuitenkin lapsuudesta jonkinlainen mielikuva, että tästä novellista olisi tehty tv-elokuva, jonka olisin tv:stä katsonut. Elokuvasta tiedon löydän IMDb:stä. Elonetissä tästä elokuvasta ei ole mainintaa.

Siihen aikaan kun isä lampun osti käsikirjoituksen jäljennöspainoksen tarkoitus on ollut kerätä rahaa Juhani Ahon muistopatsasta varten.  Juhani Ahon muistopatsaita valettiin kaksi: yksi Helsinkiin ja toinen Iisalmeen.
Tämän kirjasen lopussa on Vilho Suomen kirjoitus ”Nuoren Juhani Ahon mestarinovelli”  Hän kirjoittaa:
Sillä novellilla, lastulla, tai miksi sitä nimitettäneenkin, joka tässä julkaistaan alkuperäisimmässä asussaan, on harvinaisen loistava esikoisasema sekä sen kirjoittajan omassa henkilökohtaisessa historiassa, että laajemminkin, suomalaisen kirjallisuuden historiassa. ”

Siihen aikaan kun isä lampun osti -novelli tai lastu, kuten Ahon novelleita on tavattu sanoa kuvaa perheen isän ja äidin keskustelua lampun hankkimisesta – pappilassa kun sellainen jo on pärevalon tilalla.  Kyseessä on siis öljylampun hankinta.  Perheen isä selittää perheen äidille, mistä sellaisen lampun saisi ja miten se lamppu sitten palaa.  Hyvin kummalliselta se talon emännän mielestä kuulosta lasin sisällä öljyllä palava lamppu – eikö siinä ole vaarana, että koko talo palaa! Lapsetkin tätä keskustelua kuuntelevat ja eivät malta odottaa, kun äiti antaa luvan isännälle hankkia sellaisen öljylampun.  Vanhan kansan Pekka ei moisesta öljylampusta ymmärrä vaan jatkaa päreiden valmistamista, vaikka isäntä yrittää sanoa, ettei niitä enää tarvita. Emäntä kuitenkin Pekka säälien sanoo, josko niitä vielä tarvitaan navetassa ja saunassa.
Öljylampun syttymistä ja palamista on koko kylä katsomassa – onhan se ollut erikoinen asia, kun palavan valon on saanut pidettyä lasin sisällä. Vanha-Pekka ei moista valoa huomanne, vaan sytyttää päreen iltapuhteiden aikana palamaan. Isäntä moisesta hiukan loukkaantuu ja komentaa Pekan menemään saunalle päreinensä iltapuhteita tekemään.

Niin tuli tuohon pirttiin uusi valo öljylampun myötä, mutta silti lapset kaipasivat välillä vanhan ajan pärevaloaikoja. Senpä takia he välillä kipaisivat Pekan luo saunalle sirkkoja kuuntelemaan, jossa Pekka vielä pärevalon äärellä touhusi.

Siihen aikaan kun isä lampun osti on kuvaus uuden ajan tulemisesta ja vanhan nostalgian ihannoinnista – niinhän sitä itsekin ihastelee vanhoja 1970-luvun lattialamppuja ja muistan lapsuudenkodin öljylamputkin.

Juhani Aho: Siihen aikaan kun isä lampun osti 
Alkuperäisen käsikirjoituksen jäljennöspainos, WSOY, 1955 (alunperin novelli julkaistu 1883)
(Myydään Juhani Ahon muistopatsasrahaston hyväksi)
Päällyksen etusivulla kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen luonnos Juhani Ahon muistopatsaaksi
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjasto


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Maakuntamatkalla Vetelissä 22.7.2017

Kun tarpeeksi kiehtovan kirjatarjouksen saa, niin johan sitä viikonloppusuunnitelmansa laittaa siihen malliin ja houkuttelee miehensäkin elämysmatkalle.
Viime viikon lauantaina lähdimme ajelemaan kohti Veteliä, joka sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Vetelistä itselle tuli ensimmäisenä mieleen Kemora - sen verran olen isäni kanssa moottoriurheilua seurannut lapsena ja nuorena, en niinkään enää aikuisena.
Veteli on reilun 3000 asukkaan kokoinen kunta - viidenneksi pienin kunta Keski-Pohjanmaan kahdeksasta kunnasta (joista kaksi on kaupunkeja). Naapurikuntina ovat Evijärvi, Halsua, Kaustinen, Kruunupyy. Lappajärvi, Perho ja Vimpeli.
Yllätyin, että Vetelin vaakunassa on kanteleen kuva - olisin tuota vaakunaa veikannut ennemmin Kaustisten vaakunaksi, mutta viuluhan se heidän vaakunnassaan luonnollisesti on.  Tarkempi vaakunoiden tutkiminen paljasti, että kantele on  Kreeta Haapasalon, joka asui  myös Vetelissäkin.

Minun ensisijainen vierailukohde Vetelissä oli kristillinen kirjakauppa Luther-divari, jossa tapasin ensimmäisen kerran kollegani, kirjabloggari Minnan Luterilaisen lukemaa -blogista.




Paljon oli mielenkiintoisia kristillisiä kirjoja, mitä olisin halunnut ostaa, mutta ne oli jätettävä toiseen kertaan - tässä kirjakaupassa tulen toistekin käymään. Erityisesti nämä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemat kirjat jäivät mieleeni - osan lukemistani H-Y:n julkasemista haluan omaan kirjahyllyyn, esimerkiksi Aukusti Oravalan tuotannon.

Tämä kirjapino sai minut lähtemään Luther-divariin :) Olavi Kareksen Heränneen kansan vaellus 1-6 sekä Palava kynttilä: Niilo Kustaa Malmbergin elämä.

Oli tosi mukava tavata myös kollegani - kirjakaupantäti ja kirjabloggari Minna  - jos olisin ollut yksin matkassa, niin olisin jäänyt vapaaehtoiseksi kaveriksi hänelle töihin :D Niin sormia syyhytti järjestellä kirjoja, mutta sain itseni hillittyä :D

Kirjastoon en päässyt, kun oli kesäajan sulkuaika, enkä päässyt käymään kirkossakaan kun lauantaisin ei ole tiekirkkona avoinna. Ymmärrettävästi johtuu siitä, että lauantaisin on hautajaisia ja häätilaisuuksia, jotka halutaan rauhoittaa turisteilta.  Otin sitten kirkosta kuvia ulkoa.


Vetelin kirkko




torstai 20. heinäkuuta 2017

Tiinalla on hyvä sydän

Tiina -kirjat olivat lapsuuteni suosikkikirjoja 1980-luvun alussa. Tiinan ja Juhan tekemisiä seurasin kirja kirjalta – tykkääkö se Juha Tiinasta vai ei…  Pari vuotta sitten oli Anni Polvan 100 -vuotispäivä, sen kunniaksi luin Tiinan ampiaiskesä, joka julkaistiin ensimmäisen kerran syntymävuotenani 1971.   Sain myös toisen 101 -kirjan luettavaksi Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen lisäksi.  Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän on vuoden 1961 kirja.

Tiina -tarinoiden pariin palaaminen noin 36 vuoden jälkeen oli hyvin nostalgista.  Kirjaa lukiessa palasin 10 -vuotiaan minäni muistoihin – lapsuuden kesiin, lukuhetkiin ulkona ja ensi ihastumisiin.  Tiinalla on hyvä sydän -kirjassa eletään ilmeisesti 50/60-lukua. Minulle maaseutukuvaukset toivat mieleen oman lapsuuden 70-luvulla, kyläni naapurit, maatilat ja kaverit – rikkaruohojen kitkemiset, leikit lähimetsissä, lehmät laitumilla, kanat ulkotarhassa ja kissat kyläraitilla.

Tiinan kommellukset ja hyväntahtoisuus hymyilyttivät. Hänen päättäväisyytensä sai paatuneemmankin sydämen heltymään.  Tiinalla on hyvä sydän -kirjassa kuvataan miten ns. parempi väki suhtautui ns. köyhempään väkeen. Ei saanut mennä talon pääovesta vaan piti kulkea keittiön ovesta. Köyhien lapsia epäiltiin aina ensimmäisenä ja paremman väen lapset ilkkuivat heitä. Palvelusväen perheen perustamista ei katsottu hyvällä, jos tuleva puoliso ei ollut emännän tai isännän mieleen. Omasta runsaudesta ei oltu valmiita luopumaan köyhempien hyväksi.

Tiina ei eri arvoisuutta ymmärtänyt, vaan hän rohkeasti kyseenalaisti asiat.  Tiinalle ei edes tullut mieleenkään, etteikö talon emäntä olisi voinut antaa maton palaa Miinalle tai talon rouva paria lakanaa. Huvittavaa kuitenkin oli kuvaus, miten Tiina kertoi lääkärin vastaanotolla yhdelle emännälle, miten toisen talon emäntä oli auttanut Miinaa – eihän sitä toinen talo voinut olla huonompi auttaja! Mitähän sitä olisi kyläläiset siitäkin sanoneet ja yksi talo olisi leveillyt hyväntekeväisyydellään – kyllä meiltä riittää!

Vaikka Miina -mummo ei sitten ollutkaan se oikea autettava, sai Tiina sen myötä monta asiaa hyvälle mallille.  Jopa oikean talon opettaja, Minna heltyi Tiinan tekemisiin, vaikka hänen piti ensin kasvattaa Tiinaa hyville tavoille.

Tiina ei ole hillitysti käyttäytyvä tyttö, joka varoo vaatteitaan. Hänen mekkonsa repsottavat, jaloissa ei pysy sukat eivätkä kengät.  Hän on myös tyttö, joka ei poikien ilveilyistä piitannut ja oli valmis puolustamaan Heikki -poikaa, jota kylän muut pojat kiusasivat. Tiina oli myös hiukan yllytyshullukin, hän ei aikonut olla huonompi kuin pojat ja sekös hänet sai toisinaan kommelluksiin.

Tiinalla on hyvä sydän on lempeä, hauska tarina Tiinan kesästä maaseudulla. Vilahtaahan tarinassa myös Juhakin, mutta tässä kirjassa heidän yhteinen tekeminen jää pelkästään junamatkoihin, kun Juha menee sukulaistaloon kesärengiksi samalla kuin Tiina meni kesäapulaiseksi.

Ilmeisesti Tiina -kirjoja yhä lainataan kirjastoista, sillä niitä ei ole laitettu varastoon. Myös kustantaja on ottanut Tiina -kirjoista uusintapainoksia, joissa on aina kaksi Tiina -kirjaa samassa.  Minä löysin kirjastosta 1990 -luvun kirjankansilla olevan Tiinalla on hyvä sydän.



Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Karisto, 14.p., 1995 (1.p., 1961)
Kansikuva: Maija Karma
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Minulle nämä Tiina -kirjan kannet ovat tutuimmat omasta lapsuudestani:
Kansikuva: Maija Karma

Ensimmäinen Tiinalla on hyvä sydän kirjan kansi on ollut hyvin 60-lukulainen

Kansikuva: ?

Vuoden 2017 yhteiskirjapainoksen kantta on tuotu 2000 -luvulle

Kansikuva: Mika Launis 

Tiinalla on hyvä sydän on luettu myös blogeissa:





maanantai 17. heinäkuuta 2017

Herättäjäjuhlat Nilsiässä 7-9.2017

Tänä vuonna kirjakauppatöiden ohella aloitin Herättäjäjuhlat lähtöseuroilla Ilmajoella maanantaina 3.7. Nämä seurat olivat minulle ensimmäiset ilman Herättäjäjuhlia.  Synnyinseurakuntani kappelissa oli koskettavaa hapuillen veisata Siionin virsiä. Onneksi takanani istui hyviä veisaajia, joiden mukana uskalsin minäkin laulaa. Minullehan eivät ne vanhatkaan Siionin virret ole kovin tuttuja.  Seurapuheet olivat hartaita ja vakavia, mutta silti ne antoivat omalla tavallaan henkistä ravintoa elämääni. Vaikka pidänkin huumorilla höystetyistä uskonnollisista puheista, on näissä körttipuheissa, jokin sanoin kuvaamaton voima, joka herkistää ja saa ajattelemaan asioita.  Minulle, joka olen tutustunut körttiläisyyteen työni kautta ja vasta kolmansille Herättäjäjuhlille osallistumassa, oli mielenkiintoista kuunnella seurapuhujien puheita aikaisemmista Herättäjäjuhlista – erityisesti Nilsiässä pidetyistä 1906, 1920, 1952 ja 1985. Vuodesta 1960 lähtien jokaisella Herättäjuhlilla on ollut tunnuslause. Tänä vuonna se oli Uudistat armollasi. Vuonna 1985 Nilsiän Herättäjäjuhlien tunnuslause oli Vastaa minulle, Herra.


Perjantaina 7.7. lähdimme perinteisesti linja-autolla Herättäjän Kirjakaupasta kohti Nilsiätä. Pysähdyimme kaksi kertaa matkalla. Ensiksi kahvi-teetauko ABC Viitasaarella, joka sijaitsee kauniilla paikalla järven rannassa.  Siilinjärven ABC:llä pysähdyimme lounaalle, sillä Nilsiässä emme ehtisi syömään, kun perjantain ruokailu alkoi sen verran myöhään.  Savossa olen vanhempieni kanssa matkaillut Iisalmi – Kuopio- Suonenjoki sektorilla, mutta Nilsiään matkasin ensimmäistä kertaa.  Herättäjäjuhlat olivat keskellä kylää, vanhan hautausmaan ympäristössä, Paavo Ruotsalaisen haudan äärellä.  Nilsiä on entinen itsenäinen kaupunki (luulin kyllä, että se on kunta…), joka liitettiin Kuopion kaupunkiin 2013.


Kirjakaupan kojut saatuamme valmiiksi, kävin kiertelemässä juhlakentällä, joka oli vanhalla hautausmaalla. Juhlakenttä oli vielä hiljainen ja lähes tyhjä.  Vanha hautausmaa suurine kuusipuineen, tyhjine penkkiriveineen ja alttarialue toivat hartaan ja herkistyneen mielen – olisi tehnyt mieli jäädä sinne… mutta en ollut tullut Herättäjäjuhlille sitä varten.

Juhlaportti

Vanhan kirkon puistoon siunatuille tuntemattomille vainajille tilattu muistomerkki paljastettiin pyhäinpäivänä vuonna 1968. Muistomerkillä muistetaan erityisesti suurina katovuosina 1860-luvulla nälkään kuolleita nilsiäläisiä, joista 1253 henkilöä kuoli vuonna 1868




Paavo Ruotsalaisen, Ukko-Paavon haudalla - hiljainen hetki



Perjantai-illalla oli vielä hiljaista kirjakaupan myyntikojulla, olihan juhlakentällä vain aattoseurat ja muu ohjelma toisaalla. Meidän yöpymispaikka oli Tahkolla rivarimökissä.  En ole Tahkollakaan aikaisemmin käynyt – en harrasta laskettelua. Alue oli täynnä mökkejä ja minulle tuli hiukan ahdistunut olo – pohojalaanen luonto kaipas avaruutta ja väljyyttä ympärille. Päivän matkustamisesta ja töistä oli kuitenkin väsynyt, että saunan jälkeen menin nukkumaan.

Lauantaiaamulla menimme linja-autolla takaisin Herättäjäjuhlille, jossa oli aamupala: teetä, sämpylä, jogurtti ja mehua. Kaipasin kyllä aamupuuroa ja mietinkin, että miten jaksan lounaaseen saakka…
Lauantaipäivä oli pisin (12 tuntia) ja vilkkain. Päivä meni nopeasti kirjamyynnissä, kirjailijahaastatteluja kuunnellessa ja hiukan kuuli myyntikojulle myös seurapuheita ja Siionin virsien veisuuta. Hyvin ehti pitää ruoka- ja vessataukoja ja jopa ehti katsella mitä sitä ostaisi tuomisia juhlilta. Meidän myyntikojut sattuivat sijaitsemaan yhden rakennuksen vieressä varjopuolella, joten perjantaina ja lauantaina oli sen verran kylmä seisoskella myyntikojujen takana, että tarvitsi villapaidan takin alle. Onneksi pääsi auringon puolellekin välillä lämmittelemään.  Myyntikojulla tapasin muutaman Instagram-ystävänikin – Instagaramiin ehdin hyvin päivittää Herättäjäjuhlatunnelmiani.  Oli mukava jutella ihmisten kanssa juhlista ja kirjoista – katsella ohikulkevia ihmisiä, ystävien kohtaamisia.  Tänä vuonna Kirjat -myyntipöydän ääressä myytin eniten Kari-Pekka Kinnusen Matkakirja – lastuja ylävirralta, Pentti Simojoen Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa sekä Anna-Mari Kaskisen ja Marleena Ansion kirjoja. Muitakin kirjoja myimme yksittäisiä kappaleita – se on aina melkoista arpapeliäkin, mitä kirjaa ottaa mukaan. Tänä vuonna luonnollisesti kiinnostivat kirjat Martti Lutheristakin.

Lauantain broilerikastike oli jopa minulle, tulisemmankin ruuan ystävälle niin voimakasta, että huulet tulessa kävin lettukojulla syömässä yhden ohukaisen mansikkahillolla jälkiruuaksi, lieventämään oloani. Myöhemmin kuulin, että yhteen satsiin oli vanhingossa tullut chilimarinoitua broileria hunajamarinoidun sijaan.  Iltapalaksi nautin perinteisen riisipuuron kera marjakeiton.
Lauantaista olin jo niin väsynyt (selkäkipuni ja kipulääkitys toivat oman haasteensa), että majoituspaikkaan päästyämme, menin nukkumaan, en jaksanut edes saunaan mennä.

Sunnuntaiaamu oli hiukan tokkurainen - väsymyksestä ja selkäkipuni lääkityksestä.  Pari ensimmäistä tuntia myyntikojun takana tuntui menevän ”hitaalla”, mutta sitten lihasrelaksanttien vaikutus tasaantui, selän jäykkyys lieveni ja mieleni piristyi. Juhlamessuun ehti osallistua myyntikojunkin takana. Kävin myös muutaman kirjakaupan talkooystäväni kanssa ehtoollisella. En ole koskaan osallistunut niin herkistävään ehtoolliseen. Virren veisuu, sininen taivas, korkeat kuuset – kyyneleet virtasivat pitkin poskiani lähestyessäni alttaria….  Pääsimme kaikki vierekkäin saaman aikaan ehtoolliselle. Noustuamme alttarilta otimme toisiamme kädestä kiinni ja kyynelsilmin kiitimme tästä hetkestä – Jumalaa kohti taivasta.

Sunnuntaipäivä jatkui mukavasti kirjamyynnissä, kunnes oli aika kerätä ja inventoida myymättömät kirjat takaisin pahvilaatikoihin. Puoli viiden – viiden aikoihin lähdimme bussilla kohti Lapuaa. Aamulla olimme jo lastanneet matkatavarat valmiiksi linja-autoon.  Pysähdyimme kahvi-teetauolle jälleen Viitasaaren ABC:lle. Siellä oli juuri meidän saavuttua melkoinen häslinki – astiat loppu, joten saimme pahvimukit kahville ja teelle ja taisi suolainenkin huikopala loppua meidän jälkeen.  Yhdeksän jälkeen illalla olimme Herättäjän Kirjakaupan pihassa. Mies tuli hakemaan. Olin niin väsynyt viikonlopusta, että nakkasin reput vain olohuoneen varasängylle ja painelin omaan sänkyyn nukkumaan. Maanantaina töissä olikin hiukan sumuinen ja hitaanoloinen työskentelytahti – piti moneen kertaan miettiä mitä oli tekemässä. Loppuviikosta alkoi tuntua, että miten mä jaksan vielä lauantaityövuoron, mutta keskiviikkoillan sauna piristi sen verran.  Eilinen päivä meni kauniista kesäpäivästä nauttiessa ja tänään maanantaina minulla on vielä vapaapäivä – sadepäivänä oli hyvä kirjoittaa Herättäjuhlakuulumiseni.
Ensi vuonna matkaammekin Tampereelle, Kalevan kirkon kupeeseen.




keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Hiljaisuuden tie: kristillisiä joogaharjoituksia

Olen pari kertaa aloittanut kansalaisopiston ryhmässä joogan. Ensimmäisellä kerralla olin vasta 15-vuotias, enkä oikein malttanut keskittyä joogaamiseen – se taisi jäädä yhteen kertaan. Pari vuotta sitten ehdin käydä muutaman kerran aamujoogassa, mutta sisätilassa tulin huonovointiseksi – tila oli melko pieni, ehkä liian tiivis ilma. Sekin sitten jäi siihen, kun työajat eivät enää sopineet tähän aikatauluun.

Heli Harjunpään Hiljaisuuden tie: kristillisiä joogaharjoituksia kirjan myötä haluaisin jälleen yrittää joogaamista ja näin kesällä sitä voi joogata ulkona raittiissa ilmassa. Hiukan vaikeata on omin päin tehdä joogaharjoituksia. Aloitin tuolijoogasta, mutta syksymmällä voisin ottaa edes muutaman joogatunnin, että saisin varmuutta liikkeisiin.

Kristillinen joogaharjoitus olisi juuri sellaista, mitä minä tällä hetkellä kaipaan.  En tiedä vielä, miten saisin nuo rukoukset sovitettua joogaharjoituksiin – ehkä ne tulevat sitten paremmin luonteviksi, kun joogaliikkeitä ei tarvitse kirjasta varmistella.

Hiljaisuuden tie: kristillisiä joogaharjoituksia -teoksessa kerrotaan ensin, miten kristillisyys ja jooga liittyvät toisiinsa.  Ensimmäinen kristillisen joogan kehittäjä oli ranskalainen benediktiinimunkki Jean-Marie Déchanet (1906-1992.  Teologi Elvi Saari (1910-1985) toi joogan Suomessa kansalaisopistoihin 1960-luvulla.  Ihmettelen, etten ole aiemmin liittänyt kristillisyyttä joogaan.  Enpä ole tainnut kovin montaa joogakirjaa lukea, enemmänkin olen lukenut lyhyitä lehtiartikkeleita.

Kirjassa selitetään millainen on kristillinen joogaharjoitus.

Tässä kirjassa tarkoitan kristillisellä joogaharjoituksella kehoa ja mieltä tasapainoittavia harjoituksia, joihin liitetään hengellinen sisältö” (s. 31)

”…tämän kirjan harjoituksiin voi liittää juuri itselleen sopivia hengellisiä sisältöjä” (s. 31)

Kirjassa on selkeästi selitetty joogaharjoitusten liikkeet. Harjoituksia löytyy niin aloittaville kuin pidemmällä olevillekin. Kirjassa on kauniita, inspiroivia valokuvia ulkona tehdyistä joogaliikkeistä – luonnossa, laiturilla, puutarhassa, terassilla. Varsinaiset joogaliikkeiden ohjekuvat ovat sisätiloissa otetut hyvin pelkistetyt ja selkeät.

Heli Harjunpää: Hiljaisuuden tie: kristillisiä joogaharjoituksia, Kirjapaja, 2017
Kansi: Maria Appelberg
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Hiljaisuuden tie -kirjasta on myös blogissaan kirjoittanut:

Yöpöydällä


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Pieni elämä

Tänä aamuna luin viimeisen rivin kirjasta Pieni elämä. En osannut yhtään aavistaa millaisia tunteita kirjan tarina minussa herätti. Alkusivuilla luulin, että tarina on neljän New Yorkissa asuvan nuoren miehen huumesekoiluja ja opiskelijaelämää.  Tuskailin, että miten jaksan tämän kesäksi annetun lukupiirikirjan lukea, kun on tällainen tiiliskiviromaani – yli 900 sivua! Aloitin sitkeästi, noin 50 sivua päivässä. Mietin myös, että miten jaksan näiden nuorten miesten elämästä lukea, kun jotenkin en ole tähän mennessä päässyt miesten/poikien näkökulmasta kirjoitettuihin tarinoihin sisälle. Kolmas asia, jossa häpeäksi huomasin olevani pikkusieluinen – miten jaksan lukea miesten välisestä rakkaudesta….

En muista millä sivulla se tunne ensimmäisenä iski sydämeeni, mutta yksi sana riittää kuvamaan: JUDE
Hänen elämänsä Willemin, Malcolmin ja JB:n kanssa ripauksilla menneisyyden haamuja…. Voi Luoja, miten sydämeeni otti lukea Juden kamppailua elämästään. Sivu sivulta pelkäsin, mitä vielä tulee vastaan ja mitä hän tekee itselleen – ehtiikö apu ajoissa…

Willem ja Jude – kauniin raastava ystävyystarina muuttuu raastavan kauniiksi rakkaustarinaksi. Sydän pakahtuen luen kirjaa eteenpäin, enkä voi mitenkään aavistaa surullisia tapahtumia…

Pieni elämä-romaanin moniulotteisuus monen kertojan silmin oli välillä haastavaa ja sai olla tarkkana, että pysyi selvillä, kuka kertoo kenestäkin vai puhuuko hän itsestään.

Jude oli mielestäni kuitenkin kirjan päähenkilö, vaikka välillä kerrottiin Malcolmin, Willemin ja JB: nkin elämästä. Silti Jude oli siellä jossain taustalla aina.

Andy ja Jude – ristiriitaisin tuntein luin Andyn suhtautumisesta Juden sairauteen. Olisiko hänen lääkärin etiikkansa vaatinut toisenlaista jämäkkyyttä – pakkohoitoa? Oliko hän enemmän ystävä Judelle kuin lääkäri? Olisiko sekään muuttanut Juden elämää, jos Andy olisi toiminut toisin? Ehkä Jude ei olisi senkään vertaan käynyt Andyn vastaanotolla tai ottanut yhteyttä äärimmäisessä tapauksessa.

Harold ja Jude – isä joka menetti biologisen pienen poikansa ja poika, joka ei ollut koskaan saanut olla isän rakastama lapsi.  Miten paljon ymmärrystä ja rakkautta Harold ja Julia antoivat Judelle – surullista, että Jude tunsi siitäkin huolimatta olevansa likainen ja ei-toivottu….  Miten syvät haavat häneen oltiin psyykkisesti ja fyysisesti kaivettu. Yksi koskettavimmista kirjan kohdista on Juden kiukuttelut Haroldille ja Julialle – joita hän ei saanut kokea lapsena, ilman ettei joku käyttänyt häntä hyväksi….  Monen vuoden jälkeen Juden hetkisen tuntee, että Harold ei häneltä halua mitään sellaista… hän voi itkeä kaiken pahuuden ja saastan tässä hetkessä elämästään edes hetkiseksi.

Juden ura opiskelijasta lakitoimiston juristiksi hämmästyttää, miten hän pystyi pysymään henkisesti kasassa noin vaativassa opiskelussa ja työssä. Opiskelun ja työn myötä hän pystyi jollakin tavoin ehkä unohtamaan mikä hän oli ollut. Mutta ei täysin – pahan olon lievittämiseen tai sen tuskan ylittämiseen oli vain yksi keino…

Se miten Jude oli oppinut tekemään ruokaa ja siivoamaan ei saanut häntä inhoamaan näitä tehtäviä vaan päinvastoin. Siivoaminen ja siisteys kodissa oli hänelle lähes pakkomielle, vaikka hän tunsi itsensä sisäisesti niin likaiseksi. Silti hän niin monesti luotti uusiin miehiin, kunnes tajusi olevansa samassa tilanteessa kuin aikaisemminkin. Vain Willem oli erilainen, mutta heidänkin suhteessa oli kipeä piste, jonka myöntäminen Judelle oli vaikeata. Hän oli oppinut rakkaudesta niin vääränlaisen tavan… ei sitä voi edes rakkaudeksi sanoa… miten sellaisesta voi selvitä elossa…

Vaikka Pieni elämä onkin hyvin rankkoja aiheita ja tapahtumia täynnä, ei niillä kirjailija Hanya Yanagihara kuitenkaan mässäile. Näiden raakuuksien ja epätoivon hetkien lomassa on miesten välistä huumoria, joka saa minutkin hyvälle tuulelle.  Ja rakkautta, niin kaunista miesten välistä rakkautta kaikesta huolimatta vaikeuksien kautta.  Rakkautta adoptioisän ja adoptiopojan välillä monen vaiheen kautta, monen vuoden luottamuksen etsintää,

Vuodet kuluvat kirjan mukana huimaa vauhtia – opiskelijapojat ovat kirjan loppuvaiheessa keski-ikäisiä miehiä.  Tämä elämänkaari tekee kirjasta koskettavan.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä, Tammi, 2017
suomentanut Arto Schroerus
(engl. alkuteos A Little Life, 2015)
Mistä hankittu: kesän lukupiirikirja Ilmajoen kunnankirjasto

Pienen elämän ovat lukeneet myös:

Kartanon kruunaamaton lukija
Kirjaluotsi
Kirja vieköön!
Kirjakirppu
Kirjasähkökäyrä
Kirsin Kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Kymmenen puikkoa langalla
Lady Dandy
Luetut, lukemattomat
Lukuisa
Lumiomena
Mitä luimme kerran
Piippuhyllyllä
Sivutiellä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Täysien sivujen nautinto
Yökyöpeli hapankorppu lukee








Sielukas nainen

Kaija Maria Junkkarin Sielukas nainen -teos on jo kansikuvaltaan kirja, joka kutsuu lukemaan. Ostin tämän kirja-alesta parisen vuotta sitten – tänä keväänä olin valmis kirjan lukemaan

1 Miten sielu voi?

Sielu on vanhanaikainen, kirkollinen ja samalla epäselvä käsite, joka herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia.” (s. 8)

Kirkossa on totuttu puhumaan sielusta, vaikka sen merkitys ei välttämättä ole kovinkaan selvä. Puhutaan sielunhoidosta ja sielun pelastamisesta tai sen kadottamisesta. Sielunkylvyt on vanha kirkollinen termi, jolla perinteisesti on kuvattu rukous- ja hengellisen elämän tapahtumakenttää. Sielunkylvyissä Jumalan Henki vaikuttaa ihmisen henkeen.” (s. 9)

Suomen etymologisen sanakirjan mukaan sielulla tarkoitetaan ihmisen henkisiä toimintoja ylläpitävää voimaa. Sitä voidaan kutsua ihmisen perusolemukseen kuuluvaksi elämän kipinäksi. Kun puhumme ihmisen ytimestä, puhumme sielusta.” (s. 9)

"Esimerkiksi nelikymppisyys on sielun kapinan aikaa; se on kutsu elää elämänsä toinen puolisko aikaisempaa tietoisempana ihmisenä ” (s. 9)

Minun sieluni voi paremmin kuin pari vuotta sitten. Kirkko, jumalanpalvelukset, rukoukset, hartauskirjallisuus, Raamattu, virret, hengelliset laulut ja erityisesti naisten kesken olleet tapaamiset naisten aamuissa, tiistain rukoushetkessä tai kirkkokahveilla jumalanpalveluksen jälkeen antoivat minulle sen voiman ja uskon, jonka kadotin pari-kolmikymppisenä.  Sieluni on silti yhä haavoittuvainen ja luottamukseni ihmisiin kokee kolauksia – en vieläkään osaa lukea tai aavistaa uusista ihmisistä mitä kenellekin itsestään kannattaa kertoa….  Yritän silti ymmärtää erilaisia ihmisiä, niitä kapeakatseisimpiakin….

2 Merkitystä, tarkoitusta ja onnea etsimässä

Uskon, että ihmisillä on syvä sisäinen kaipuu persoonallisen kutsumuksen löytämiseen. Tärkeää on ymmärtää, että se on löydettävissä ihmisen koko olemisen, ei pelkän tekemisen tasolta. ” (s. 43)

3 Ahdistuksen viisaus

Oman kokemukseni perusteella rukouksesta on apua ahdistukseen. Tärkeintä on saada itsensä ensin rauhoittumaan sen verran, että pystyy olemaan hiljaa ja keskittymään hengitykseen. Rukoushiljaisuus auttaa tunnistamaan itsessä tapahtuvan sisäisen myllerryksen takana olevia tunteita, muistoja ja kokemuksia.” (s. 73)

Raamatun naisten kertomukset, hengelliset laulut ja äänettömät rukoukset – minun voimavarani hädän hetkellä pahan olon puristaessa sydäntäni, tummien öiden aikana, aamuyön tunteina.

4 Muutosvoima naisen elämässä

Mietin millainen olin parikymppisenä, millainen kolmikymppisenä ja millainen nyt nelikymppisenä – viittäkymmentä lähestyvänä. Samassa parisuhteessa yhä – ehkä en enää ota vastuuta miehen tekemisistä niin paljoa kuin nuorempana. Hän saa olla itse vastuussa niistä. Ehkä kuitenkin ymmärrän miestäni paremmin – riitelemme vähemmän.  Työpaikkani on tällä hetkellä vakaa ja työyhteisö on kannustava. Opiskeluni sujuva hitaasti eteenpäin, mutta en ole luovuttanut. Suhtaudun opiskeluun vastuullisemmin kuin alle parikymppisenä.  Äitinä olen ehkä antamassa molemmille aikuistuville lapsille vastuuta enemmän, mutta silti olen heidän tukenaan elämän muutoksissa ja arjessakin. Naisena ehkä hyväksyn itseni tällaisena kuin olen – pyrkien terveellisempää elämään lempeästi, ei repien ja riipien.

5 Elämään suostuminen

Ihmisen ei tarvitse tuntea kiitollisuutta voidakseen alkaa kiittää vaan hän voi kiittää ja katsoa, mitä se tekee hänelle. Kristillisen uskon mukaan kiittäminen on elämäntapa, joka auttaa luottamaan rakkauden Jumalaan ja elämään tässä hetkessä” (s. 115)

Hiljaisia kiitos-sanoja olen oppinut sanomaan Jumalalle pienistäkin asioista. Kivun ja katkeruuden äärellä huutaessa hiljaa mielessäni, löydän murusia mistä kiittää, seuraavana päivänä, pimeän yön jälkeen. Ennen se vei viikkoja….  Silti välillä pelkään putoavani sinne mustaan pimeyteen, josta en pääsekään pois… pelkään tulevani uudestaan ”millään-ei-ole-mitään-väliä” -tunnetilaan, kun kohtaan niin suuren kivun tai surun…. Pystynkö silloin turvautumaan Jumalaan?

6 Hengellisen elämän lähteillä

Kypsä hengellinen elämä näkyy arjessa; sitä eletään päivittäin. Siihen kuuluu rehellinen itsetutkiskelu, itsetuntemuksen lisääntyminen ja terve itseluottamus. ” (s. 121)

Usein vie aikaa ennen kuin löytää oman hengellisen yhteisönsä.” (s. 123)

Minulla vei aikansa, että tunsin tämän paikkakunnan evankelis-luterilaisen kirkon kotikirkokseni. Lapsuuden kirkkoni oli minulle pitkän aikaa rakkaampi. Nyt voin löytää hengellisen kodin melkein mistä tahansa evankelis-luterilaisesta kirkosta – ehkä kuitenkin eniten perinteisistä ristikirkoista kuin moderneista.  Oman kirkkoni lisäksi tunnen hengellistä kodikkuutta KRS:n (Kansan Raamattuseuran), ELY:n (Evankelisen Lähetysyhdistyksen) ja Herättäjä-Yhdistyksen tilaisuuksissa.

7 Uskon aarteita sielun vaalimiseen

Aikuiseen uskoon täytyy sisältyä omakohtainen pohdinta kristillisen uskon tulkinnoista ja niiden merkityksistä kunakin historiallisena aikana. Rehellisyys, vilpittömyys, kriittisyys ja riittävä määrä tietoa ovat olennaisen tärkeitä silloin, kun pohditaan uskonnon merkitystä omassa elämässä.” (s. 144)

Kristinuskon kaikista tärkein juhlapäivä on pääsiäinen. Jumalan varsinainen pelastusteko on Jeesuksen herättäminen kuolleista.” (s. 156)

Minulle joulu on aina ollut se tärkein kristillinen juhla.  Nyt vasta ymmärrän, miten tärkeä merkitys pääsiäisellä on kristityille….

8 Naisen kaunis elämä

Kauneudessa ovat usein läsnä myös ihmisen todellisuuden varjoisat puolet kuten suru, ikävä ja yksinäisyys. Kauniit muistot kannattelevat elämänkaaren eri vaiheissa. Ne voivat auttaa kestämään jopa suuren kärsimyksen, ahdistuksen ja menetysten hetkinä.” (s. 170)

Tietoinen ja harkitseva rakkaus vaatii aina näkemään se, mikä ihmissuhteissa on hyvää ja mitä myös vaikeina hetkinä arvostaa toisissa. Väistämättä tuotamme toisille pettymyksiä niin kuin hekin tuottavat meille, vaikka kukaan ei sitä tahtoisi. Kun ihmissuhteissa kestetään omia ja toisten heikkouksia ja epäonnistumisia, välitetään samalla keskinäistä rakkautta. ” (s. 172)

Naisen kaunis elämä tarvitsee oman rytmin kuuntelemista ja arjen pyhyyden vaalimista.” (s. 181)

Näistä asioista muodostuu kaunis, sielukas nainen – sellainen minäkin toivon olevani kaikkine puutteineni, epävarmuuksineni.

Tänään kaikesta kivusta, liikakiloista ja hapsottavista hiuksistani huolimatta sanon itselleni: Olet kaunis, sielukas nainen. Olet Jumalan rakastama ja hyväksymä nainen. 

Löysin netistä Kaija Maria Junkkarin diaesityksen Naisen elämänkaari ja  henkinen hyvinvointi
Yle Areenasta löytyy myös Kaija Maria Junkkarin radiohaastattelu Sielukas nainen -kirjasta

Kaija Maria Junkkari: Sielukas nainen, Kirjapaja, 2012
Mistä hankittu: ostettu Ilon Polku-verkkokaupasta