sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Joulunajan kirjoja - lahjakirjoja ja lainakirjoja lahjaksi

Jouluksi lainasin kirjastosta kolme runokirjaa. Löysin nämä kirjaston joulukirjapöydästä.  Omat joulukirjat jäivät tänä jouluna katselematta, enkä ostanut perinteistä joulukirjaakaan itselleni. Tänä vuonna toteutin myös jokunen vuosi löytämäni idean - lainaa kirjastosta kirja lähimmäisellesi ja paketoi se joulupakettiin.  Ostin toki kirjakaupasta jokaiselle ikioman lahjakirjankin.

Vaan käydäänpä ensin läpi, minkälaisia olivat nuo kolme kirjastosta
 löytämääni runokirjaa.

Valde Aho: Metsätuvan tonttuhaltija

Valde Aho (s. 1938) on torniolainen kirjailija.  Lapin kirjallisuusseuran kirjailija-esittelysivullaan hän kuvaa mielenkiintoisesti tapaansa tehdä julkaisemansa kirjat itse alusta loppuun.

Metsätuvan tonttuhaltija -kirja sisältää runoja sekä lyhyitä kertomuksia.  Kirjan kansikuvat ja sisällä olevat mustavalkokuvat on piirtänyt Valde Ahon tytär Teija Aho.

Runot ja tarinat luonnollisesti kuvaavat vanhanajan joulua Valde Ahon oman elämänkokemuksen kautta. Joulurunoista kumpuaa joulun perimmäinen tarkoitus, mutta myös tonttujen taikaa.
Tonttutarinat sauna- ja kotitontuista olivat mukavaa luettavaa - uskonhan minäkin, että meidän saunassa ja talossa asustaa sauna- ja kotitonttu :)

Anna-Mari Kaskinen: Sanoja hyvän tahdon aikaan: Joulun lahja

Anna-Mari Kaskisen runot ovat minulle rakkaita runoja, vaikka en vieläkään hänen teoksiaan ole jostain syystä ehtinyt omaan kirjahyllyyni ostaa...

Joulun lahja -runokirjan runot on valittu Anna-Mari Kaskisen aikaisemmista runoteoksisa vuosilta 2005-2008). Osa runoista on tunnettuja laulujakin kuten Pieni liekki, jonka on säveltänyt Pekka Simojoki.

Anna-Mari Kaskisen joulurunot tuovat lohtua joulunajan alakuloisuuteen, rauhaa joulustressiin, iloa joulun sanomaan.

Sana Mustonen: Joulu on juhla verraton

Sana Mustonen on tunnettu monien suosittujen artistien sanoittajana. Minulle hänen mietelause -ja runokirjat ovat tulleet tutuksi kirjakauppatyössäni.  Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen kirja, jonka luen läpi.

Joulu on juhla verraton on ihanan lämpöinen joulukirjanen kauniine kuvineen.  Sana Mustosen joulurunot kuvaavat joulunmaisemaa - niin ulkoisesti kuin sielunsyövereistä.  Näissäkin joulurunoissa on koskettavaa haikeutta ja ripaus joulun taikaa.

Valde Aho: Metsätuvan tonttuhaltija, Valde Aho, 2014
Kuvitus: Teija Aho
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Anna-Mari Kaskinen: Sanoja hyvän tahdon aikaan: Joulun lahja, Kirjapaja, 2010
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sana Mustonen: Joulu on juhla verraton, Aurinko Kustannus, 2017
Graafinen suunnittelu ja taitto: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto


Mitä kirjoja sitten laitoin lähimmäisilleni lainakirjapaketteihin :)

Rakas mieheni sai peräti kolme Juha Vuorisen pokkaria. Hänen kirjahyllystään löytyvät Vuorisen kaikki Juoppohullun päiväkirjat :)




22-vuotias tyttäreni sai Star Wars -elokuvien innoittamana elämäkerran:



17-vuotias poikani sai myös Star Wars -aiheisen kirjan:


Isälleni annoin lainalahjaksi hänen nykyiseen harrastukseen sopivan :)


Äidilleni annoin Valamon luostariin liittyvän kirjan:


Joululahjakirjat ostin luonnollisesti työpaikaltani Herättäjän Kirjakaupasta :)

Anopille elämäkerta:


Miehelleni sarjakuvateos:


Tyttärelleni tehtäväkirja:


Pojalleni perinteinen kirja: 


Isälleni elämäkerta:


Äidilleni historiaa ja puutarhoja:


















1 kommentti:

  1. Onpa monta mielenkiintoista kirjaa. Itseltäni löytyy tuo Anna-Mari Kaskisen kirja; lahjaksi saatu. :)

    VastaaPoista