torstai 20. heinäkuuta 2017

Tiinalla on hyvä sydän

Tiina -kirjat olivat lapsuuteni suosikkikirjoja 1980-luvun alussa. Tiinan ja Juhan tekemisiä seurasin kirja kirjalta – tykkääkö se Juha Tiinasta vai ei…  Pari vuotta sitten oli Anni Polvan 100 -vuotispäivä, sen kunniaksi luin Tiinan ampiaiskesä, joka julkaistiin ensimmäisen kerran syntymävuotenani 1971.   Sain myös toisen 101 -kirjan luettavaksi Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen lisäksi.  Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän on vuoden 1961 kirja.

Tiina -tarinoiden pariin palaaminen noin 36 vuoden jälkeen oli hyvin nostalgista.  Kirjaa lukiessa palasin 10 -vuotiaan minäni muistoihin – lapsuuden kesiin, lukuhetkiin ulkona ja ensi ihastumisiin.  Tiinalla on hyvä sydän -kirjassa eletään ilmeisesti 50/60-lukua. Minulle maaseutukuvaukset toivat mieleen oman lapsuuden 70-luvulla, kyläni naapurit, maatilat ja kaverit – rikkaruohojen kitkemiset, leikit lähimetsissä, lehmät laitumilla, kanat ulkotarhassa ja kissat kyläraitilla.

Tiinan kommellukset ja hyväntahtoisuus hymyilyttivät. Hänen päättäväisyytensä sai paatuneemmankin sydämen heltymään.  Tiinalla on hyvä sydän -kirjassa kuvataan miten ns. parempi väki suhtautui ns. köyhempään väkeen. Ei saanut mennä talon pääovesta vaan piti kulkea keittiön ovesta. Köyhien lapsia epäiltiin aina ensimmäisenä ja paremman väen lapset ilkkuivat heitä. Palvelusväen perheen perustamista ei katsottu hyvällä, jos tuleva puoliso ei ollut emännän tai isännän mieleen. Omasta runsaudesta ei oltu valmiita luopumaan köyhempien hyväksi.

Tiina ei eri arvoisuutta ymmärtänyt, vaan hän rohkeasti kyseenalaisti asiat.  Tiinalle ei edes tullut mieleenkään, etteikö talon emäntä olisi voinut antaa maton palaa Miinalle tai talon rouva paria lakanaa. Huvittavaa kuitenkin oli kuvaus, miten Tiina kertoi lääkärin vastaanotolla yhdelle emännälle, miten toisen talon emäntä oli auttanut Miinaa – eihän sitä toinen talo voinut olla huonompi auttaja! Mitähän sitä olisi kyläläiset siitäkin sanoneet ja yksi talo olisi leveillyt hyväntekeväisyydellään – kyllä meiltä riittää!

Vaikka Miina -mummo ei sitten ollutkaan se oikea autettava, sai Tiina sen myötä monta asiaa hyvälle mallille.  Jopa oikean talon opettaja, Minna heltyi Tiinan tekemisiin, vaikka hänen piti ensin kasvattaa Tiinaa hyville tavoille.

Tiina ei ole hillitysti käyttäytyvä tyttö, joka varoo vaatteitaan. Hänen mekkonsa repsottavat, jaloissa ei pysy sukat eivätkä kengät.  Hän on myös tyttö, joka ei poikien ilveilyistä piitannut ja oli valmis puolustamaan Heikki -poikaa, jota kylän muut pojat kiusasivat. Tiina oli myös hiukan yllytyshullukin, hän ei aikonut olla huonompi kuin pojat ja sekös hänet sai toisinaan kommelluksiin.

Tiinalla on hyvä sydän on lempeä, hauska tarina Tiinan kesästä maaseudulla. Vilahtaahan tarinassa myös Juhakin, mutta tässä kirjassa heidän yhteinen tekeminen jää pelkästään junamatkoihin, kun Juha menee sukulaistaloon kesärengiksi samalla kuin Tiina meni kesäapulaiseksi.

Ilmeisesti Tiina -kirjoja yhä lainataan kirjastoista, sillä niitä ei ole laitettu varastoon. Myös kustantaja on ottanut Tiina -kirjoista uusintapainoksia, joissa on aina kaksi Tiina -kirjaa samassa.  Minä löysin kirjastosta 1990 -luvun kirjankansilla olevan Tiinalla on hyvä sydän.



Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Karisto, 14.p., 1995 (1.p., 1961)
Kansikuva: Maija Karma
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Minulle nämä Tiina -kirjan kannet ovat tutuimmat omasta lapsuudestani:
Kansikuva: Maija Karma

Ensimmäinen Tiinalla on hyvä sydän kirjan kansi on ollut hyvin 60-lukulainen

Kansikuva: ?

Vuoden 2017 yhteiskirjapainoksen kantta on tuotu 2000 -luvulle

Kansikuva: Mika Launis 

Tiinalla on hyvä sydän on luettu myös blogeissa:





10 kommenttia:

  1. Tämä oli tänään TV1:n 101-kirjassa, avaajana Kirsti Manninen jotkut hänen sanavalintansa särähtivät korvaani, vaikka ehkä ovat paikkaansa pitäviä (mm. Pikku Lotan jatkumo ym), mutta minä pidin tästä kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua hymyilytti kun hän sanoi, että maalaiskuvaus on kuin 20-luvulta ja mulla tuli mieleen oma lapsuus 70-luvulla :D

      Poista
  2. Minäkin katsoin Mannisen haastattelun ja hänellä oli syvä näkemys Tiina-kirjoista, erilaisempi kuin minulla. Luin Tiinoja pikku-koululaisena ehkä 6-10-vuotiaaksi, mutta sitten siirryinkin jo aikuisten puolelle kirjastossa.
    Tiina on kepeää luettavaa, mutta sitten kirjoissa on se syvällisempi ja opettavaisempi puoli.
    Kiva postaus ja muistelot ja kuva vie mukavasti kirjan maalaisympäristöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuota maalaistytön tunnelmaa hainkin ja asunhan yhä maalaiskaupungissakin kuten kuvastakin näkyy :)

      Poista
  3. Minä kuuluin 1960-luvulla Tiina-kirjojen kohderyhmään, mutta en innostunut niistä, vaikka pari luinkin. Nyt en enää osaa sanoa, miksi Tiina ei valloittanut minua. Olin enemmänkin Runotytön ja Anna-kirjojen lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin lukea kaikki saatavilla olevat lasten/nuorten kirjasarjat 70- ja 80-luvuilla - se oli yksi "kriteeri" kun katselin kirjaston hyllyjä :) Anna- ja Runotyttö-kirjat olivatkin pienen tytön sydäntä sykähdyttivä, minulle varsinkin Sateenkaarinotko, vaikka en enää muista mitä juuri siinä kirjassa tapahtui tarkalleen. Joskus vielä haluan lukea Anna- ja Runotyttö-kirjat uudelleen ja olisi ihana saada nuo oman lapsuuden painokset omaankin kirjahyllyyn.

      Poista
  4. Omistan melkein koko sarjan. muutama jostain välistä puuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Tiinatkin olisi ihanat omassa kirjahyllyssä ja nekin tuon 80-luvun painoksena, joina ne lapsena luin.

      Poista
  5. Minä luin koko sarjan 90-luvulla, ja nyt aikuisena olen lukenut uudestaan joitakin Tiinoja. Tiinan rasavilli, rehti ja reilu hahmo vetosi minuun suuresti lapsena. Nyt aikuisena ymmärtää ehkä paremmin, että Tiinakaan ei ole mikään superolento, vaan hänkin haluaisi olla kuten muutkin tytöt, mutta toisaalta kokee vieraaksi sellaisen supattelun, koreilun ja kikattelun, jota esimerkiksi Leila ja Nina harrastavat. Taisin olla lapsena hieman ihastunut Juhaan, mutta nyt hän tuntuu aika sovinistiseltakin. Toisaalta, kirjojen kuvaamalla aikakaudella on ollut ihan tavallista, että nainen on jänyt kotiin tai ollut ehkä miehensä apuri (jollaista Juha Tiinasta itselleen toivoo eräässä kirjassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nämä Tiinat oman aikakautensa kuvausta ja minäkin olin ihastunut Juhaan niitä lapsena lukiessani, nyt aikuisena nostalgian lisäksi, välillä tuntee itsensä liian vanhaksikin näille kirjoille, kun katselee niitä aikuisen näkökulmasta.

      Poista