tiistai 14. elokuuta 2018

Risto Kormilainen Hartauskirjat 2000-luku

Risto Kormilainen on julkaissut 2000-luvun alussa kahdeksan hartauskirjaa: Siunauksen aika (2001), Tie kutsuu kulkijaa (2003), On kaunis synnyinmaamme (2004), Matkamies maan (2005), Sinulta saan ilon ja lohdun (2006), Tie valmis on (2007), Elämän suolaa (2007) ja Elämä on tässä (2009).


Siunauksen aika

Hartaustekstit kulkevat kirkkovuoden mukaan – adventista Kristuksen kuninkuuden sunnuntaihin (tuomiosunnuntai). Tämän hartauskirjan laitan sunnutain hengellisten kirjojeni pinoon, joita luen hiljentyessäni sunnuntain sanan äärelle. Jokaista sunnuntaita ei toki tässä kirjassa ole. Niin kirja vain täytyy ensin ostaa itselleni, kirjaston kirjan palautin muille lainattavaksi. 

Tässä kirjassa kuljetaan kanssasi kirkkovuodessa. Jokaisella pyhällä on oma sanomansa, joka puhuttelee ja ravitsee. Näitä näkökulmia tuovat esille myös tämän kirjan runot, joista monet ovat samalla rukouksia. Jumalaa toimii ja toteuttaa suunnitelmiaan tässäkin ajassa. Olkoon se siunauksen aika.” (s. 9)

 

Tie kutsuu kulkijaa

Takakansitekstissä sanotaan:

Risto Kormilaisen herkästi sanoittamat tuokiokuvat luotaavat suomalaisen sisimpiä tuntoja ja avaavat polkuja pohdinnoille elämästä ja sen merkityksestä. Kirja johdattaa tielle, joka kutsuu kulkijaansa milloin kysymysten ja kaipauksen, milloin uskon ja toivon äärelle. Risto Kormilaisen tekstit eivät opeta, vaan myötäelävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille.”

Risto Kormilaisen hartaustekstit kuvaavat Jumalan läheisyyttä luontokuvauksien, elämän varrella kohdattujen ihmisien, perhe-elämän ja papin työn kautta. Parin sivun mittaiset tekstit ovat sielulle armollista, parantavaa puhetta.

Matkamies maan


Takakansitekstissä sanotaan:

Hänen tuokiokuvissaan luodataan suomalaisen miehen tuntoja ja mietteitä. Tarinat luovat tilaa arkisen kokemuksen ylittäville pohdinnoille elämästä ja sen merkityksestä. Kirja johdattaa poluille, jotka vievät kulkijan milloin kipeitten kysymysten, milloin kaipauksen, milloin uskon ja toivon äärelle.

Tämä kirjan hartaustekstit ovat samanlaista luonnon ja ihmisyyden kuvausta kuin Tie kutsuu kulkijaa-teoksessa.

Tie valmis on


Takakansitekstissä sanotaan:

Risto Kormilainen osaa tuokiokuvien ja lyhyiden tekstien tekemisen taidon. Hän kuvaa hienosti suomalaisen miehen tuntoja elämän eri vaiheissa, ilossa ja kivussa, myötä- ja vastamäissä. Ihmisen osaksi tulleiden vuosien vieriessä, pyhän arjen vuorottelussa, monissa töissä ja toimissa voi katsoa ylöspäin, Jumalan maailmaan, joka koskettaa pientä elämäämme.”

Tie valmis on kirja jatkaa samaa tyyliä, kuten teokset Tie kutsuu kulkijaa ja Matkamies maan.

Näiden kolmen hartauskirjan tekstit menevät syvälle sieluuni. Niiden tarinat pysähdyttävät herkkyydellään, osoittavat miten elämästä löytyy erilaisia vivahteita. Saan olla Jumalan huomassa näiden tekstien äärellä - ilon ja surun päivinä.


On kaunis synnyinmaamme

Tämän hartauskirjan tekstit kulkevat kesästä kevääseen, neljän vuodenajan mukana.

Taas kukkasilla kukkulat

Kesän maisemat, ihmiselämän polut.

Vaikka minä eksyisinkin, Jumala pitää uuden polunpään löytymisestä huolen.”

Jumala on turvamme. Hänen armonsa kantaa peruskallion tavoin kaikkien muutosten ja myrskyjen keskellä.”

Soi syksy kiitostasi

Jumala on antanut Jeesuksen matkaoppaaksi elämän jokaiseen vaiheeseen, myös syksyn kypsyyteen.”

Jumala on luonut ystävyyden ja rakkauden sillan ristin kautta. Risti on uskon merkki, jonka poikkipuu symboloi ihmisiä toisiinsa yhdistävästä voimasta.  Pystypyy kuvastaa siltaa taivaaseen. Jumala on tullut elämän sillalle Jeesuksessa Kristuksessa. Ristin leikkauspisteessä taivas ja maa kohtaavat toisensa, katoavaisuus ja katoamattomuus ovat sylikkäin.” (s. 21)

Hyvä vuorovaikutus ihmisten kesken lähtee Luojan läsnäolon kokemisesta.”

Maa hohtaa lumivaippaansa

Jumalan hyvyys löytyy läheltä ja usein sellaisista asioista, joita pidämme itsestäänselvyyksinä.”

Kristus on kutsunut meidät elämänladun hiihtäjiksi.”

Lumihiutale viestii Jumalan suurenmoisesta taiteilijanlaadusta ja luomisvoimasta. Voisihan jokainen hiutale olla samanlainen, mutta ei, jokainen on omanlaisensa.”

Ah, kuinka kevät hohtaa

Ihminen on Jumalan työtoveri, jonka tulee viljellä, mutta myös varjella luomakuntaa.”

Sinulta saan ilon ja lohdun

Tämä hartauskirja on myös jaoteltu neljän vuodenajan mukaan, kuten Oi kaunis synnyinmaamme. Otsikoiden innoittaja on ollut psalmit.

Kuin raikasta lähdevettä

Usko Jeesukseen vapauttaa meidät omista uskon rakennelmistamme uskomaan ja luottamaan siihen Jeesukseen, jonka risti kohotettiin Golgatalle.”

Usko Jumalaan kantaa meitä ratkoessamme jokapäiväiseen elämään kuuluvia, hyvin maanläheisiä kysymyksiä.

Kevään lupaus

Kun omat voimat uupuvat, on Jeesus lähellä.”

Jumala pitää meissä aina toivoa yllä, vaikka se olisi välin kuinka hiipuvainen liekki tai aivan murtumaisillaan oleva ruoko.”

Metsä kuin ystävä

Jumalan selän takana on hyvä olla. Hän ei ole poissa meidän elämästämme. Hän ei ole etäällä vaan lähellä.”

Kristuksen tuoksu maailmassa on rakkauden ja välittämisen evankeliumin tuoksua. Se kulkee meissä ihmisissä ja meidän kauttamme elämäksi ja toivoksi kaikille ihmisille.” (s. 37)

Liekkejä on monta, valo on yksi

Kristus maailman valona luo elämään milloin kirkkauden, milloin kajastuksen tai yhden säteen. Mutta se riittää, sillä se turvaa kulkumme eteenpäin.”

Hiljainen viipyminen Herran edessä tuntuu sanomattoman hyvältä.”

Hyvä elämä rakentuu myös siunauksesta, jota Jumala jakaa matkallemme niin raskaisiin kuin myötäkäymisenkin päiviin.”

Herra on kuulolla myös itkussamme.”

Armon vene kantaa

Ikonin edessä saamme rukoilla ja kiittää Jumalaa hänen tulvivasta rakkaudestaan.”

Kirkontorni viestii Jumalan rakkaudesta ihmisten yllä.”



Elämän suolaa


24 sivun tai parin sivuista hartaustekstiä kuvitettu luonnon ja elämän  valokuvin.  Perinteisen hartauskirjan malli, joka vetoaa minuunkin kuvituksellaan. Valokuvat antavat tekstin myötä hiljentymisen hetken puhuttelevan kuvan äärelle.

Haapapuun Kristus - Luojan luomaa ihmettä, Kristuksen ja ristin kuva puussa. Jumalan siunausta ja varjelusta pyhien puiden äärellä.

Taustapeilin valo - sukutarinat, Raamatun sukukartat, Jumalan siunausta menneitä ja nykyisiä sukupolvia kohtaan.

Kannustamisen ilo - ole tukena epäonnistuneelle, ota vastaan Jumalan armo, kannusta jokaista olemaan oma itsensä.

Kiitos - kiitollisuus Jumalaa kohtaan, kiitollisuus toista ihmistä kohtaan, uskalla ottaa kiitos vastaan.

Kalojen saarna - mitä Jumalaa kertoo meille, ovatko kalat ravinnoksemme? Vai kuvaako kalojen elämä jotenkin Taivaan Isän huolehtimista meistä, riippumatta siitä miten paljon maallista mammonaa yritämme kerätä?

Vaaralta näkee kauas - hyvät ja siunaavat hetket, kirkastusvuori-kokemukset. Mikä onni onkaan mielikuvituksen luovuus kuvin ja sanoin!

Elämän suolaa -  suolana oleminen on yhteydessä olemista toisiin ihmisiin.

Jumala vesipisarassa - Pyhä Kolminaisuus; Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä.

Muurahaisten jumaluusoppia - joitakin elämän asioita on suunniteltava, ohikiitäviä hetkien lomassa. Ehkä muurahaisten aherrus antaa meille jotain oppia.

Kasvun ihme - keväällä ja alkusyksystä luonnon kasvun ihmeitä ihailee. Jokainen asia tarvitsee oman aikansa kypysäksensä - kaikki on Jumalan suunnitelmaa.

Rukous avaa epätoivon lukot - langaton yhteys Jumalaan.

Ikkunoita - elämä kuin valaistu talo. Huoneesta huoneeseen kulkiessa tulee vastaan erilaisia viestejä, osa hyvinkin raskaita. Kaikissa elämän huoneissamme kanssamme on Kristus.

Paras hetki - hetket syntyvät koetuista asioista, kohtaamisista, ihmisistä, Jumalan siunauksella ja läsnäololla.

Koira opettajana - minäkin olen ollut koiraihminen suurimman osan aikaa elämästäni, mutta nyt jo muutaman vuoden olemme eläneet ilman. Eläimen kaipuuta on saanut kiitettävästi hoivata tyttären kissan kanssa, joka on meillä toisinaan hoidossa.  Kuinka paljon Luoja onkaan meille antanut erilaisissa eläimissä!

Turvallisuuden kaipuu - voimme aina turvata Jumalaan.

Valokuvien kertomaa - perheen ja suvun historiaa, myös kohdattujen ihmisten muistoja. Jumala on johdattanut elämäämme ihmeellisesti monenlaisia ihmisiä.

Löylyn henki - sauna on pyhä paikka, jossa on kuin Jumalan sylissä.

Yksinäisyys - osaammeko olla lähellä yksinäiselle?

Päiväkirjan virrassa - hengellinen matka virsien ja Raamatun tekstien äärellä oman elämän iloissa ja suruissa, Jumalan siunaamana.

Tulenpunainen enkeli - enkelit, taitelijoiden kuvaamina, Jumalan lähetteinä.

Hiljaisuuden ääniä - Jumala kutsuu meitä hiljaisuuden äärelle, lähelle.

Pelastustie - Kristus meidät on pelastanut. Tässä tekstin valokuvassa on muuten Lapuan tuomiokirkko :)

Matkaikonin tärkeysjärjestys - Jumala Kristuksessa on tullut lähelle.

Välit kunnossa - usko on arkista käyttövoimaa. Usko sisältää toivon elämän vaikeinakin hetkinä. Jumala on yksikertaisessa uskossa hyvin lähellä.





Elämä on tässä


Kauniit luonnonkuvat siivittävät lempeitä Risto Kormilaisen tekstejä elämästä. luonnosta ja Jumalasta. Tekstit on jaettu neljään osioon: Vihreys sulkee syliinsä, Kevään lämpö tulvii, Kalliolta näkee merelle ja Lehdet keinuvat tuulessa.

Luonnossa kävelemisen riemua - tämä teksti on ilmestynyt teoksessa Tie on valmis, 2007

Tähti tähdestä - talven tähtitaivas on talviöiden kauneutta, Jeesuksen syntymää kuvaa Betlehemin tähti.

Ladon uusi elämä - minulle eteläpohjalaisena latomeri on lakeuksien kadonnutta perintöä.  Sillä tavoin vanhoille ladoille käy. ne käytetään polttopuiksi, mutta muistot heinäladoista jäävät.  Tai vanhojen latojen lautoja voi käyttää sisustuksesta luovasti - Jumala on antanut meille senkin lahjan.

Sydämen lapsi - sisäisen lapsemme jokainen soisimme elävän. Jeesus rakasti ja ymmärsi lapsia.

Kaipuun kuunsillalla - yhteinen kuunsilta löytyy anteeksiantamisessa ja toisensa hyväksymisessä Jumalan luomina.

Enkeliä kantamassa - jokaiselle tullee mieleen Simbergin Haavoittunut enkeli -maalaus mieleen. Kristus turvaa tiemme, pitää kädestä ja ohjaa meitä hyvään. Kristus on kaikkie haavoittuneiden ystävä.

Korkean paikan ilo - Meillä on pyhä usko Jumalaan. Joskus asioita on hyvä katsella korkeammalta. sillä avautuvan maiseman voi silloin nähdä uusin silmin ja kokea sen myös sydämellään.

Kello miehen tekee - Jumala on ajan Herra. Viisas ja vastuullinen ajankäyttö on ajan antamista ystäville, mutta myös itselle

Ukki ja ultran kuvat - isovanhemmuus, pieni lapsi, elämän lahja. Jumala, elämämme antaja ja suuri Luojamme ei jätä meitä missään vaiheessa.

Jumalan pitkä katse - Jumalan katse ulottuu sinne, missä on vaikeaa, missä voimat on kulutettu loppuun, missä toivo muserrettu maahan, missä tulevaisuutta ei  näytä olevan minkään vertaa.

Rukousjälkiä - kiipeilyseinään kenkien jättämät jäljet saivat Risto Kormilaisen pohtimaan Jeesuksen turvallisia askelmerkkejä, sanoma Jeesuksesta. Jumalan uskollisuudesta ja toiminnasta.

Peilailua - Rakkaus irrottaa meidät turhasta kamppailusta oman peilikuvamme kanssa ja avaa tien toisen ihmisen lähelle tukemaan ja rohkaisemaan.

Kodin avoin ovi - Isän kotiin on aina avoimet ovet. Olkoon niin myös ajallisissa kodeissamme.

Kuperkeikkaa ristin suojassa - Risti on suojapaikka. Sen äärellä saamme jäädä turvalliseen suojaan.

Vartiopaikan näköala - Jumala on kallio ja turvapaikka. Jumalan luomina olemme Hänelle tärkeitä.

Lintujen kerrostaloelämää - Jumalan huolenpito on suurenmoista. Jumala on elämän ylläpitäjä tänäänkin, ja siksi hänen varaansa saa heittäytyä uudelleen ja uudelleen.

Kynttilän valossa - tämäkin kirjoitus on julkaistu Tie valmis on -teoksessa, 2007)

Vaahteranlehti - Vaahteran lehti ja risti. Toivon merkit kaiken elämän yllä.

Toivon huone - Kristuksen risti on sairauden turva. Siksi se on toivon puu epätoivon himmeässä laaksossa tänäänkin.

Jumalan kivi - Jumalan jättämä kivi. Jumala oli jättänyt puheensä rannalle. Huomaamattomana, hiljaisena.

Risto Kormilainen: Siunauksen aika, LK-kirjat, 2001
Ulkoasu: Juhani Hirvelä
Kuvat: Tapani Romppainen, Pekka Hänninen, Reino Lehtonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Tie kutsuu kulkijaa, Kirjapaja, 2003
Ulkoasu:Petri Kovács 
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: On kaunis synnyinmaamme, Kirjapaja, 2004
Kuvat ja taitto: MGM Monimedia Group Oy
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Risto Kormilainen: Matkamies maan, Kirjapaja, 2005
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Sinulta saan ilon ja lohdun, Kirjapaja, 2006
Kansi: Petri Kovács
Kuvat: Tuomo Björksten, Ismo Pekkarinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Tie valmis on, Kirjapaja, 2007
Kansi: Petri Kovác
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Elämän suolaa, Lasten Keskus, 2007
Kuvat: Jouni Ruotsalainen, SPY Arkisto, Valamon Luostari
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Elämä on tässä, Kirjapaja, 2009
Kansi: Liisa Holm
Kuvat: Seppo J. J. Sirkka
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti