lauantai 20. tammikuuta 2018

Sovintoon elämän kanssa

Saara Kinnusen kirjaa Sovintoon elämän kanssa olen lueskellut parin kappaleen tahtia kesästä lähtien.  Ihan jokaista kappaletta en lukenut, kun en kokenut niitä itselleni läheisiksi.

Saara Kinnunen kirjoittaa Saatteeksi -tekstissään:
Tämä kirja lähtee kanssasi sovintomatkalle. Teemme tutkimusretkeä ihmisen elämän lainalaisuuksiin. Kyselemme, miten elämän perustarpeet ja kehitystehtävät ovat päässeet toteutumaan omassa elämässämme. Ehkä sieltä löydämme ymmärrystämme kipuumme ja polun päitä matkallemme.”

Kirja on jaettu viiteen osaan: Sovintoon menneisyyden kanssa, Sovintoon itseni kanssa, Sovintoon hankalien tunteiden kanssa, Sovintoon ihmissuhteissa ja Sovintoon Jumalan kanssa. Jokaisen osan ja niiden kappaleitten lopussa on kysymyksiä pohdiskeltavaksi.

Osa kysymyksistä tekstien lopuissa tuntuvat vaikeiltakin pohtia, ehkä jokin keskusteluryhmä olisi tämänkin kirjan kysymyksien käsittelyssä avuksi.
Poimin tähän muutaman kysymyksen, johon rohkenen vastata julkisesti.

Sovintoon menneisyyden kanssa
Käsissäsi oleva kirja tahtoo johdatella ymmärtämään omaa tai lähimmäisten kipua ja auttaa toipumaan siitä. Siksi teemme matkaa menneisyyteen ja niihin olosuhteisiin, joissa olemme saaneet elämämme eväät. Toivomme löytävämme kipumme juuret, jotta voimme etsiä lääkettä paranemiseen.” (s. 16)
Menneisyyden asioiden läpikäyminen aloitetaan luonnollisesti lapsuudesta.  Muutaman vuoden takainen elämänkaarikirjoittaminen on vienyt minut kulkemaan uudelleen elämääni lapsuudesta keski-ikään. Juuri nyt en ole valmis uudelleenläpikäymään ihan kaikkea lapsuuteeni liittyvää – oli se sitten myönteisiä tai kipeitä asioita.

Mikä on sinua auttanut säilyttämään työkykysi ja elämänhalusi?
Läheiset ihmiset, joiden kanssa on voinut ja saa yhä puhua kipeistäkin asioista. Kannustavat työkaverit ja harrastuspiirien kautta tulleet ystävät. Työ, jota rakastan ja jonka koen tällä hetkellä elämäntyönäni. Työ, jota teen innokkaasti, eikä palkka ole se pääasiallinen motivaattori. 
Kirjallisuus, musiikki, luonnossa liikkuminen, koiramme vuosien varrella ja nykyisin tyttären kissan lomailut kodissamme.

Viime vuosina myös vahvistunut uskoni Jumalaan ja Jeesukseen – muiden kristittyjen yhteys, rukoukset, Raamatun lukeminen, hengellinen kirjallisuuden lukeminen, jumalanpalvelukset ja muut hengelliset tapahtumat. Näistä saan voimavaroja jaksaa arjessa ja juhlassa joka päivä.

Mikä motivoi sinua lähtemään tutkimusmatkalle omaan menneisyyteen?
Keski-ikä, joka on kuulemma aika yleinen aika nelikymppisenä mietiskellä mennyttä – mistä on lähtenyt ja missä on juuri nyt, mitä elämältään juuri nyt toivoo ja haluaa.

Mitkä ovat olleet selviytymiskeinosi, kun olet tasapainottanut jotain elämäsi vaikeutta?
Tunteet – itku (surua, vihaa, katkeruutta…)
Keskustelut luotettavien henkilöiden kanssa
Vertaistukikirjallisuus (tieto- ja kaunokirjallisuus)
Musiikin kuuntelu (sävelten ja sanojen voima)
Rukoileminen (yksin, esirukoilijoiden kanssa)
Kirjoittaminen (elämäntarinatekstit, runot)
Käveleminen metsässä
Lepo – unettomuutta olen harvoin kokenut, pahaa oloa olen sulkenut pois nukkumalla toisina päivinä aamulla pitkään sekä päiväunilla tai joku vapaapäivä on saattanut olla lähes kokonaan sängyssä loikoilua
Elokuvat ja dokumentit – draamaa ja tietoa

Minkä värisiä olivat varhaisimmat koulumuistosi?
Keltainen väri tulee ensimmäisenä mieleen – olihan se lempivärinikin. Valoisia vuosia enimmäkseen, joissa vivahtelee sinisensävyjä sekä vihreitä juovia.

Oliko sinulla samoin ajattelevien ja uskovien ikätovereiden ryhmää tullessasi murrosikään tai löytyikö sellainen?
Lähimmät ystäväni eivät käyneet pyhäkoulussa, tyttö- tai poikakerhoissa säännöllisesti eikä riparien jälkeen seurakunnan nuorisoilloissa.  Itse en koskaan osallistunut pyhäkouluun ja tyttökerhossakin kävin vain muutaman kerran. Mielikuvani tyttökerhosta eivät ole kovin lämpimät, en tuntenut itseäni siinä porukassa hyväksytyksi. Riparin jälkeen uskonasiat eivät vain kiinnostaneet. Talvella vain käytiin lämmittelemässä Wanhalla, kun muuten liikuttiin yläasteen ja uimahallin ympäristössä. 

Millainen maailmankatsomuksesi alkoi muodostua nuoruusiässä?
Olen aina jotenkin uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, mutta kiinnostuin astrologiasta, numerologiasta ja kaikenlaisten henkisyydestä. Yritin elää tiettyjen sääntöjen mukaan ja tein jopa päivä/viikkosuunnitelmia miten elää elämääni (harmi, kun en ole niitä yhtään säilyttänyt, olisi ollut mielenkiintoista lukea niitä nyt keski-ikäisenä).  Nuoruutenikin on ollut ennen internettiä, hain tiedon lainaamalla kirjastosta tietokirjoja ja luin kirjastoon tulleita lehtiä. Hetken aikaa olen ollut jäsenenä Eläinsuojeluliitto Animaliassa ja jossain Nuorten huumeidenvastaisessa yhdistyksessä, jonka nimi taisi olla Youth Against Drugs.

Sovintoon itseni kanssa
Päästäksemme sovintoon itsemme kanssa meidän on tunnistettava vääristyneen minäkuvamme ainekset ja saatava tilalle realistinen käsitys itsestämme.” (s. 122)

On ollut lapsuudessani ja erityisesti nuoruudessani kausia, jolloin olen ollut itseni kanssa niin kadoksissa. On tuntunut, ettei elämässä ole mitää valoa tai syytä elää. Kukaan ei halua minua.... Parikymppisenä ja siitä eteenpäin olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen. Toki mustia kausia kuuluu tähänkin aikaan. Kolmen viimeisen vuoden aikana elämäni itseni kanssa on tullut seesteisemmäksi ja yhä armollisemmaksi itseäni kohtaan. 

Anna itsetunnollesi arvosana 0-100 väliltä.  Mitä se on tällä hetkellä? Mitä se on ollut parhaimmillaan ja huonoimmillaan?
Tänään 20.1.2018 annan itsetunnolleni arvosanan 90
Parhaimmillaan se on ollut 90-95 välillä lähivuosina
Huonoimmillaan 50 eri ikäkausina ja eri elämänvaiheissa

Jos sinun pitäisi arvioida, kuinka moni prosenttisesti hyväksyt itsesi ja kuinka moni prosenttisesti vähättelet itseäsi, millaisilta nämä prosenttiluvut näyttäisivät?
Hyväksyn itseni 90% ja vähättelen itseäni 10%

Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä elämääsi. Arvio prosentteina 0-100%
Olen tyytyväinen tähän hetkiseen elämääni 85%

Sovintoon hankalien tunteiden kanssa
Moni elää elämänsä torjuttujen tunteiden ja tunnelukkojen kanssa. Arki sujuu, velvollisuudet tulee huolehdittua. Kuitenkin tuntuu, kuin elämästä puuttuisi joku pala, tai sitten siinä on jotain liikaa.” (s. 188)

Hankalia tunteita on enimmäkseen helpompi käsitellä kuin parikymmentä vuotta sitten. Olen oppinut hyväksymään toisten ihmisten hankalia tunteita, yritän olla provosoitumatta. Minulla on lupa vetäytyä hankalista tilanteista pois, mikäli ne ovat minulle vahingoksi - minun ei tarvitse olla enää aina se tilanteiden hallussapitäjä, tilanteiden rauhoittaja, annan asianomaisten itse selvittää välinsä.

Onko sinulla tapana kätkeä tunne vai ilmaista kiukku?
Sekä että, kotona mies saa kokea kiukunpurkaukseni (ja minä hänen), mutta kodin ulkopuolella saatan kätkeä tunteitani…. Tai ainakin yritän….

Millaisista asioista kannat väärää ja turhaa syyllisyyttä?
Ehkä sellaisista asioista joiden tapahtumiin en ole voinut paljon vaikuttaa… epäonnistumisistani vanhempieni ainoana lapsena, lasteni äitinä….

Tunnistatko muitten käyttäytymisessä ylimitoitettuja tunnereaktioita?
Kyllä, elän tiiviisti tällaisen henkilön kanssa ja kyllähän sitä itsekin on tällaiseen tunnemyrskyyn ajautunut…

Sovintoon ihmissuhteissa
Sukupuu on terapiassa ja sielunhoidossa käytetty apuväline, jolla suku ja sen ihmissuhteet ja tunnesuhteet neljän sukupolven ajalta tehdään näkyviksi.” (s. 262)

En jaksa olla katkera sukuni tapahtumille. Menneet ovat menneitä. Yritän katsoa eteenpäin ja selviytyä ihmisten kanssa parhaani mukaan, kun tilanne sitä vaatii.

Millä sanoilla kuvaisit äitisi ja sinun välistä suhdetta?
Monivivahteinen, ikääntyvän äidin ja keski-ikäisen tyttären seesteinen kausi.

Millainen suhde isään sinulla on ollut?
Lempeä, ymmärtäväinen, jonkinlaista haikeutta koen ikääntyvän isän ja keski-ikäisen tyttären suhteessa juuri nyt.

Mitkä ovat olleet selviytymiskeinot parisuhteen kriiseissänne?
Olen kiitollinen miehelleni, että olemme voineet ja yhä voimme puhua kipeistäkin asioista. Ihan heti se ei onnistu vieläkään huutamatta ja provosoitumatta, mutta enimmän myrskyn tyynnyttyä pystymme puhumaan asioista. Minä tunnustan ajautuvani mykkäkoululaiseksi, jos tunnen, että mieheni on loukannut minua syvästi. Se on jonkinlainen kiristys, jonka lopetan, kun näen miehen olevan surullinen tai pahoillaan. Anteeksiantaminen kaikista lähimmälle ei ole aina helppoa…. Mutta katkeruus ja pahojen asioiden vatvominen eivät auta minua….

Sovintoon Jumalan kanssa
Kaikki, jotka ottavat vastaan Jumalan valmistaman sovinnon, saavat oikeuden ja voiman tulla Jumalan lapsiksi” (s. 334)

Uskonpolkuni vahvistuessa elämässäni on viime kädessä yksi asia, mihin turvata ja kuka hyväksyy minut aina sellaisena kuin olen. 

Jos sinulta kysyttäisiin kuka olet, mitä vastaisit?
Riippuu paikasta ja tilanteesta, mitä vastaisin ja missä järjestyksessä:
Olen kristitty nainen, vanhempieni ainoa lapsi, avopuoliso, kahden aikuistuvan lapsen äiti. Olen myös Jumalan lapsi. 

Mikä on sinun jaksamisesi salaisuus?
Uskoni ja turvautumiseni Jumalaan ja Jeesuksen Kristukseen.

Saara Kinnusen kirja Sovintoon elämän kanssa saattaisi olla oivallinen kirja käydä läpi jossankin sielunhoidollisessa pienryhmässä. Sellaiseen voisin minäkin osallistua.

Saara Kinnunen: Sovintoon elämän kanssa, Perussanoma, 2013
Kansi: Heikki Jokinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sovintoon elämän kanssa on lukenut myös Tuhansia sivuja


1 kommentti:

  1. Minä luin kaksikymppisenä paljon tämäntyyppisiä kirjoja, kun olin silloin niin rikki. Kyllä ne nykyäänkin teoriassa kiinnostavat, mutta en vain saa niitä luettua. Juuri vähän aikaa sitten minulla oli lainassa Sukupuu-niminen kirja, mutta palautin sen lukematta kirjastoon, kuten nykyään tahtoo käydä tällaisten kirjojen kanssa. En tiedä onko se jotain torjuntaa... Tai ehkä on vain liian paljon kiinnostavampiakin kirjoja?!

    VastaaPoista