tiistai 23. lokakuuta 2018

Talvipäiväkirja

Paul Austerin Talvipäiväkirja on ollut myös lukupiirikirjana kauan aikaa sitten. Olen toki kirjankin lukenut monta kuukautta sitten, mutta nyt vasta pääsin blogikirjoituspinossa tämän kirjan kohdalle. (Enää kaksi kirjaston kirjaa jäljellä pinossa, mikä huojentava tunne, kun pääsen jälleen yhden kirjan pinoon kirjaston kirjoissa, omissa kirjoissa tuo pino ei taida koskaan loppua…)

Talvipäiväkirja oli minun ensimmäinen Austerini. Kirjailijan olen tiennyt nimeltä ja katsoin televisiosta Sauli Niinistön tekemän Paul Auster-haastattelun vuosi sitten.

Sisälievetekstissä sanotaan:

Paul Austerin kirjallinen ura käynnistyi vuonna 1982 julkaistusta Yksinäisyyden äärellä -teoksesta, joka kertoi hänen isästään. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ilmestyvän Talvipäiväkirjan yhdeksi keskeisistä hahmoista nousee Austerin äiti.

Austerin tyyli kirjoittaa lyhyitä väläyksiä elämästään oli aluksi outo ja vaikea pysytellä mukana, mutta pikku hiljaa totuin tämän tarinan etenemistapaan.  Onneksi Auster mainitsi usein tekstien alussa missä vuodessa mennään tai minkä ikäinen hän on siinä tilanteessa.

Olen tosi huono lukemaan (pitämään mielenkiintoani yllä) miesten/poikien elämäkerrallisissa tarinoissa. Toinen kompastuskiveni on jollakin tavoin liian realistinen amerikkalainen maailma. Mutta en aio edelleenkään luovuttaa tämän lukuesteeni kanssa, uskon, että vain harjoittelu (tällaisten tarinoiden lukeminen) auttaa. Luenko sitten toisen Austerin jonain päivänä, se jää nähtäväksi.

Kiehtovaa oli lukea sinä-muodossa kirjoitettua tarinaa, aivan kuin Auster kertoisi itselleen omaa elämäntarinaansa.

Talvipäiväkirjan ovat lukeneet

Hemulin kirjahylly
Kaisa Reetta T
Leena Lumi
Luettua
Lukutuulia
Lumiomena
Nannan kirjakimara

Paul Auster: Talvipäiväkirja, Tammi, 2012
suomentanut Erkki Jukarainen
(eng. alkuteos Winter Journal, 2012)
Päällys: Timo Mänttäri
Mistä hankittu: Isonkyrön kunnankirjasto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti