Kaikkea kirjasta

Anneli Kannon Lahtarit -romaanin luin alkukeväästä. Tarinan tausta, Kannon ilmajokinen isoisä kuului suojeluskuntalaisiin. Syntymäpitäjääni liittyvät tarinat ovat aina kiinnostaneet. Lahtarit -romaani kuvaa sisällissotaa valkoisten näkökulmasta, sankariviitta on tässä tarinassa riisuttu pois. Laila Hietamiehen kirjoittama Vienan punainen kuu on jäänyt mieleeni järkyttävänä tarinana sisällissodan julmuuksista. Tuon romaanin lukemisesta on kulunut yli kaksikymmentä vuotta. Kannon ja Hietamiehen romaanien välissä en ole montaa romaania lukenut, jossa aiheena on ollut sisällisota. Tänä vuonna, kun sodasta on kulunut 100 vuotta, on julkaistu useita romaaneja ja tietokirjoja sisällissodasta tai vapaussodasta – sillä nimellähän tuo sota meille 70-luvun lapsille opetettiin.  Kansalaissodasta ovat puhuneet isovanhempieni ikäiset – jokainen sana kuvannee tätä kipeätä kansoja erottavaa sotaa. Miten minä olisin toiminut 100 vuotta sitten? Olisiko perheeni ollut punaisia vai valkoisia? En tied

Markus Ikolan Jasu mestarimokaaja oli hauskaa luettavaa keski-ikäisellekin, vaikka omat lapset ovat jo aikuisia. Markus Ikola on Lapualta kotoosin, niinpä hän vieraili Herättäjän Kirjakaupassa alkusyksystä.  Tästä syystä minä sitten lukaasin tämän lastenromaanin, jota suosittelisin yli 9-vuotiaille – kirjassa on yhtenä teemana murrosiän muutokset. Aihetta lähestytään hurtilla huumorilla. Jasulle ja hänen kavereilleen Peterille, Henkalle ja Laurille sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia, eikä jännityskään tapahtumista puutu. Hihittelin Ikolan keksimille sanoille ja huumorille – tiedä sitten avautuivatko jotkut jutut paremmin 70-luvun nuorelle/lapselle kuin nykylapsille/nuorille. Mutta toki kirjan tarinassa oli teemoja, joita tunnistin omien lasten lapsuudesta/nuoruudesta.  Vaan eipä ne kiinnostuksen kohteet mihinkään ole varsinaisesti muuttuneet - tytöt kiinnostaa poikia pikkuhiljaa, ihastumisia ja kommelluksia ”rakkauden tunnustuksissa”.  Itse tykkää enemmän lasten- j

Anna-Mari Kaskisen runot ja Minna L. Immosen kuvitus. Heidän yhteistyöstä on syntynyt jo kymmeniä teoksia.  Vihdoinkin olen saanut hankituksi omaan runokokoelmaani kaksi teosta: Olemisen onnea ja Tässä on hyvä . Olemisen onnea kansikuva on lempeän syksyinen, Tässä on hyvä kansikuva on ihanan pirteä tuulahdus kesästä vihreine perhosineen.  Kannet on suunnitellut Petri Kovács. Molemmissa runokirjoissa katse hakeutuu ensin Minnan akvarellimaalaukseen, sen jälkeen luen Anna-Marin runon – pysähdyn sanojen äärelle. Mitä ajatuksia juuri tuo runo herättää minussa tässä hetkessä.  Minnan kuvasta etsin yhteyttä luontoon – muistelen mennyttä kesää vehreine koivunlehtineen tai tunnen puutarhassa lukiessani koivulehtien tuoksun, puiden huminan keveässä kesätuulessa. Toisissa kuvissa tunnen kodin ja läheisten ihmisten lämmön, kuten punasävyisessä maalauksessa kolmesta lapasparista.  Anna-Marin runon tunnelma saa syvyyttä Minnan kuvituksen myötä. Marraskuun loppu ja lähenevä joulukuu. Minn

Petri Jauhiaisen valokuvat ja tekstit kirjassa Elämää pihapiirin kätköissä tuovat lähiluonnon eläimet ja kasvit keväästä talveen. Petri Jauhiainen kirjoittaa: ” Luontoelämyksiä tai uusia jännittäviä havaintoja ei tarvitse etsiä omaa pihaa kauempaa. Kotipihan elämää voi seurata kahvikupin äärellä tuvan ikkunasta, nurmikolla loikoillessa ja lunta työnnellessä, kun vain hoksaa avata silmänsä ja korvansa .” Jauhiaisen luontokuvat ovat  kiehtovaa luonnontaidetta, pienten hyönteisten suuret kuvat hätkähdyttävät – miten monimuotoisia ja värisiä pikkuötökätkin ovat. Sivunpituiset tarinat vieressä olevasta kuvasta ovat antoisaa luettavaa – ne saavat miettimään lähiluontoani, mitä eläimiä minä olohuoneen ikkunasta näen, millainen kasvisto meidän puutarhassa onkaan. Pihapiirin valokuvat ovat myös talon arkielämää, kuten lähikuva viritetystä hiirenloukusta, perhonen rakennustyömaalla tai kellarin sienistöt mehupullojen ympärillä. Tätä kirjaa on ilo katsella useamminkin, kun tarvitse

Löysin keväällä kirjakauppatyöni ohessa Kirjavälityksen Kirjaväylän tietokannasta alekirjoista Veli-Matti Hyttisen romaanin Varjonen ja Uusi Lapuan liike .  Hyttisen tuotanto ei ollut ennestään tuttua.  Romaani on kolmas Varjonen -dekkari. Savolainen etsivä Varjonen saa toimeksiannon Pohjanmaalta, Lapualta.  Uusi Lapuan Liike Ky:n yrityksen johtajan vaimo haluaa selvittää miehensä menoja. Olihan tarina mielenkiintoista lukea nykylapualaisena.  Hyttinen oli taustatyönsä tehnyt – oikeita rakennuksia ja paikkoja löytyi. Ja olihan tarinaan kirjailija Mäntyläkin laitettu – Pub Väiskin tapahtumiin, tuotakaan pubia eikä rakennustakaan ole enää olemassa. Muilutettavia etsitään nyt vastaanottokeskuksista ja niitä kerätään Lapualle – päätepaikkana tällä kertaa Ruotsi. Mikä tarkoitus onkaan Varjosen kalastusjoelta löydetyllä mallinukella?  Etsivätoimisto Pieru & Varjonen saa puhelun naiselta Lapualta.  Mutta ennen kuin hän ehtii lähteäkään Pohjanmaata kohti, saa Varjonen puhelun Lapua

Vuosi sitten tilasin nettiantikvariaatista tämän ainutlaatuisen gospelhistoria -kirjan, Kahden maan kansalaiset :  Suomi -gospelin historiaa .  Kirja on julkaistu 2005, joten viimeiset kymmenisen vuotta puuttuvat. Ehkä joku innostuisi kirjoittamaan kirjan Suomi -gospelista 2000-luvulla. Kahden maan kansalaiset – Suomi – gospelin historiaa teoksen ovat kirjoittaneet Janne Könönen ja Tero Huvi. Johdannossa he kirjoittavat: ” Toivomme kirjan nostavan paitsi Suomi -gospelin ja sen parissa työskentelevien arvostusta, myös edesauttavan tulevaa gospeliin liittyvää tutkimusta, jossa on mahdollisuus pureutua pintaa syvemmälle tässä kirjassa heitettyihin yksityiskohtiin ” Kirja aloitetaan gospelmusiikin historialla – mistä ovat lähteneet ensimmäiset gospellaulut.  Teksti on mukavan kuvailevaa Yhdysvaltain etelävaltioiden puuvillapelloista ja mustien orjien lauluista. He saavat laulaa työnteon aikana. Pohjois-Amerikassa orjien tilanne muuttui. Heistä tehtiin kristittyjä ja heidän lauluis

On ollut ilo ja rikkaus tavata Jaakko Löytty Herättäjä-Yhdistyksen kautta sekä kuunnella hänen mahtavaa, koskettavaa Siionin virsien veisuuta.  Vasta nyt viime vuosina olen paremmin kuunnellut hänen musiikkiansa. Ja usein miten innostukseni johonkin henkilöön tai asiaan liittyy kirjallisuuteen. Niinpä tilasin antikvariaatista Jaakko Löytystä kertovan kirjan, Huuto: Jaakko Löytyn ääni. Kirja on julkaistu 1986 – palataan siis aikaan ennen 90-lukua. Kirjan takakansitekstissä sanotaan: ” Tämä kirja valottaa Jaakko Löytyn laulujen maailmaa, sitä maailmankuvaa, johon hänen huutonsa pohjautuu .” Myytävänä: käytetty kapina Rock kasvaa kapinasta. Se etsii vastavirtoja, se etsii henkeä materian maailmassa ja se etsii vapautta ja haistattaa paskat holhoojilleen. Minkälaista on 2010-luvun rockkapina? Onko sellaista vielä? Vai onko se muuttunut rap -musiikiksi? Turun ylioppilaslehti kirjoitti 2015 ” 2010-luvun rap teki rockista toissijaista ” Gospel tuli Suomeen 60-luvulla – kirkko sa