"Miten selviytyisin iltaan" : Välähdyksiä masennuksen maailmasta

Kun läheisesi sairastuu vaikeaa masennukseen, on yksi voimavara hakea ymmärrystä ja vertaistukea kirjallisuudesta. Parisen viikkoa sitten parikymppisellä tyttärelläni diagnosoitiin vaikea masennus. Hän on saanut nyt alkuavun hoitohenkilökunnalta.  Päivää kerrallaan opetellaan elämään hänen masennuksensa kanssa – me muu perhe täällä kotona ja hän poikaystävänsä kanssa omassa kodissaan.

Minulle kirjoista muutenkin muihinkin asioihin apua ja ymmärrystä hakevana, oli luonnollista tutkia, mitä kirjallisuutta löytyy omasta lähikirjastosta vaikeasta masennuksesta.  Ensimmäiseksi luin ”Miten selviytyisin iltaan” :  välähdyksiä masennuksen maailmasta. Teoksen on toimittanut Irma Kiikkala, Juha Ahonen ja Britta Sohlman.
Kirja on toki jo julkaistu vuonna 1999, lähes parikymmentä vuotta sitten, mutta minulle tämän kirjan tarinoista oli apua.

Lukijalle-osiossa kirjan toimittajat kirjoittavat:
”Tämän kirjan lähtökohtana on ensinnäkin näkemys siitä, että masennus on yksilöllinen kärsimyksen kokemus. Se näyttäytyy kaikilla elämän ulottuvuuksilla ja se sivuaa tavalla tai toisella jokaisen elämää.”

Johdannossa sanotaan:
”Tämän kirjan asiasisältö perustuu moniin vuoropuheluihin, joissa on valotettu masennusta kokemuksena.”

Ensimmäisessä luvussa Masentumiseni kerrotaan masennuksen kokeneiden ihmisten kautta mikä on heidän mielestään masennuksen kuvaus tai määritelmä.

Toisessa luvussa Olen masentunut he kertovat, millaista elämä on, kun on masentunut.  Kolmannessa luvussa on Kaksi monologia masennuksesta.

Neljännessä luvussa Etsin apua masentuneet ihmiset kertovat millaista on hakea apua – miten vaikeata sitä on hakea ja saadakin oikeanlaista apua.

Viidennessä luvussa Mahdollisuuksien versoja kuvataan niitä pieniäkin askelia masennuksesta toipumiseen.

Osa teksteistä on koskettavia runoja – masennuksen maailmasta.

Tekstit eivät ole kovin pitkiä, mutta tämä oli ensimmäiseksi kirjaksi sopivan pituinen - vaikeista asioista, jotka koskevat erityisesti omia lapsia, on välillä hyvin raskasta lukea ja lukemisen aikana käy läpi omaa tuskaansa ja kipuilujaan.

Kirjan lopussa on kirjaluettelo, josta poimin tähän itselleni luettavaksi sopivimmat:

Erich Frommin teokset (olen muistaakseni parikymppisenä aloittanut lukemaan Rakkauden vaikea taito -teosta, mutta en silloin sitä jaksanut lukea loppuun, ehkä nyt olen sen verran elämää kokenut, että jaksaisin lukea Frommin teoksiakin)

Kari E. Turusen teokset eivät olekaan entuudestaan tuttuja edes nimeltä, kansikuvat saattavat olla joskus nähtyjä.

Francesco Alberonin teoksia olen myös lukenut nuorempana – niitäkin voisin lukea uudestaan.

Oiva Ketonen: Ihmisenä olemisesta (Otava, 1981)

Lauri Rauhalan teokset kuulostavat myös mielenkiintoisilta

Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla (Otava, 1978)

"Miten selviytyisin iltaan" : Välähdyksiä masennuksen maailmasta,  toim. Irma Kiikkala, Juha Ahonen ja Britta Sohlman, Kirjayhtymä, 1999, (julkaisija Stakes)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Muistoja Paavo Ruotsalaisesta

Kirjastosta lainaamassani kirjassa ei ollut paperikansia, löysin kansikuvallisen kuvan www.antikvaarifi-sivustolta

Paavo Ruotsalaisesta kertovien kirjojen lukuprojektini jatkuu tänä vuonna. Hannes Hyvärisen Muistoja Paavo Ruotsalaisesta luin viime vuoden lopussa.

WSOY on julkaissut tämän teoksen vuonna 1924  - 72 vuoden jälkeen Paavo Ruotsalaisen kuolemasta.

Hannes Hyvärinen kirjoittaa esipuheessa:

”Joutuessani monen vuoden aikana olemaan pappina Muuruvedellä, Nilsiässä, Puolangalla, Kuopiossa ja Varpasjärvellä tapasin usein Paavo Ruotsalaisen perillisiä sekä sellaisia vanhuksia, joilla oli lapsuusvuosiltaan muistoja Paavo Ruotsalaisesta.”

”Tällaista tietä olen saanut melkein kaikki ennen julkaisemattomat Ukko Paavon ”sanat”.

Tässä kirjassa on luonnollisesti jo tuttu tuntemani Ukko-Paavon perustarina lapsuudesta hänen kuolemaansa. Vanhat kuvat elävöittävät tätä körttiläisen herätysliikkeen johtajan elämäkertaa. 

Kirjassa kuvataan Paavo Ruotsalaisen asuinmiljöötä, ihmisiä joita hän kohtasi matkoillaan sekä hänen perhettään.

Kirjassa kerrotaan myös, miten Paavo Ruotsalaisesta tuli omanlaisensa sielunhoitaja heränneille.  Yksi kirjan kappaleista kuvaa Ukko-Paavoa lasten ja nuorten ja juuri heränneiksi tulleiden ystävänä ja sielunhoitajana.

Oman lukunsa saa Paavo Ruotsalainen seurapuhujana, veisuun ja rukouksen myötä. Raamatun sana Ukko-Paavon puheissa ja miten hän suhtautui Martti Lutheriin ja miten luterilainen kirkko suhtautui Paavo Ruotsalaiseen. 

Hannes Hyvärinen: Muistoja Paavo Ruotsalaisesta, WSOY, 1924

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Rakkaus

Pikku kirjanen nimeltään Rakkaus sisältää kauniita ja puhuttelevia taideteosten kuvia, joihin on kirjoittanut tekstit Hannele Koivunen. Kirjanen on julkaistu myös englanniksi nimellä (Little )Meditations on Love (1995). Löysin Amazonista tiedon, että englanninkieliseen kirjaan on tekstit kirjoittanut Sister Wendy Beckett.  Olen ymmärtänyt, että tässä suomenkielisessä painoksessa ovat samat kuvat kuin englanninkielisessä, mutta Hannele Koivunen ei ole kääntänyt sisar Wendyn tekstejä, vaan on tehnyt tähän kirjaan omat tekstinsä. 

Huomasin, että sisar Wendy on kirjoittanut monia mielenkiintoisia kirjoja uskonnosta ja taiteesta.  Taidanpa lainata seuraavalla kirjastoreissulla Sisar Wendyn taidematka : länsimaisen maalaustaiteen historia (WSOY, 1997)

Rakkaus -kirjanen kuuluu Helsinki Median julkaisemaan sarjaan, jossa muita kirjasia ovat:

Anne Fried: Hiljaisuus

Lassi Nummi: Rauha

Markus Nummi: Ilo

Mutta palataanpa näihin Hannele Koivusen teksteihin.  Runot on kirjoitettu taidekuvan inspiroimana – sellaisen mielikuvan minä saan.  Rakkautta kuvataan parisuhteessa, vanhempien rakkaudessa, ystävien rakkaudessa, erotessa, kuolemassa ja Jumalan rakkaudessa.  Jokainen runon vivahde tuo minulle uuden tunteen ja oivalluksen rakkauteen – luin runot nyt uudelleen muutaman kuukauden jälkeen.  Osa näistä runoista tahtoisin lausua ääneen jossakin intiimissä ystävyyden ja rakkauden illassa.

Tämän kirjasen voisin tilata jostain nettiantikvariaatista omaan runokirjahyllyyni. Taidanpa lainata nuo sarjan muutkin kirjaset luettavakseni.

Hannele Koivunen: Rakkaus, Helsinki Media, 1995

(taidekuvat alkuperäinen engl. Little Meditation on Love, 1995)

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sovintoon elämän kanssa

Saara Kinnusen kirjaa Sovintoon elämän kanssa olen lueskellut parin kappaleen tahtia kesästä lähtien.  Ihan jokaista kappaletta en lukenut, kun en kokenut niitä itselleni läheisiksi.

Saara Kinnunen kirjoittaa Saatteeksi -tekstissään:

”Tämä kirja lähtee kanssasi sovintomatkalle. Teemme tutkimusretkeä ihmisen elämän lainalaisuuksiin. Kyselemme, miten elämän perustarpeet ja kehitystehtävät ovat päässeet toteutumaan omassa elämässämme. Ehkä sieltä löydämme ymmärrystämme kipuumme ja polun päitä matkallemme.”

Kirja on jaettu viiteen osaan: Sovintoon menneisyyden kanssa, Sovintoon itseni kanssa, Sovintoon hankalien tunteiden kanssa, Sovintoon ihmissuhteissa ja Sovintoon Jumalan kanssa. Jokaisen osan ja niiden kappaleitten lopussa on kysymyksiä pohdiskeltavaksi.

Osa kysymyksistä tekstien lopuissa tuntuvat vaikeiltakin pohtia, ehkä jokin keskusteluryhmä olisi tämänkin kirjan kysymyksien käsittelyssä avuksi.

Poimin tähän muutaman kysymyksen, johon rohkenen vastata julkisesti.

Sovintoon menneisyyden kanssa

”Käsissäsi oleva kirja tahtoo johdatella ymmärtämään omaa tai lähimmäisten kipua ja auttaa toipumaan siitä. Siksi teemme matkaa menneisyyteen ja niihin olosuhteisiin, joissa olemme saaneet elämämme eväät. Toivomme löytävämme kipumme juuret, jotta voimme etsiä lääkettä paranemiseen.” (s. 16)

Menneisyyden asioiden läpikäyminen aloitetaan luonnollisesti lapsuudesta.  Muutaman vuoden takainen elämänkaarikirjoittaminen on vienyt minut kulkemaan uudelleen elämääni lapsuudesta keski-ikään. Juuri nyt en ole valmis uudelleenläpikäymään ihan kaikkea lapsuuteeni liittyvää – oli se sitten myönteisiä tai kipeitä asioita.

Mikä on sinua auttanut säilyttämään työkykysi ja elämänhalusi?

Läheiset ihmiset, joiden kanssa on voinut ja saa yhä puhua kipeistäkin asioista. Kannustavat työkaverit ja harrastuspiirien kautta tulleet ystävät. Työ, jota rakastan ja jonka koen tällä hetkellä elämäntyönäni. Työ, jota teen innokkaasti, eikä palkka ole se pääasiallinen motivaattori. 

Kirjallisuus, musiikki, luonnossa liikkuminen, koiramme vuosien varrella ja nykyisin tyttären kissan lomailut kodissamme.

Viime vuosina myös vahvistunut uskoni Jumalaan ja Jeesukseen – muiden kristittyjen yhteys, rukoukset, Raamatun lukeminen, hengellinen kirjallisuuden lukeminen, jumalanpalvelukset ja muut hengelliset tapahtumat. Näistä saan voimavaroja jaksaa arjessa ja juhlassa joka päivä.

Mikä motivoi sinua lähtemään tutkimusmatkalle omaan menneisyyteen?

Keski-ikä, joka on kuulemma aika yleinen aika nelikymppisenä mietiskellä mennyttä – mistä on lähtenyt ja missä on juuri nyt, mitä elämältään juuri nyt toivoo ja haluaa.

Mitkä ovat olleet selviytymiskeinosi, kun olet tasapainottanut jotain elämäsi vaikeutta?

Tunteet – itku (surua, vihaa, katkeruutta…)

Keskustelut luotettavien henkilöiden kanssa

Vertaistukikirjallisuus (tieto- ja kaunokirjallisuus)

Musiikin kuuntelu (sävelten ja sanojen voima)

Rukoileminen (yksin, esirukoilijoiden kanssa)

Kirjoittaminen (elämäntarinatekstit, runot)

Käveleminen metsässä

Lepo – unettomuutta olen harvoin kokenut, pahaa oloa olen sulkenut pois nukkumalla toisina päivinä aamulla pitkään sekä päiväunilla tai joku vapaapäivä on saattanut olla lähes kokonaan sängyssä loikoilua

Elokuvat ja dokumentit – draamaa ja tietoa

Minkä värisiä olivat varhaisimmat koulumuistosi?

Keltainen väri tulee ensimmäisenä mieleen – olihan se lempivärinikin. Valoisia vuosia enimmäkseen, joissa vivahtelee sinisensävyjä sekä vihreitä juovia.

Oliko sinulla samoin ajattelevien ja uskovien ikätovereiden ryhmää tullessasi murrosikään tai löytyikö sellainen?

Lähimmät ystäväni eivät käyneet pyhäkoulussa, tyttö- tai poikakerhoissa säännöllisesti eikä riparien jälkeen seurakunnan nuorisoilloissa.  Itse en koskaan osallistunut pyhäkouluun ja tyttökerhossakin kävin vain muutaman kerran. Mielikuvani tyttökerhosta eivät ole kovin lämpimät, en tuntenut itseäni siinä porukassa hyväksytyksi. Riparin jälkeen uskonasiat eivät vain kiinnostaneet. Talvella vain käytiin lämmittelemässä Wanhalla, kun muuten liikuttiin yläasteen ja uimahallin ympäristössä. 

Millainen maailmankatsomuksesi alkoi muodostua nuoruusiässä?

Olen aina jotenkin uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, mutta kiinnostuin astrologiasta, numerologiasta ja kaikenlaisten henkisyydestä. Yritin elää tiettyjen sääntöjen mukaan ja tein jopa päivä/viikkosuunnitelmia miten elää elämääni (harmi, kun en ole niitä yhtään säilyttänyt, olisi ollut mielenkiintoista lukea niitä nyt keski-ikäisenä).  Nuoruutenikin on ollut ennen internettiä, hain tiedon lainaamalla kirjastosta tietokirjoja ja luin kirjastoon tulleita lehtiä. Hetken aikaa olen ollut jäsenenä Eläinsuojeluliitto Animaliassa ja jossain Nuorten huumeidenvastaisessa yhdistyksessä, jonka nimi taisi olla Youth Against Drugs.

Sovintoon itseni kanssa

”Päästäksemme sovintoon itsemme kanssa meidän on tunnistettava vääristyneen minäkuvamme ainekset ja saatava tilalle realistinen käsitys itsestämme.” (s. 122)

On ollut lapsuudessani ja erityisesti nuoruudessani kausia, jolloin olen ollut itseni kanssa niin kadoksissa. On tuntunut, ettei elämässä ole mitää valoa tai syytä elää. Kukaan ei halua minua.... Parikymppisenä ja siitä eteenpäin olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen. Toki mustia kausia kuuluu tähänkin aikaan. Kolmen viimeisen vuoden aikana elämäni itseni kanssa on tullut seesteisemmäksi ja yhä armollisemmaksi itseäni kohtaan. 

Anna itsetunnollesi arvosana 0-100 väliltä.  Mitä se on tällä hetkellä? Mitä se on ollut parhaimmillaan ja huonoimmillaan?

Tänään 20.1.2018 annan itsetunnolleni arvosanan 90

Parhaimmillaan se on ollut 90-95 välillä lähivuosina

Huonoimmillaan 50 eri ikäkausina ja eri elämänvaiheissa

Jos sinun pitäisi arvioida, kuinka moni prosenttisesti hyväksyt itsesi ja kuinka moni prosenttisesti vähättelet itseäsi, millaisilta nämä prosenttiluvut näyttäisivät?

Hyväksyn itseni 90% ja vähättelen itseäni 10%

Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä elämääsi. Arvio prosentteina 0-100%

Olen tyytyväinen tähän hetkiseen elämääni 85%

Sovintoon hankalien tunteiden kanssa

”Moni elää elämänsä torjuttujen tunteiden ja tunnelukkojen kanssa. Arki sujuu, velvollisuudet tulee huolehdittua. Kuitenkin tuntuu, kuin elämästä puuttuisi joku pala, tai sitten siinä on jotain liikaa.” (s. 188)

Hankalia tunteita on enimmäkseen helpompi käsitellä kuin parikymmentä vuotta sitten. Olen oppinut hyväksymään toisten ihmisten hankalia tunteita, yritän olla provosoitumatta. Minulla on lupa vetäytyä hankalista tilanteista pois, mikäli ne ovat minulle vahingoksi - minun ei tarvitse olla enää aina se tilanteiden hallussapitäjä, tilanteiden rauhoittaja, annan asianomaisten itse selvittää välinsä.

Onko sinulla tapana kätkeä tunne vai ilmaista kiukku?

Sekä että, kotona mies saa kokea kiukunpurkaukseni (ja minä hänen), mutta kodin ulkopuolella saatan kätkeä tunteitani…. Tai ainakin yritän….

Millaisista asioista kannat väärää ja turhaa syyllisyyttä?

Ehkä sellaisista asioista joiden tapahtumiin en ole voinut paljon vaikuttaa… epäonnistumisistani vanhempieni ainoana lapsena, lasteni äitinä….

Tunnistatko muitten käyttäytymisessä ylimitoitettuja tunnereaktioita?

Kyllä, elän tiiviisti tällaisen henkilön kanssa ja kyllähän sitä itsekin on tällaiseen tunnemyrskyyn ajautunut…

Sovintoon ihmissuhteissa

”Sukupuu on terapiassa ja sielunhoidossa käytetty apuväline, jolla suku ja sen ihmissuhteet ja tunnesuhteet neljän sukupolven ajalta tehdään näkyviksi.” (s. 262)

En jaksa olla katkera sukuni tapahtumille. Menneet ovat menneitä. Yritän katsoa eteenpäin ja selviytyä ihmisten kanssa parhaani mukaan, kun tilanne sitä vaatii.

Millä sanoilla kuvaisit äitisi ja sinun välistä suhdetta?

Monivivahteinen, ikääntyvän äidin ja keski-ikäisen tyttären seesteinen kausi.

Millainen suhde isään sinulla on ollut?

Lempeä, ymmärtäväinen, jonkinlaista haikeutta koen ikääntyvän isän ja keski-ikäisen tyttären suhteessa juuri nyt.

Mitkä ovat olleet selviytymiskeinot parisuhteen kriiseissänne?

Olen kiitollinen miehelleni, että olemme voineet ja yhä voimme puhua kipeistäkin asioista. Ihan heti se ei onnistu vieläkään huutamatta ja provosoitumatta, mutta enimmän myrskyn tyynnyttyä pystymme puhumaan asioista. Minä tunnustan ajautuvani mykkäkoululaiseksi, jos tunnen, että mieheni on loukannut minua syvästi. Se on jonkinlainen kiristys, jonka lopetan, kun näen miehen olevan surullinen tai pahoillaan. Anteeksiantaminen kaikista lähimmälle ei ole aina helppoa…. Mutta katkeruus ja pahojen asioiden vatvominen eivät auta minua….

Sovintoon Jumalan kanssa

”Kaikki, jotka ottavat vastaan Jumalan valmistaman sovinnon, saavat oikeuden ja voiman tulla Jumalan lapsiksi” (s. 334)

Uskonpolkuni vahvistuessa elämässäni on viime kädessä yksi asia, mihin turvata ja kuka hyväksyy minut aina sellaisena kuin olen. 

Jos sinulta kysyttäisiin kuka olet, mitä vastaisit?

Riippuu paikasta ja tilanteesta, mitä vastaisin ja missä järjestyksessä:

Olen kristitty nainen, vanhempieni ainoa lapsi, avopuoliso, kahden aikuistuvan lapsen äiti. Olen myös Jumalan lapsi. 

Mikä on sinun jaksamisesi salaisuus?

Uskoni ja turvautumiseni Jumalaan ja Jeesuksen Kristukseen.

Saara Kinnusen kirja Sovintoon elämän kanssa saattaisi olla oivallinen kirja käydä läpi jossankin sielunhoidollisessa pienryhmässä. Sellaiseen voisin minäkin osallistua.

Saara Kinnunen: Sovintoon elämän kanssa, Perussanoma, 2013

Kansi: Heikki Jokinen

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sovintoon elämän kanssa on lukenut myös Tuhansia sivuja

Kuoleman kuukausi

Tammikuun kirjaklubin kirja Lapuan kirjastossa oli Timo Saarton Kuoleman kuukausi.  En valitettavasti päässyt osallistumaan lukupiirikeskusteluun tästä kirjasta. 

Timo Saarto aloittaa mielenkiintoisen, jännittävän historiallisen romaanisarjan marraskuun 7. päivästä 1917 –  kuukauden tapahtumista, joulukuun 6. päivään saakka.

Romaanin keskeisinä henkilöinä ovat Helsingin miliisit, virasta erotut poliisit eli Kaivohuoneen poliisireservi, Sörnäisten asukkaat sekä viisi henkilöä Ivuli ajurinrengistä Amos Hirveen, Nikolajeffin tehtaan johtajaan.

Viljamakasiineista löytyy kulkukoirien jo puolittain syömä ruumis – tästä miehen kuolemantutkinnasta alkaa jännittävä tarina, jota katsotaan monen henkilön kannalta. 

Tarinasta löytyy niin monia vieraita sanoja, joita tässä lähinnä itselleni avaan muistiinpanoiksi.

Fuurmanni

”Kuorma-ajurin fuurmanni-nimitys juonsi juurensa ruotsin kielestä ja tarkoitti sananmukaisesti käännettynä kuljetusmiestä.”  (lähde: Fuurmannit kuljettivat tavaraa haloista sikurisäkkeihin)

Löysin netistä Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen vuonna 1997 opiskelija- ja opetusprojektina syntyneen verkkojulkaisun.  Oletan, että tämän sivuston tieto on todenperäistä. Sieltä löysin tietoa, ketkä olivat miliisejä ja ketkä ns. Kaivohuoneen poliisireserviä. 

Helsingin miliisi – keitä he olivatkaan?

”Poliittisten järjestystoimikuntien aseman vakiintuessa järjestysmiehiä alettiin kutsua miliiseiksi. Kaupunkien poliisitointa johtaneet seyniläiset poliisimestarit erosivat viroistaan maaliskuun lopulla. Helsingissä sosialidemokraattinen järjestystoimikunta perusti miliisin 20.3. 1917. Toisin paikoin tämä tapahtui vasemmiston ja porvarien yhteisellä päätöksellä, mutta esimerkiksi Tampereella porvarillinen kaupunginvaltuusto yritti palauttaa poliisilaitoksen tehtäväänsä. Riidan ratkaisemiseksi valtuusto ja työväenjärjestöjen edustajat muodostivat yhteisen järjestyslautakunnan. Osa entisistä konstaapeleista palasi tehtäviinsä, vain santarmien urkkijoina toimineet erotettiin. Miliisijärjestelmään siirtyivät maaliskuun aikana myös Turku ja Viipuri sekä 14 muuta kaupunkia”

(lähde: Järjestysvalta horjuu Suomessa)

Kaivohuoneen poliisireservi – virasta erotut poliisit

”…elokuun lopussa Helsingin porvarilliset luottamusmiehet pyysivät everstiluutnantti Bruno Jalanderia perustamaan poliisireservin, joka vastaisi järjestyksenpidosta, kun miliisi olisi lakkautettu. Jalander oli toiminut Helsingin poliisivoimissa jo 1905-10. Työväestö ei hänestä pitänyt, sillä hän oli toiminut lakonmurtajana Kemissä 1906. Jalander ryhtyi työhön, jota kaupunki rahoitti. Noin 400 miestä värvättiin maaseudulta ja heitä kouluttivat poliisivoimista työttömiksi jääneet komisariot. Ryhmän nimeksi tuli Kaivohuoneen poliisikoulu. Poliisireservi oli sosialidemokraattisten lehtien mielestä lahtarikaartia.”

(lähde: Järjestysvalta horjuu Suomessa)

Keitä olivat sakilaiset?

”Tutkijan mukaan sakilaisuus oli osa kaupunkimaisen tai kaupunkiin asettuneen nuoren rahvaan kulttuuria. Se oli alhaalta kasvanutta työväen nuorisokulttuuria, jossa luotiin aikuisten riittejä. Mikään poliittinen liike sakilaisuus ei ollut, lujan aseman saavuttanut työväenliike päinvastoin kritisoi kiivain sanoin näitä riiviöiksi luonnehtimiaan ongelmatapauksia. Jäsenistön piti sisäistää kurinalaisuuden koodi. Eivät toki kaikki sakkiin kuuluneet rötöstelleet tai mellastaneet. Aikalaisten todistusten mukaan suurin osa oli aivan tavallisia työläisnuoria.”

(lähde: Kirja-arvostelu kirjasta Huligaanit: katuelämää Sörkassa suurlakosta sisällissotaan, Työväenperinne-sivustolla)

Oosin rukoushuoneen taustaa etsiskelin nettimaailmasta 

”Kirkkomellakoiden tapahtumahetkinä Helsingin rovastikunnassa toimi

yhdeksän seurakuntaa, joista kuusi oli kirkkomellakoiden kannalta keskiössä.

Vuonna 1906 tehdyn kielellisen ja alueellisen seurakuntajaon seurauksena oli

Helsinkiin muodostunut seuraavat seurakunnat. Nikolainkirkkoa ja Vanhaa

kirkkoa käyttivät Helsingin pohjoinen ruotsalainen ja suomalainen seurakunta.

Johanneksen kirkkoa ja Betaniaa käyttivät Helsingin eteläinen ruotsalainen ja

suomalainen seurakunta. Kallion ja Harjun rukoushuoneita käyttivät Sörnäisten

ruotsalainen ja suomalainen seurakunta, kunnes Kallion kirkko valmistui 1912”

(lähde: Helsingin kirkkomellakat 1917 kolmen eri julkisuuskuvan kautta tarkasteltuna, s. 10)

Ehkä seuraavassa kirjassa Kevään varjo, joka ilmestyy nyt keväällä, selviää enemmän, mikä tehtävä Mirjam Drifvalla on. 

Kuoleman kuukausi -romaanin historiallisen kuvauksen lomassa kulkevat murhatutkimukset ja henkilöiden omat elämän ongelmat.  Kuka tai ketkä ovat murhien takana, miten päähenkilöt selviävät traagisistakin koettelemuksistaan – sivu sivulta odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Romaanissa on sopivasti jännitystä, joka pitää otteessaan. 

Kirjan viimeisen sivun jälkeen tajuan, että tarina ei lopu tähän – onneksi seuraava kirja, Kevään varjo julkaistaan huhtikuussa.  Ehkäpä ostan molemmat kirjat omaankin kirjahyllyyn. 

Timo Saarto: Kuoleman kuukausi, Karisto, 2017

Kansi: Mika Kettunen 

Kannen valokuva: Helsingin kaupunginmuseo/Signe Brander

Mistä hankittu: lainattu lukupiirikirja Nurmon kirjasto

Kuoleman kuukauden tarinan ovat kulkeneet myös seuraavat kirjablogistit:

Hemulin kirjahylly
Kirjan pauloissa
Kirsin kirjanurkka
Tarua ja totta

Exit - Apostolin kyytiä: tarinoita lavalta ja lavan takaa

Soivappu, Ilmajoki 29.4.1990: Minä 19-vuotias ja Exitin ensimmäinen keikka minulle.  Internetin kätköistä sain vahvistuksen, että lämppäribändi Exitille oli Kajo (he toki aloittelivat samoihin aikoihin kuin Exit). Kajo oli luonnollisesti tuttu bändi ilmajokelaiselle riparilaiselle – laulaja Raimo ”Musti” Lähteenmaa oli munkin riparilla seurakunnan työntekijänä. 

Riparin jälkeen uskonasiat ei olleet kovin paljoa kiinnostaneet, mutta vuonna 1990 elämässä tapahtui asioita, jotka saivat mut etsimään uskosta apua….  Soivappu-tapahtumaan oli helppo mennä, sillä asuin avopuolisoni kanssa yläasteen juhlasalin takana olevassa vuokrakaksiossa (oli ollut ennen talonmiehen asunto) – musiikkia olisi voinut toki kuunnella kotona seinän takanakin, mutta halusin mennä kuuntelemaan juhlasalin puolelle. Paljon en muista tapahtumasta, mutta jotain sieltä jäi sydämeeni. Taisin kirjastosta lainata Exitin älppäreitäkin.  Mutta tämän pidemmälle ei tuo uskon kutsu kantanut…  gospel jäi vuosiksi….

27.3.2015 Lapua, Jeesus: Minä rakastan sinua-tapahtuma urheilutalolla: Vanamo ja kls.  Tästä alkoi gospelmatkani uudelleen.
27.6.2015 HMF – Hengellisen Musiikin Festarit, Lapua: EXIT – tästä syveni rakkaus näiden apostolimiesten sanomaan, laulun sanoihin ja musiikin säveliin.

Viime syksynä sain hankittua divarista Exitistä kirjoitetun kirjan ja luinkin sitä mielenkiinnolla monen muun keskeneräisen kirjan ohella.
Exit- Apostolin kyytiä : tarinoita lavalta ja lavan takaa on kirjoitettu vuosilta 1987-2007, Exitin 20-vuotistaipaleelta.

Exitin perustamishistorian olen suurin piirtein kuullut ja lukenut usein, mutta vasta tämän kirjan myötä avautuu se kokonaisuus, miten tämä hieno gospelbändi syntyi.
Mulle on nykyinen Exit-porukka tutuin. Kirjan myötä sain tutustua niihinkin Exitin perustajajäseniin, jotka eivät enää ole mukana sekä muutamiin matkan varrella olleisiin.  Myös bändin jäsenten lempinimien ainakin osittainen tausta kerrotaan Exitin kasvot-kappaleessa.

Bändien/artistien kirjoja on tullut luettua niin ulkomaisista kuin kotimaisista muusikoista.  Uskomattomia keikkapaikkoja on ollut Exitinkin uran varrella – backstagetkin on saattaneet olla, vaikka missä ja yöpyminen keikkapaikalla haasteellista.  Ja keikkabussit eivät todellakaan olleet mitään uusia linja-autoja.  Suomen talvi asettaa omanlaisensa ongelmat, joskin kuumat kesäpäivätkin.
Pohjalaisten keikkapaikkakuntien ja -paikkojen mainitseminen kirjassa lämmitti erityisesti  - tottahan pohojalaanen on ylypiä ku mainitahan.

Exithän on keikkaillut heti alussa ulkomaillakin pitkin Keski-Eurooppaa, Eestiä ja Venäjää.  Bändin saaminen rajan yli ei ollut todellakaan helppo juttu – monenlaista byrokratiaa tuli vastaan.
Koskettavaa oli lukea, miten Exit vei Jumalan sanomaan musiikin voimalla yli rajojenkin.  Monen laulun taustat ja merkitykset tuli tämän kirjan myötä lähemmäksi.

Huumoria tästä kirjasta löytyy – monenlaisia sattumia on Exitin poikien tielle tullut ja osaavat he toisilleenkin tehdä kepposia, tähän kai voi sanoa, että pojat on poikia koko elämän. Jo tämän kirjan sivuilta voi aistia että, Exitin porukka on yhtä perhettä iloineen ja suruineen – ja varmasti erimielisyyksineenkin, sellaistahan se tiivis yhteiselämä on.  Kaiken kantavana voima usko Jeesukseen kukin oman taustansa kautta.  Ja vahva missio viedä Jumalan Sanaa eteenpäin. Ilman Jeesus-sanomaa he eivät tätä musahommaa tekisi tällä porukalla – toivottavasti jaksavat vielä monta vuotta.

Kirjassa oli myös fanien kertomuksia, miten Exitin biisit ovat auttaneet löytämään Jumalan – ja miten niiden avulla uskonaskeleet ovat kantaneet.

Kiva idea oli laittaa kirjan loppuun myös kaikki keikkapaikatkin albumien lisäksi.  Sieltä minäkin sain varmistettua sen Exitin ekan keikan missä olin Ilmajoella.

Pekka Simojoki: Exit -apostolin kyytiä : tarinoita lavalta ja lavan takaa, Kirjapaja, 2007
Mistä ostettu: ostettu käytettynä kirjana Antikvariaatti Bargain Books

Hiiriä ja ihmisiä

John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä -pienoisromaani oli Kauhavan kirjaston lukupiirin tammikuun kirja.  John Steinbeckin tiesin luonnollisesti nimeltä ja osasin yhdistää muutaman teoksen häneen.  Hiiriä ja ihmisiä on kuitenkin ensimmäinen hänen teoksensa, jonka minä olen lukenut.

Alkusivuja lukiessa olin helpottunut, että tämä romaani on vain 134-sivuinen pienoisromaani. En vieläkään oikein syty eikä mielenkiintoni herää lukiessani realistista kuvausta amerikkalaisesta lähihistoriasta (1930-luku tässä tarinassa) miesten näkökulmasta.

Jotenkin tuo maatilan työläiskuvaus tuntui tylsältä lukea, kunnes Steinbeck kuvasi Candy-ukkoa ja hänen iäkästä koiraansa tai kuinka Lennie kohtasi mustan Crooksin tallissa. Jotain traagisen herkkää oli näissä kohtauksissa ja sai minun tuntemaan myötätuntoa näitä tarinan miehiä kohtaan.

Georgen ja Lennien omanlaatuinen ystävyys koskettaa ja tarinan loppu hätkähdytti.

”Lennie pyysi:
- Tehdään niin nyt heti. Lähdetään heti sille pikku tilalle
- Tietty, nyt heti. Minun täytyy, ei auta muu. Meidän täytyy”
(s. 133)

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä, Tammi, 10p., 1995  (suom. 1p. 1963)

suomentanut Jouko Linturi

(engl. alkuteos Of Mice and Men, 1937)

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Hiiriä ja ihmisiä ovat myös lukeneet tai kuunnelleet äänikirjana:

Aamuvirkku yksisarvinen

Ikkunan takana

Ilon ja surun kirjastoja

Jos vaikka lukisi

Kannesta kanteen

Kirjaneidon tornihuone

Kirjaurakka

Kirjojen keskellä

Kirjojen lumo

Kujerruksia

Luettua elämää

Luen, mutta en kirjoita

Lukemisen kartasto

Lukuisat kissanpäivät

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Morren maailma

Mustelumo

Mustemaailmani

Orfeuksen kääntöpiiri

Tahaton lueskelija

Tarukirja

Vauhkon kirjat ja kirjaimet

Villen suuri lukublogi

Santiagon Camino - Tie henkiseen kotiin

Sain Valmiixi -kustantajalta arvostelukappaleen Helienda Toivion kirjasta Santiagon Camino – Tie henkiseen kotiin. Luin kirjan jo marraskuussa muutamassa päivässä. Nyt vasta ehdin tästäkin kirjasta kirjoittamaan ajatuksiani.

Yksi haaveistani on päästä jonain päivänä vaeltamaan Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajareittiä. Siksi minua kiinnostavatkin kaikki pyhiinvaeltamiseen liittyvät kirjat.

Blogikirjoitteluni lomassa tykkään kuunnella inspiroivaa musiikkia Spotifystä. Santiago de Compostela -hakusanalla löysin The Way -elokuvan Soundtrackin.  Minulle tuo elokuva oli tuntematon, joten katsoin ensin olisiko se nähtävissä Netflixissä. Sieltä sitä ei löytynyt, ei myöskään kirjastojen kokoelmista, joten päätin tilata dvd:n itselleni CDON.COMista.  Ainakaan dvd:nä en löytänyt suomenkielistä versiota, mutta englanninkielisenäkin sujuu katsominen.

Helienda Toivio kirjoittaa Lukijalle -esipuheessaan:

”Santiagon Camino – Tie Henkiseen kotiin on todellinen matkakertomus saapumisesta konkreettisesti kotiin, sekä samanaikaisesti kertomus tien löytymisestä henkiseen kotiin. El Camino de Santiago on yhtä aikaa vertauskuva ja todellisuus, jolla kuljetaan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kuten tämä kirjakin. Ulkoisesti matka tehdään tiettynä aikana tiettyyn paikkaan kohdistuvana välimatkana ja sisäisesti pitkin elämää, jos vain annat caminon koskettaa sinua, muuttaa sinua ja tehdä sinusta ikuisen pyhiinvaeltajan” (s. 13)

Helienda Toivio kuvaa pyhiinvaellusmatkaansa päiväkirjamaisesti, mikä on luonnollinen tapa kuvata näitä vaellusmatkoja. Hän myös kirjoittaa millainen on pyhiinvaeltajien maailma.  Tämä kuvaus ja kaikki dokumentit pyhiinvaeltamisesta kaikkine vaikeuksineenkin ovat se ihmeellinen voima, joka minuakin kiehtoo.

Kauniit kuvat vaellusmatkan varrella, toiset pyhiinvaeltajat ja paikalliset ihmiset tuovat kirjan henkisen sanoman äärelle realismia.  Voin kuvitella kulkevani virtuaalimatkan heidän mukanaan.

Kirjan toisessa osassa Helienda Toivio kertoo henkisestä matkastaan henkisen elämän kotiin. Ensimmäisellä sivulla hän kertoi löytäneensä australialaisen muusikon Enda Kennyn kappaleen Pearl, joka innoitti häntä kirjoittamaan tämän kirjan. Mielenkiintoni heräsi etsimään millaista musiikkia Enda Kenny laulaa ja kuka tämä muusikko on.  Kaunista irlantilais-australialaista folk-musiikkia tämä mies tekee.

Heliendan henkinen matka ja henkinen elämä Espanjassa on hyvin koskettavaa luettavaa.  Hänen elämäntapansa ehkä sopii parhaiten yksineläjälle kuin perheen parissa.  Itse olen vielä melko materialistinen ja kiinni tässä nykyisessä elämässäni, etten uskaltaisi enkä voisikaan tehdä tuollaista elämänmuutosta. Toisekseen minä rakastan asua Suomessa, täällä Pohjanmaalla. Silti Helienda Toivion elämätavassa on jotain, mikä kiehtoo ja antaa silti minunkin henkiseen ja hengelliseen elämääni lohdutusta, voimavaroja ja uskoa.

Hän kuvaa kaunista luontoyhteyttä, luonnon herkkyyttä, jonka saavuttaminen on jotain uskomatonta ja taianomaistakin – Jumalan rakkautta ja siunausta.

Tämä osion toinen luku Ihmisyydestä vapauteen saa minutkin pohtimaan, miten elämääni elän. Löydänkö riittävästi aikaa itselleni ja saanko olla vapaa – sellainen kuin Jumala on minut luonut? Vai vietänkö liikaakin oman itseni kanssa ja unohdan läheiseni….  Ilman Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä ja kaikkea tätä luomakunnan kauneutta ja henkisyyttä en jaksaisi elää tai olla tukena, turvana ja lähellä rakkaitani. Siksi tarvitsen hiljaisia hetkiä itseni kanssa Jumalan äärellä, Jeesuksen kulkiessa vierelläni.

Kolmas luku Hetkessä eläminen.

”Ihmisten on vaikea ymmärtää, että kaikki on tällä hetkellä juuri niin kuin pitääkin. Elämänkirjassasi on kirjoitettu tällä sivulla nämä asiat, mitä sinulla on juuri nyt olemassa. Et voi olla tällä hetkellä mitään muuta kuin mitä olet. Ympärilläsi olevat asiat kuuluvat juuri tällä hetkellä olla niin kuin ne ovat. Luota tähän hetkeen. Emme voi saavuttaa mitään enempää, kaikki on jo meissä olemassa mitä tarvitsemme. Meidän tulee vain löytää ne asiat sisältämme. Ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on. Iloita ja kiittää joka hetkestä, jonka olemme valinneet elettäväksi”  (s. 99)

Vaikeuksien ja surujen keskellä pienet ilon muruset on toisinaan hyvin vaikea löytää ja niiden etsimiseen saattaa kulua pitkäkin aika…  hiekanjyväsiä etsiskellen, lumikiteitä ihastellen, auringonvaloa katsellen….

Neljäs luku Omasta mielestä irtautuminen on sellaista henkistä puolta, josta en enää niin paljon ole kiinnostunut.  Minulle Santiagon kävelyt olisivat varmasti melko samanlaista kuin metsäkävelyni täällä Suomessa – hiljaista rukousta, Jumalan kanssa keskustelua ja Jeesus kävelemässä rinnallani.  Tällaiseen rauhoittumiseen ei ole aina helppoa päästä, kun arjen asiat pyörivät päässä kovaa vauhtia, vaikka kuinka keskittyy katselemaan hiljaista luontoa ympärillään ja kuunnellen luonnon rauhoittavia ääniä.

Viides luku Elämisen näytteleminen on mielenkiintoinen tapa elää, joka ei juuri nyt olisi minun elämääni.  Ehkä en koskaan pystyisi muuttamaan elämääni sellaiseksi, että olisin vapaa kaikista yhteiskunnan velvollisuuksista (työ, aikataulut, maailman uutiset, omaisuus) vaikka toisaalta kaiken materialismin ja kaiken pahaa oloa aiheuttavien asioiden keskellä eläminen vaatii niin paljon ja tekee sydämeen syviä haavoja.  Jos minulle tällainen elämä on tarkoitettu, Jumala sen osoittaa, mutta jos tarkoitukseni on tässä nykyisessä elämässä näillä eväillä luoda rakkautta, uskoa ja siunausta maailmaan, Jumala viitoittaa tämänkin tieni.

Kuudes luku Minuus
”Jumala on meidät tällaiseksi luonut. Juuri sinun kohdallasi Jumala laittoi sinuun ne ainekset, jotka olivat hänen mielestään parhaimmat sinulle. Jos muut ihmiset tuomitsevat ja haluavat sinun olevan erilainen tai itse et ole tyytyväinen itseesi, mitä tapahtuukaan Jumalan luomistyölle? Kuka uskaltaa olla kunnioittamatta sitä minkä Jumala on luonut? Jos olet tarpeeksi hyvä Jumalalle, pitäisi sinun silloin kelvata myös muille ihmisille niin kuin myös itsellesi”  (s. 155)

Osittain tässä tekstissä puhutaan Jumalasta, mutta jotenkin päällimmäisenä jää tunne oman mielen ja omien energioiden johdatuksesta – ehkä ymmärrän tekstin väärin.  Minulle kuitenkin kaikki mitä elämässäni tapahtuu, on Jumalan johdatusta – silloinkin, vaikka en ymmärrä tai tahdo hyväksyä sitä, miten asiat ovat.

Seitsemäs luku Henkisyys on tässä
”Viime tilassa henkisyyttä ja uskontoa ei voi erottaa. Voit sanoa, että haluat olla henkinen, mutta suljet uskonnon tai ehkä Jumalan pois. Tällöin kiellät olemassa olevan suuren totuuden. Energia ei enää virtaa. Olet aiheuttanut virtaukseen suuren tukoksen sanomalla EI. Sen sijaan että kiellät ettet halua uskontoa, jätä asia avoimeksi ja anna sen olla. Ota mukaan sallimus ja luota siihen, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Jos ohjaat itse henkisyyttä mielelläsi, ajatuksillasi, egollasi, et voi saavuttaa rakkauden tilaa, valaistumista.” (s. 164)

Tässä on jotain mitä en osaa käsitellä, jotain mikä on minulle vierasta. Tai tapa sanoa tämä asia jotenkin vain menee yli ymmärrykseni.  Ehkä vain sanat ego ja valaistuminen ovat sanoja, jotka ahdistavat…. En tiedä miksi…

Kahdeksas luku Rakkauden olotila – valaistuminen
Helienda Toivio puhuu Jumalan rakkaudesta, Jeesuksen rakkaudesta, josta hänen mielestään ei oikeastaan puhuta. Hänen mielestään puhutaan enemmän Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja syntien anteeksiantamisesta. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita – Jumala rakastaa sinua, Jeesus rakastaa sinua, Jeesus kuoli syntiesi puolesta ristillä, saat syntisi anteeksi luottamalla Jeesuksen Kristukseen. 
Jää miettimään, mitä hän tarkoittaa, kun sanoo että ei usko Jeesukseen, mutta tietää Jeesuksen läsnäolon vai mitä hän tarkoittaa. Heliendan mielestä usko sana on liian kevyt sana tarkoittamaa sitä tehtävä mikä hänellä on tässä hetkessä. Olen hiukan hämmentynyt näistä ajatuksista, mutta onhan meillä oikeus kulkea henkisyyden tai hengellisyyden polulla kuten parhaaksi koemme – vain Jumala tietää, mikä on ollut oikein, kun kohtaamme viimeisellä matkallamme.

Viimeinen luku Rakkauden Camino – Love is the way
Tässä luvussa kuvataan täydellistä ilon ja rakkauden matkaa ja elämää. Vaan haluaisinko elää elämäni ilman kipua, tuskaa, vihaa, surua…. Vain siinä tapauksessa, että kaikki läheisenikin voisivat niin elää… tai koko maailma… 

Vaikka en monissa asioissa samaistu Heliendan ajatuksiin, on tätä kirjaa ollut koskettavaa ja avartavaa lukea. Nyt toisen kerran selatessa tätä blogikirjoitusta varten, pysähdyn monien tekstien ja ajatusten äärelle.

Mielelläni kuulisin lisää, miten Helienda Toivion elämä kulkee Espanjassa elämätarinan, runojen, mietelauseiden, rukousten tai minkä tahansa tekstin kautta.

Helienda Toivio: Santiagon Camino - Tie henkiseen kotiin, Valmiixi, 2017
Mistä hankittu: arvostelukappale kustantajalta

Joulunajan kirjoja - lahjakirjoja ja lainakirjoja lahjaksi

Jouluksi lainasin kirjastosta kolme runokirjaa. Löysin nämä kirjaston joulukirjapöydästä.  Omat joulukirjat jäivät tänä jouluna katselematta, enkä ostanut perinteistä joulukirjaakaan itselleni. Tänä vuonna toteutin myös jokunen vuosi löytämäni idean - lainaa kirjastosta kirja lähimmäisellesi ja paketoi se joulupakettiin.  Ostin toki kirjakaupasta jokaiselle ikioman lahjakirjankin.

Vaan käydäänpä ensin läpi, minkälaisia olivat nuo kolme kirjastosta
 löytämääni runokirjaa.

Valde Aho: Metsätuvan tonttuhaltija

Valde Aho (s. 1938) on torniolainen kirjailija.  Lapin kirjallisuusseuran kirjailija-esittelysivullaan hän kuvaa mielenkiintoisesti tapaansa tehdä julkaisemansa kirjat itse alusta loppuun.

Metsätuvan tonttuhaltija -kirja sisältää runoja sekä lyhyitä kertomuksia.  Kirjan kansikuvat ja sisällä olevat mustavalkokuvat on piirtänyt Valde Ahon tytär Teija Aho.

Runot ja tarinat luonnollisesti kuvaavat vanhanajan joulua Valde Ahon oman elämänkokemuksen kautta. Joulurunoista kumpuaa joulun perimmäinen tarkoitus, mutta myös tonttujen taikaa.
Tonttutarinat sauna- ja kotitontuista olivat mukavaa luettavaa - uskonhan minäkin, että meidän saunassa ja talossa asustaa sauna- ja kotitonttu :)

Anna-Mari Kaskinen: Sanoja hyvän tahdon aikaan: Joulun lahja

Anna-Mari Kaskisen runot ovat minulle rakkaita runoja, vaikka en vieläkään hänen teoksiaan ole jostain syystä ehtinyt omaan kirjahyllyyni ostaa...

Joulun lahja -runokirjan runot on valittu Anna-Mari Kaskisen aikaisemmista runoteoksisa vuosilta 2005-2008). Osa runoista on tunnettuja laulujakin kuten Pieni liekki, jonka on säveltänyt Pekka Simojoki.

Anna-Mari Kaskisen joulurunot tuovat lohtua joulunajan alakuloisuuteen, rauhaa joulustressiin, iloa joulun sanomaan.

Sana Mustonen: Joulu on juhla verraton

Sana Mustonen on tunnettu monien suosittujen artistien sanoittajana. Minulle hänen mietelause -ja runokirjat ovat tulleet tutuksi kirjakauppatyössäni.  Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen kirja, jonka luen läpi.

Joulu on juhla verraton on ihanan lämpöinen joulukirjanen kauniine kuvineen.  Sana Mustosen joulurunot kuvaavat joulunmaisemaa - niin ulkoisesti kuin sielunsyövereistä.  Näissäkin joulurunoissa on koskettavaa haikeutta ja ripaus joulun taikaa.

Valde Aho: Metsätuvan tonttuhaltija, Valde Aho, 2014
Kuvitus: Teija Aho
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Anna-Mari Kaskinen: Sanoja hyvän tahdon aikaan: Joulun lahja, Kirjapaja, 2010
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sana Mustonen: Joulu on juhla verraton, Aurinko Kustannus, 2017
Graafinen suunnittelu ja taitto: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto


Mitä kirjoja sitten laitoin lähimmäisilleni lainakirjapaketteihin :)

Rakas mieheni sai peräti kolme Juha Vuorisen pokkaria. Hänen kirjahyllystään löytyvät Vuorisen kaikki Juoppohullun päiväkirjat :)

22-vuotias tyttäreni sai Star Wars -elokuvien innoittamana elämäkerran:

17-vuotias poikani sai myös Star Wars -aiheisen kirjan:

Isälleni annoin lainalahjaksi hänen nykyiseen harrastukseen sopivan :)

Äidilleni annoin Valamon luostariin liittyvän kirjan:

Joululahjakirjat ostin luonnollisesti työpaikaltani Herättäjän Kirjakaupasta :)

Anopille elämäkerta:

Miehelleni sarjakuvateos:

Tyttärelleni tehtäväkirja:

Pojalleni perinteinen kirja: 

Isälleni elämäkerta:

Äidilleni historiaa ja puutarhoja: