torstai 3. elokuuta 2017

Risto Kormilainen - runoteokset 1980-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1980-luvulla: Sormustimellinen tomua (1985), Maailman kärsiviin sinä mahdut (1986), Violetit orvokit (1987) ja Poltettujen seppelten juhla (1988).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.


Sormustimellinen tomua

Takakannessa sanotaan: ”…kolmas runokokoelma viestittää sanomaa tomun tasolta. Se puhuu ihmisen mitättömyydestä, mutta samalla kaiken uudistuvasta toivosta.”

Uskonelämääni vahvistusta runon voimalla.

Tässä huoneessa me kaksi.
Kristus ja minä.
Minä olen äänessä,
taakka painaa,
säkki on suuta myöten täynnä.

Kristus ojentuu lähemmäksi,
tarjoaa kätensä,
vetää verhot syrjään.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Kristus tarttuu säkkiini.

Kristuksella on hymyilevät kasvot,
Hänellä on ilon kasvot,
Hän antaa minulle uuden säkin,
en tunne sen painoa,
tiedän ilon jo siirtyneen minuun.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Minä hymyilen.
Me istumme hiljaa.
Kristus ja minä.

Lähimmäisen huomamatta jättämistä….

Maailman sivu täynnä Sakkeuksia.
Vilisee joka puussa ja pensaassa.
Vähissä vain ne
jotka huutavat heidät alas huoneisiin.

Läheisyyttä, rakkautta, välittämistä.

Sinä nukut jo kun tulen.
Sipaisen vain tukkaasi,
en herätä.
Minusta on hyvä vain kuunnella
                      että sinä hengität.

****

Jää tähän lähelle,
anna minun tuntea vain lämpö
ja hidas kosketus.
Saat uskoa jonkun sanan
jos haluat,
kuuntelen hiljaisuuttasikin.
Älä ole mitään
silloin olen sinun sydäntä myöten.

Maailman kärsiviin sinä mahdut

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… uuden kokoelman runot kertovat suurten ikäluokkien unohdetuista, syrjään heitetyistä, työn perässä busseissa ja junissa kulkevista ihmisistä. Runot ovat kristilliseltä pohjalta nouseva yhteiskunnallinen kannanotto pienen ihmisen puolesta.

Monivivahteinen runo.

Sillankaiteen viereen lennähtänyt
kaksi punaista karkkipaperia.
Rakastavaiset.

Pitkän parisuhteen, ystävyyden kuvausta

Osaamme ulkoa toisemme.
Sanasta sanaan.
Sillä meillä on niin paljon lukemista.

Elämän kirja, elämäni kirjallisuus, luetut kirjat, koetut tarinat

Kirjat kaikki luettuna,
silmät täynnä särkyvää vettä

talutan sieluani.

Violetit orvokit

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runot kuvastavat tätä aikaa, ihmisen orpoutta ja osattomuutta. Runoilija näkee elämän köyhyyden, tyhjyyden ja onttouden. Samalla runojen tunnelmaa kannattelee herkkä varovasti käsiteltävä, ihmistä kaikkineen vaaliva toivo.”

Taivas repaleinen,
                                  pilvet ehjät paikallaan
                                  levottomiin sydämiin.
Palapeli Jumalan sovittama.


***

Kesän salit
                    avaavat ovensa
                    kun ruusu työntää
                               valkean tuoksunsa
                                                yön maitoon.


***

Nainen 
Kuin runokirja,
luettava kannesta kanteen
moneen kertaan.

***

Hyvät muistot ovat silta menneisyyteen.
Eivät ne kaiteita tarvitse.


Poltettujen seppelten juhla

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… runot ovat valoisia ja lempeitä, rajuja ja epäsovinnaisia kuvia elämän villistä sylistä. Aiheiltaan ne liikkuvat nuoruudessa, rakkaudessa, kuolemassa ja uskossa. Toisinaan runot saattavat olla synkkiä, jopa pessimistisiäkin, mutta ne ovat kuitenkin aina elämän puolella.


Minäkin joskus huonekaluliikkeessä enemmän katsellut rekvisiittana olevia kirjoja…

Ensin sitä katseli kuvaansa kaupan ikkunasta.
Sitten astui sisälle. Myyjä esitteli huonekaluja.
Anteeksi, mitä saisi…
Minua kiinnostivat kirjat hyllyssä
enemmän kuin nahkan hinta.
Tietenkin minä häpesin
kun myyjä huomasi
minun hypistelevän styroxilla täytettyjä kansia
enemmän kuin lepotuoleja tai muita nahkaselkiä.
Tämä elämä on kiitos tarpeeksi.

Rakkautta, rakastamista, rakkaan vierellä

Ikkuna on auki.
Vihreä metsä huokailee syliinottoa.
Toinen ihminen sovittuu toiseen.
Osat meissä metsänkipeys.
Sammuu vihreä valoa metsässä.
Uimme toistemme uniin.
Käännät selkäsi kohta nukahdat.
Lasken tähdet vielä.

Vanhan hautausmaan hiljaisuus.

Vanhan hautausmaan
puuristien kumaraisuus.
Lahonneet nimet
             ajan kourimat
kummuilla tanssivat enkelit
kohti aamun valoa.

Risto Kormilainen: Sormustimellinen tomua, Herättäjä-Yhdistys, 1985
Kansi: Kaija Elo
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Maailman kärsiviin sinä mahdut, Herättäjä-Yhdistys, 1986
Kansi: Leena Karjalainen
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Violetit orvokit, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Kansi: Leena Karjalainen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Poltettujen seppelten juhla, Pohjoinen, 1988
Kansi: Martti Dahlström
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto




1 kommentti:

  1. Kylläpä Kormilaisella onkin hyviä runoja! Pitäisi joskus lukea :)

    VastaaPoista