Tapio Luoman hartauskirjat

Espoon piispa Tapio Luoma on minulle tuttu pappi kotopitäjästäni Ilmajoelta, jossa hän on toiminut kappalaisena 1998-2002.  Kesällä luin pari hänen kirjoittamaansa hartauskirjaa, joissa on Aarne ja Taneli Laasosen voimaannuttavat ja symboliset valokuvat luonnosta ja uskosta.

Iloa ja siunausta sinulle -teos (2013) nimensä mukaisesti suo iloa arkeen ja juhlaan sekä siunausta elämään.  Sivunpituiset tekstit pysähdyttävät Jumalan sanan äärelle ja samalla aukeamalla vasemmalla puolella on pysähdyttävä valokuva. Näitä tekstejä voi lukea sivu sivulta tai poimien yhden tekstin satunnaisesti juuri tähän hetkeen sopivan.  Kirjaa voi selata vain katselemalla kauniita luontovalokuvia, kukkakuvia ja koskettavia kuvia elämän säröisyydestäkin.

Tapio Luoma kirjoittaa:

”Tuntuu hyvältä saada Jumalan siunauksen toivotus. Hienoa on myös saada toivottaa jollekulle Jumalan siunausta. Siunaukseen sisältyy niin paljon, että sitä on mahdotonta tyhjentävästi selittää tai kattavasti ymmärtää.”

Ennen minusta tuntui oudolta, kun minulle lähes tuntemattomat ihmiset toivottivat ”Siunausta” ja osasin vain sanoin hämmentyneesti ”Kiitos samoin”. Nykyään saatan jo uskaltaa sanoa takaisin ”Siunausta myös sinullekin”, mutta aika usein se ”Kiitos samoin” vain lipsahtaa suusta. Läheisimmille ihmisille, joiden tiedän ajattelevan suurin piirtein uskonasioista samalla tavalla, saatan itsekin ensin toivottaa ”Siunausta” – mutta vielä se ei kovin luonnostaan minulta suju. Ihmisille, jotka eivät halua kuulla tai puhua uskonasioista lähetän hiljaisia siunauksia mielessäni.  Oikeastaan hiljaisten siunausten lähettäminen jokaiselle on minulle luontevampaa kuin sen ääneen sanominen.

Tapio Luoman kirjoittamat tekstit ovat myös lohduttavia, kun tuntuu että omat voimat eivät riitä elämän vaikeuksissa tai arjessa muutoin on hyvinkin hektistä.  Monen tekstin lopussa on viittaus Raamattuun. Lyhyiden hartaustekstien avulla on helpompaa tarttua Raamattuunkin.

”Ihmisen suhdetta Jumalaan pidetään toisinaan mielipideasiana. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kristillinen usko toimii maaperänä hyvin monenlaisille mielipiteille, mutta usko ei koskaan typisty pelkäksi mielipiteiden kokoelmaksi. Uskon varsinainen sisältö ei löydy oikeassa olemisesta vaan henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Sitä paitsi me tiedämme, mitä Jumala meistä erin tavoin uskovista ja epäilevistä ajattelee: hän rakastaa meitä kaikkia.”  (ote Mielipiteiden tuolla puolen s. 39)

Siunausta ja varjelusta elämääsi -teos on tehty samalla tavoin kuin Iloa ja siunausta sinulle. Puhuttelevat lyhyet teksti Raamatun viittauksineen ja koskettavine valokuvineen antavat näistä hartauskirjoista elämään kauneutta ja lohtua.

”Jumalan lapselle ei taata murheettomuutta, mutta luvataan rauha. Ilon ja kiitollisuuden salaisuus johtaa vielä suurempaan salaisuuteen, Jumalan rauhaan, joka ylittää kaiken ymmärryksen.” (ote Tie Rauhaan s. 13)

”Kristinuskossa on kaksi tärkeää tekijää: Kristus ja usko. Usko on tärkeä asia, sillä ilman sitä meillä ei voisi olla suhdetta Kristukseen ja hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta uskoakin tärkeämpi on Kristus, joka synnyttää ja vahvistaa uskon ja pitää sen yllä.”  (ote Usko, minä ja Kristus s. 43)

Tapio Luoma: Iloa ja siunausta sinulle, Minerva, 2013

valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Tapio Luoma: Siunausta ja varjelusta elämääsi, Minerva, 2015

valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kirja-Matin matkassa

Kirja-Matti, Matti Pohto on varmasti kirjastoalan ihmisille tuttu kirjastohistorian opinnoista. Meille eteläpohjalaisille nimi on tuttu Ylistaron alakoulusta, Kirja-Matin koulusta.  Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 200 vuotta Matti Pohdon syntymästä (s. 7.3.1817 Isokyrö) ja 160 vuotta hänen kuolemasta (30.7.1857 Viipuri).

Lainasin kirjastoista kolme Matti Pohdosta kertovaa kirjaa: A.H. Virkkunen: Matti Pohto – vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja (1924), Walter Appelqvist: Matti Pohto ”Vanhaan kirjaan kokoaja” – elämäkerta ja satavuotismuisto (1967) ja Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa (1997).

Virkkusen ja Appelqvistin teokset ovat kokonaan löydettyihin faktoihin perustuvaa elämäkertatietoa sekä sen ajan historiatietoa suomenkielisestä kirjallisuudesta – Turun palon tuhoista, vanhojen kirjojen keräämisestä. Molemmissa kirjoissa on myös mielenkiintoisia valokuvia Matti Pohdon syntymäkodista, kirjaluetteloista, kirjasitomisvälineistä  ja muistomerkeistä.

Molemmissa kirjoissa kerrotaan Matin elämän alkuvaiheista lapsuudesta ja nuoruudesta, sen vähäinen tieto mitä on ollut saatavilla.  Matti oppi lukemaan Aapis-kirjan kannesta kanteen äitinsä ja sisariensa avustuksella.  Hän tykästyi lukemiseen niin paljon, että kävi mielellänsä lukukinkereillä taitoansa näyttämänsä, toisin kuin lapset tai aikuiset, joille lukeminen oli vaikeata. Tuohon aikaan ei kannustettu lukemisvaikeuksissa, pikimmiten se oli häpeä ja vain taitavat lukijat saivat kiitosta.

Matin verissä oli kulkijapojan kaipuuta.  Jo nuorena hän käveli kotoansa Vaasaan, josta hänet palautettiin kotiin. Aikuisenakin Matti ei aluksi piitannut kulkuluvista ja niinpä hän joutui Turun vankilaan.  Äitinsä kehotuksesta Matti kävi papinkirjoilla ja sai virallisen kulkuluvan liikkua. Näillä matkoilla hän osteli vanhoja kirjoja tai vaihtoi muulla tavaralla. Kirjansitomista Matti myös opetteli, kun huomasi, että monet kirjat olivat huonokuntoisia ja sivuja oli irrallaan.  Pitkät on olleet kävelymatkat Matilla – kesällä reppuselässä ja talvella kirjarekeä vetäen.  Turun palon myötä Matin kirjojen kerääminen tuli vielä tärkeämmäksi – ilman hänen uurasta toimintaa, ei olisi kaikkia niitä vanhoja kirjoja Kansalliskirjastossa.

Mitä olisikaan Matti Pohto vielä ehtinyt elämänsä aikana tehdä, ellei olisi kohdannut traagista kuolemaansa….

Sisko Thorsin Kirja-Matin matkassa sisältää faktaa ja fiktiota. Faktat ovat melko suoria lainauksia Virkkusen ja Appelqvistin teoksista. Olisin kaivannut vielä enemmän fiktiivistä kerrontaa Matista tähän kirjaseen.  Sisko Thors on myös käsikirjoittajana tänä kesänä Jyrkän kesäteatterissa Ylistarossa esitetyssä näytelmässä Ylistaron poika Kirja-Matti.  Kävin tämän näytelmän katsomassa juuri Matti Pohdon 160-vuotismuistopäivänä. 

Ennen näytelmää vietin Ylistaro-päivän ensin Ylistaron kirkossa Virsimessussa. Osallistuin ensimmäistä kertaa Virsimessuun ja ensimmäinen oli vierailuni komialla kirkollakin.  Kaunis on ylistarolaasten kirkko – alttaritaulukin oli juuri Kirkastussunnuntaihin sopiva.  Rakastan virrenveisuuta – oli koskettavaa laulaa synnintunnustuslaulu, samoin vuoroveisuu miesten ja naisten välillä oli yhteisöllistä.  Herkälle mielelle tuli miesten virrenlaulua kuunnellessa.

Käväisin pikaisesti hautausmaallakin, kun kuvailin kirkkoa ulkoa ja löysin sattumalta körttijohtaja Juho Malkamäenkin haudan.  Vuosi sitten luin Aukusti Oravalan kirjoittaman elämäkerran Juho Malkamäki: heränneen kansan isä.

Kirkolta lähdin Ylistaron kirjastoon ja oli tarkoitus käydä katsomassa siellä Matti Pohdosta tehty näyttely, mutta ilmeisesti jokaiseen Eepos-kirjastojen omatoimikirjastoon tarvitsee oman koodin tai sama koodi pitää jotenkin aktivoida jokaisessa pisteessä, kun en päässyt samalla koodilla, millä pääsen Ylihärmän ja Alahärmän omatoimikirjastoihin.  Niinpä näyttely jäi harmillisesti näkemättä, sillä näyttely oli jo toiseksi viimeistä päivää esillä.

Seuraava kohde oli luonnollisesti Kirja-Matin koulu, jonka pihassa sijaitsee Kirja-Matin muistomerkki. Hiljainen hetki muistomerkin äärellä -  160 vuotta sitten Matti kohtasi traagisen loppunsa…

Vielä oli aikaa ennen näytelmää, joten pysähdyin idyllisessä Kriikun Myllykahvilassa teetauolla kera pienen suolapalan.

Jyrkän kesäteatterissa oli ensimmäistä kertaa ja hyvin sinne osasin ja pääsin hyvin opastettuna kunnolla parkkiin autolla. Oli kyllä sen verran ajoissa, ettei parkkialueella ollut vielä kovin montaa autoa.

Hienon katoksen alla saimme nauttia Ylistaron poika Kirja-Matti -näytelmästä.  Näytelmän oli ohjannut Jaana Jokinen ja musiikin Jussi Asu.  Aivan upeasti oli ujutettu faktan mukaan fiktiivistä kerrontaa. Monia tunteita sai käydä Kirja-Matin tarinan äärellä – voi kunpa ei olisikaan sattunut mitään ikävää, niin kuin yksi emäntä koko ajan siunaali, jotta voi yhyren tähären, jos toisenkin.  Ehdottomasti hauskinta oli Emilia- tyttösen (jos nimen muistan oikein) hauskat kertomiset muille kylän lapsille, mitä oli kuullut aikuisten akkojen juoruavan – ihana likka tähän rooliin!  Muutenkin jokainen näyttelijä oli niin sisällä roolihahmossaan olemuksineen ja kielityyleineen – Pipping, Durchman.  Hieno lisä oli nuoren naisen Matti Pohto -laulut (nimi meni jo unohduksiin…) välispiikkeinä.  Matti Pohtoa näyttelevä Vesa-Matti Tulisalo sopi rooliin erinomaisesti.  Matin traaginen kuolema kuvattiin vaikuttavasti – eläydyin tähänkin kohtaukseen täydellisesti.

Ihanan tunteikas Ylistaro -päivä tuli naapuripitäjän akkana vietettyä – käyn toistekki komialla kirkolla, Jyrkän kesäteatterissa ja Kriikun Myllykaffilassa!  Kirjakaupassa ja kirjastossa täytynee vierailla joku arkipäivä – se onkin sitten uuden blogikirjoituksen juttu.

A.H. Virkkunen: Matti Pohto: vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja, Otava, 1924
Mistä hankittu: seutulaina Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Walter Appelqvist: Matti Pohto  "Vanhan kirjaan kokoaja" - elämäkerta ja satavuotismuisto, Otava, 1967
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa, Sisko Thors, 1997
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormlainen - runoteokset 2000-luvulla

2000-luvulla Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta ja oletettavasti vielä lisää on tulossa. Varjoa vasten sarastus (2001), Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta (2001), Ües boks : runoja ja epärunoja (2013) ja Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja (2015).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Varjoa vasten sarastus

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runokokoelma tarkastelee kertovien runojen kautta elämää monialaisesti toivon näkökulmasta. Runot puhuvat tuoreella ja koskettavalla tavalla isänmaasta, sen erilaisista ihmisistä, uskosta ja rukouksesta. Runot ovat elämää ymmärtäviä ja eläytyviä. Niiden sävy on lämmin ja säkeissä välkkyy myös huumori.”

Runoteos on jaettu viiteen osaan: Isänmaalle itsenne annoitte, Jännitetyin jousin kohti tuulia, Elämän kuunsillalla, Varjoja vasten ja Hiljaisuuden maisemassa.

Isänmaalle itsenne annoitte

Isänmaan unelma ja totuus

Antakaa minulle unelma isänmaasta,

             maasta jossa rakastetaan

            kuulaita aamuja,

           sinisenhämyisiä iltoja,

          syksyn suon kurkia,

         talven kirkkaita kiteitä,

         kevään peltojen viiltoja,

        kesän pupilleihin syöksyviä järviä.

Isänmaa on palanen sydäntä sinussa,

         sydäntä johon toisen sydän hipaisee.

Isänmaa, taivaisiin ylistetty,

isänmaa, alimpiin moitittu;

                  kuitenkin kotimme Pohjantähden tällä puolen,

                 kotimme jossa saa olla oma itsensä,

                 kuitenkin niin rakas.

Isänmaa on näköisemme,

          sinun ja minun

          pisara merta, metsää, mettä ja meitä.

Antakaa minulle äidinkielen isänmaa

          jonka sielussa kalevalainen runo kirkkaana kuin järvenselkä helkkyy,

         voima seitsemän miehen yli arjen kurottuu;

äidinkielen, sydämenkielen pehmeä sointi, lempeä laulu ja rukous

                            äitien suusta kehtojen äärellä tulevaisuus silmissä.

Antakaa minulle ihmisen näköinen isänmaa

          jossa toinen ihminen ei ole vain välinen, vain kone, vain suoritus

tilasto,

       vaan rakastettavaksi annettu erilaisuudessaan rikastuttava.

arjen isänmaa on sinussa,

        silmissäsi,

                  käsissäsi,

                  lauluissasi.

Leivässä jonka taitat jälkeen työn:

sukupolvesta sukupolveen laulu soi.

Isänmaa on aina tehtävä itse.

         Taiten. Rakkaudella.

Jännitetyin jousin kohti tuulia

Päivän ilot

Mummojen potkurijono kirkkoon

                     ylittää jäisen tien

                     kuin kesäinen linnunpoikue valtaväylän.

Upea näky tammikuun valokeilassa.

On pysähdyttävä,

vedettävä henkeä.

Tiedän että pienissä käsilaukuissa

            on sievästi vierekkäin

            silmälasit ja nenäliina,

         virsikirja ja kahdenkympin seteli kolehtiin.

Kaikki päivän ilot käsillä.

Jos nyt näkisi Jumalan kasvot,

Hän hymyilisi.

Luulen niin.

Elämän kuunsillalla

Tässä runokoosteessa on monta koskettavaa pitkää runoa vanhemmista ihmisistä, heidän elämästään ja uskosta Jumalaan.

Varjoja vasten

Jeesus syöksyy syliimme

          ehtoollispöydän syleilyssä,

          viinirinteiden kypsässä valossa,

          jauhettujen jyvien ilossa.

Hiljaa hän koskettaa sisintämme

ja sydämeemme murtautuu eheys hänen kädestään.

Kuin lintu toivo kimmahtaa

                     varjoja vasten tieksi.

Hiljaisuuden maisemassa

Tässäkin runokoosteessa on monia koskettavia pitkiä rukousrunoja kuten Nuoren rukous ja Autoilijan psalmi.

Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta

Lukijalle esipuheessa Katariina Ruusi kirjoittaa:

”Kädessäsi on Risto Kormilaisen Valitut runot vuosilta 1976-2001. Se on läpileikkaus niistä teemoista ja aiheista, joita runoilija on 25 vuoden ajan kirjoittanut uudelleen ja uudelleen. Runot on valittu 14 julkaistusta teoksesta. Mukaan on otettu myös muutamia ennen julkaisemattomia tekstejä. Runsaasta materiaalista olen tehnyt valintoja ja karsintaa. Olen keskittynyt niihin runoihin, jotka parhaiten kuvaavat runoilijan ajattelua. Olen kerännyt pieniä maamerkkejä, jotka helpottavat lukijaa kulkemaan 25 vuoden matkaa runoilijan seurassa. Lyhyet ajatukset osastojen alussa ovat toimittajan.”

Poimin tästä teoksesta runon, jota ei ole aikaisemmin julkaistu, sillä muita runoja olen käsitellyt aikaisemmin.

Syyskuussa puut pitävät juhlaa,

ilotulittavat yöt ja päivät

                kunnes on alastomuuden aika,

ei surun aika

vaan uusien aihioiden aika

                   hitaassa valossa

                  silmänräpäys etenee.

Tähän kokoelmaan oli otettu myös runoja teoksesta Siunausta sinulle, mutta kirjoitan siitä kirjasta sitten Kormilaisen hartauskirjapostauksessani.

Runokokoelman lopussa on vielä Hannu Niklanderin mietteitä:

”Kun tutustumme Risto Kormilaisen tekstiin, olemme tekemisissä hyvin monipuolisen kirjallisuusihmisen kanssa.”

” Kiintoisaa on myös se, että hän debytoi jo 21 vuoden iässä 1976 runokokoelmalla On joku toinen päivä kuin eilinen. Hän ei noudattanut tavanomaista kaavaa, jonka mukaan kirjailija yleensä saa esikoisensa julki vasta esiinnyttyään ensin useina vuosian monissa antologioissa.”

”Pappina Risto Kormilainen tahtoo ja osaa kirjoittaa myös uskonnollisia runoja. Suurin osa hänen runoistaan sisältä läpäisyperiaatteella hienotunteisia kristillisiä arvoja. ”

”Kormilainen kuvaa runoissaan ihmistä luonnon ja arjen kautta, hartaine tuntoineen, ongelmineen tai vaikkapa saunan pyhyydessä.”

Ües boks : runoja ja epärunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”…runot ovat huumorin lävistämiä kuvia maailmasta, jota hallitsee monikerroksinen merkkikieli. Ne ovat hauskoja ja elämänmyönteisiä ja väliin ironisiakin. Aihepiiriltään niissä liikutaan milloin autoilun, milloin rakkauden, milloin liikunnan ja uskon maailmassa.”

Tässä runoteoksessa vilahtelee paljon sanoja, sanontoja, laulujen pätkiä ja tuotemerkkejä, joita Kormilainen liittää runoihin oivallisesti – hihittelen monelle runo-oivallukselle.

”Vain vanha riimu on nyt tallissa”

Tallessa.

Mutta entä kun tallia ei enää ole

ja Liisu myyty lihoiksi Atrialle.

Ladon seinä on hakattua metsää

kappale kauneinta Suomea.

***

Kaikkien Tropic-pillimehusankareiden

janonsammuttaja on

                Kari I (The First) Krandi.

Tyhjistä purkeista saa kauniin seinämosaiikin

olohuoneeseen.

Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa runoissa humoristisesti autoista, niiden ominaisuuksista, muistoista ja yksinkertaisesti rakkaudesta autoon.”

Monia tuttuja automerkkejä vilahtelee runoissa ja aivan hengästyttää lukiessa näitä sanasokkeloita.  Jotkin automerkit jäävät oudommiksi, joten pitäisi netistä etsiä automerkeistä tietoa.  Hauska runokirja ja edellisessä runoteoksessa jo sai esimakua tällaisista autorunoista.  Minun suosikkirunoja nämä eivät ole – pidän enemmän Kormilaisen ihmisläheisistä ja luontoa kuvaavista runoista. 

Risto Kormilainen: Varjoa vasten sarastus, Myllylahti, 2001

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta, Katharos, 2001
Graafinen asu: Annukka Koljonen
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Risto Kormilainen: Ües boks : runoja ja epärunoja, Edico, 2013
Kannen kuva: Jussi Kettunen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja, Väyläkirjat, 2015
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen - runoteokset 1990-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1990-luvulla: Tähän lähelle, käden kosketukseen (1992), Gospel: Runoja (1995), Ensimmäisen polven maanomistaja : runoja, proosarunoja (1996) ja Sylipainia Jumalan kanssa (1997).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Tähän lähelle, käden kosketukseen

Takakannen tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa uudessa kokoelmassaan hellästi ja eläytyen ihmisestä ja Jumalan maailmasta, luomakunnasta.”

Tämän teoksen runot kuvaavat perinteisemmin uskoa ja kristillisyyttä kuin aikaisemmat Kormilaisen runoteokset. Minua henkilökohtaisesti koskettivat juuri nyt seuraavat runot: 

Kuljen huhtikuista joen rantaa.

Kivet rakastavat toisiaan

ja minua

          minua joka syötän niille aamua.

Veden rajassa tyhjä simpukankuori.

Kristus on noussut ylös.

***

Sinä Mestari opetit rukoilemaan

lausumaan jokapäiväisen leivän ääneen

anna meille

anna meille meidän jokapäiväinen leipämme anna

ruumiisamme koskettaa silloin aika

                                              ja iankaikkisuus

                        yli maan yli mustan mullan

                        joksi me muutumme yli kuhilaiden kuiskeen

                        yli veteen kietoutuneen alastoman maan.

Anna meille jokapäiväinen koti perhe

ystävät leivinuuni jauho ylösnousemuksen humu

pala ikkunaa iäisyyteen

0jennettu käsi kuin muisto.

Leivän tie on elämän tie.

***

Usko ei jätä rauhaan ihmistä.

Se tempaa mukaansa

kuin valo vaikka silmät kiinni.

Niin kuin tuli tarttuu kuivaan metsään

niin kuin potilas tarttuu terapeuttiin

niin kuin usko tempautuu pilviin porraspäästä

sielun mustaan aukkoon.

***

Joka ilta

hän kattoi

                    kaksi kuppia

                     yksinäisyytensä pöydälle.

Vierasvara

                enkelille.

Gospel: Runoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… konkreettisista havainnoista syntyvät tiiviit runot kuvaavat syrjäisemmän maaseudun maisemaa ja ihmistä yllättävästi ja lähes aistittavasti. Pieniin runoihin kätkeytyy lämpöä, huumoria ja vapauttavaa naurua, mikä tekee köyhyydestäkin rikasta.”

Tämän teoksen runot ovat filosofista pohdintaa, osittain aforismejakin. Minun suosikkejani ovat:

Kapea polku postilaatikolle.

Elämäntie.

***

Pihalla synkkä kuusi seisoo

syli levällään.

Tuuli on tuonut tähden

sen latvaan lepäämään;

                      vanhan toverin vuosien takaa.

***

Halpamaista valittaa runokirjan hintaa.

Hävetkää.

Leipäkin voi olla kova kuin kivi.

Huono päänalunen kaikki tyynni.

***

Tuohus valvoo liturgiaan osallistuvia,

kumartaa nöyrästi

                  jokaiselle ohikulkijalle

                  jää värisemään

                 jokaisesta kohtaamisesta.

Ikonostaasi

                kääntyy ympäri

                kuin nukkuva kohti toisia kasvoja

                kohti ikuisuutta.

Ensimmäisen polven maanomistaja; runoja, proosarunoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…. juurevan-leikkisä runoteos maaseutumaisemasta, sukupolvista, syntymästä ja kuolemasta sekä perheen arjesta. Taivas on totta, tuuli ja puu ovat osa ruumiillisuutta, luonto saa ihmisen piirteitä. Näennäisen pieni runo avaa suuria kaaria.”

Näissä runoissa huokuu maanläheisyys ja ihmisen kaipuu ja syvä rakkaus.

Mänty on armottomampi kuin kuusi.

                  Se seisoo kuin sfinksi paikallaan

                 välittämättä minusta mitään

                 antamatta sateen suojaa

                lausumatta edes osanottoaan.

Kuusi sen sijaan levittää siipensä

               kuin taivaan enkeli suojaksi

               tarjoaa yösijan kuin laupias samarialainen

               lausuu huojuvan osanottonsa

peittelee hyvin.

***

Työnnän varovasti käteni tyynyllesi.

Olet mennyt.

              Aamu on huoneessa.

              Tuoksusi.

              En avaa verhoja

etten menettäisi kuvaasi.

Sylipainia Jumalan kanssa

Eräänlaista vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Ihmisen Jumala

Ahdistetun Jumala.

Sinun Jumalasi.

Rukoiltavissa oleva Jumala.

Tavattavissa oleva Jumala.

Usko on unennäkemistä ja viipymistä laiturilla

vaikka tietäisi ettei laiva koskaan saavu.

Jumala nousee

avaa kätensä

ja sulkee minut syliinsä.

Sinun Jumalasi.

***

Rakas Jumala,

niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle

vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.

Jotkut sanovat halleluja,

jotkut kehottavat että huokaile vain.

Eikä minusta ole kumpaankaan.

Kunhan hengittelen.

Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.

Haluan purkaa sydäntäni

jotenkin vain

       ja elämä tuntuu helpommalta

vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen

ja simsalabim: kaikki ongelma ovat poissa.

Ei.

Sytytän kynttilän.

Sinulle ja itselleni.

Liekki on hauras, levoton.

Värähdellen palaa.

Riittää että

            olet kotona, rakas Jumala.

Risto Kormilainen: Tähän lähelle, käden kosketukseen, Herättäjä-Yhdistys, 1992

Kansi: Kaarina Järvi

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Gospel: Runoja, Herättäjä-Yhdistys, 1995

Kansi: Tapani Järveläinen

Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ensimmäisen polven maanomistaja: runoja, proosarunoja, TAI-teos, 1996

Mistä hankittu: lainattu kaukolainana Varastokirjastosta

Risto Kormilainen: Sylipainia Jumalan kanssa, Kirjaneliö, 1997

Kansi: Liisa Heikkilä-Palo

Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen - runoteokset 1980-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1980-luvulla: Sormustimellinen tomua (1985), Maailman kärsiviin sinä mahdut (1986), Violetit orvokit (1987) ja Poltettujen seppelten juhla (1988).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Sormustimellinen tomua

Takakannessa sanotaan: ”…kolmas runokokoelma viestittää sanomaa tomun tasolta. Se puhuu ihmisen mitättömyydestä, mutta samalla kaiken uudistuvasta toivosta.”

Uskonelämääni vahvistusta runon voimalla.

Tässä huoneessa me kaksi.
Kristus ja minä.
Minä olen äänessä,
taakka painaa,
säkki on suuta myöten täynnä.

Kristus ojentuu lähemmäksi,
tarjoaa kätensä,
vetää verhot syrjään.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Kristus tarttuu säkkiini.

Kristuksella on hymyilevät kasvot,
Hänellä on ilon kasvot,
Hän antaa minulle uuden säkin,
en tunne sen painoa,
tiedän ilon jo siirtyneen minuun.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Minä hymyilen.
Me istumme hiljaa.
Kristus ja minä.

Lähimmäisen huomamatta jättämistä….

Maailman sivu täynnä Sakkeuksia.
Vilisee joka puussa ja pensaassa.
Vähissä vain ne
jotka huutavat heidät alas huoneisiin.

Läheisyyttä, rakkautta, välittämistä.

Sinä nukut jo kun tulen.
Sipaisen vain tukkaasi,
en herätä.
Minusta on hyvä vain kuunnella
                      että sinä hengität.

****

Jää tähän lähelle,
anna minun tuntea vain lämpö
ja hidas kosketus.
Saat uskoa jonkun sanan
jos haluat,
kuuntelen hiljaisuuttasikin.
Älä ole mitään
silloin olen sinun sydäntä myöten.

Maailman kärsiviin sinä mahdut

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… uuden kokoelman runot kertovat suurten ikäluokkien unohdetuista, syrjään heitetyistä, työn perässä busseissa ja junissa kulkevista ihmisistä. Runot ovat kristilliseltä pohjalta nouseva yhteiskunnallinen kannanotto pienen ihmisen puolesta.”

Monivivahteinen runo.

Sillankaiteen viereen lennähtänyt
kaksi punaista karkkipaperia.
Rakastavaiset.

Pitkän parisuhteen, ystävyyden kuvausta

Osaamme ulkoa toisemme.
Sanasta sanaan.
Sillä meillä on niin paljon lukemista.

Elämän kirja, elämäni kirjallisuus, luetut kirjat, koetut tarinat

Kirjat kaikki luettuna,
silmät täynnä särkyvää vettä

talutan sieluani.

Violetit orvokit

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runot kuvastavat tätä aikaa, ihmisen orpoutta ja osattomuutta. Runoilija näkee elämän köyhyyden, tyhjyyden ja onttouden. Samalla runojen tunnelmaa kannattelee herkkä varovasti käsiteltävä, ihmistä kaikkineen vaaliva toivo.”

Taivas repaleinen,
                                  pilvet ehjät paikallaan
                                  levottomiin sydämiin.
Palapeli Jumalan sovittama.


***

Kesän salit
                    avaavat ovensa
                    kun ruusu työntää
                               valkean tuoksunsa
                                                yön maitoon.


***

Nainen 
Kuin runokirja,
luettava kannesta kanteen
moneen kertaan.

***

Hyvät muistot ovat silta menneisyyteen.
Eivät ne kaiteita tarvitse.

Poltettujen seppelten juhla

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… runot ovat valoisia ja lempeitä, rajuja ja epäsovinnaisia kuvia elämän villistä sylistä. Aiheiltaan ne liikkuvat nuoruudessa, rakkaudessa, kuolemassa ja uskossa. Toisinaan runot saattavat olla synkkiä, jopa pessimistisiäkin, mutta ne ovat kuitenkin aina elämän puolella.”


Minäkin joskus huonekaluliikkeessä enemmän katsellut rekvisiittana olevia kirjoja…

Ensin sitä katseli kuvaansa kaupan ikkunasta.
Sitten astui sisälle. Myyjä esitteli huonekaluja.
Anteeksi, mitä saisi…
Minua kiinnostivat kirjat hyllyssä
enemmän kuin nahkan hinta.
Tietenkin minä häpesin
kun myyjä huomasi
minun hypistelevän styroxilla täytettyjä kansia
enemmän kuin lepotuoleja tai muita nahkaselkiä.
Tämä elämä on kiitos tarpeeksi.

Rakkautta, rakastamista, rakkaan vierellä

Ikkuna on auki.
Vihreä metsä huokailee syliinottoa.
Toinen ihminen sovittuu toiseen.
Osat meissä metsänkipeys.
Sammuu vihreä valoa metsässä.
Uimme toistemme uniin.
Käännät selkäsi kohta nukahdat.
Lasken tähdet vielä.

Vanhan hautausmaan hiljaisuus.

Vanhan hautausmaan
puuristien kumaraisuus.
Lahonneet nimet
             ajan kourimat
kummuilla tanssivat enkelit
kohti aamun valoa.

Risto Kormilainen: Sormustimellinen tomua, Herättäjä-Yhdistys, 1985

Kansi: Kaija Elo

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Maailman kärsiviin sinä mahdut, Herättäjä-Yhdistys, 1986

Kansi: Leena Karjalainen

Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Violetit orvokit, Herättäjä-Yhdistys, 1987

Kansi: Leena Karjalainen

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Poltettujen seppelten juhla, Pohjoinen, 1988

Kansi: Martti Dahlström

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen - runoteokset 1970-luvulta

Risto Kormilaisen runoteokset löysin etsiessäni Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia runokirjoja kirjastosta. Kaksi ensimmäistä runoteosta on kuitenkin julkaistu WSOY:llä.  Risto Kormilainen (s. 1955) on Suomussalmen kirkkoherra ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovasti.

On joku toinen päivä kuin eilinen (1976) on hänen esikoisteoksensa, toinen 1970-luvulla julkaistu runoteos on Kaipaus on kuin kaivo (1978).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

On joku toinen päivä kuin eilinen

Runoteoksen takakannessa sanotaan: ”… teologian opiskelija, sai 1. palkinnon Erkon kilpailussa 1975. Osuus WSOY:n nuorille kirjoittajille järjestämässä ”Vuosirengas 1975” -kilpailussa, josta koottiin samanniminen runoantologia.”

Runot kuvaavat luontoa omassa pihassa, lähiseudulla sekä kohtaamisia ihmisten kanssa. Minua koskettivat erityisesti seuraavat runot:

Jo kirjan ensimmäinen runo luo romanttista kuvaa kaipauksen siveltimellä.

Vanhaa rakennusta hyväilevät pihlajat
              ettei sen aika kävisi pitkäksi
             eikä se tuntisi itseään yksinäiseksi.
Kesällä valkeat kukat huumaantuneina syleilevät
                                       harmaita lautoja,
syksyllä pihlajat tarjoavat punaiset marjansa.
Talven ne kestävät yhdessä
puhjetakseen keväällä uuteen kukkaan.

Jokirannan kasvatille ja aina joen läheisyydessä asuneelle tämä runo syvälle sydämeeni.

Joki,
yön tumma nauha,
vedenpinnassa hiljaisuus.

Kun tuntuu, että elämä ahdistaa, eikä valoa tunnu löytyvän ja uskokin heikkenee.

Vetämällä verhot ikkunoihin
ei pääse eilisestä,
vielä vähemmän huomisesta
mutta saahan ainakin
hetken olla piilossa itseltään.

Niin tuttua tunnetta…

Minulla on runonpoikasia taskut täynnä
enkä tiedä
tuleeko niistä koskaan aikuisia.

Kaipaus on kuin kaivo

Runoteoksen takakannessa sanotaan: ”Toisessa kokoelmassa kokemisen painopiste on siirtynyt kaupunkiin, sen vierauteen, teologilatinaan. Joka puolella toitottavien kaiuttimien alta hän etsii omaa ääntään, painunutta, kadonnutta. Hänen runoissaan puhuu hiljainen mutta vaikuttava ääni, runo tekee matkaa itsekeskeisyydestä lähimmäisiin, rakastettuun, yhteisiin sanoihin.”

Maalaiskaupungissa asuvana, kun palaan lapsuuden maisemiin

Kun pitkän matkan jälkeen
                                  saapuu maalle
antaa katseensa kiertää täyden kehän maisemaa:
tutut paikat:
muistot:
ladon harmaalla seinällä
auringossa
ja antaa palata katseen jälleen takaisin
niin kuin mielenkin.
On sellainen vanha tuoksu
joka tarttuu sieraimiin.
Siinä tilanteessa
                            sitä onnittelee itseään.

Lapsuudenkotini lähellä kulkee Suupohjan rata –  oppi kunnioittamaan ja vähän pelkäämäänkin tavarajunia, rata ei ollut leikkipaikka!

Kesän uudessa tuulessa
rautatiekiskojen vanha tuoksu.

Risto Kormilainen: On joku toinen päivä kuin eilinen, WSOY, 1976
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjasto

Risto Kormilainen: Kaipaus on kuin kaivo, WSOY, 1978
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto