sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kahden maan kansalaiset : Suomi-gospelin historiaa

Vuosi sitten tilasin nettiantikvariaatista tämän ainutlaatuisen gospelhistoria -kirjan, Kahden maan kansalaiset :  Suomi -gospelin historiaa.  Kirja on julkaistu 2005, joten viimeiset kymmenisen vuotta puuttuvat. Ehkä joku innostuisi kirjoittamaan kirjan Suomi -gospelista 2000-luvulla.
Kahden maan kansalaiset – Suomi – gospelin historiaa teoksen ovat kirjoittaneet Janne Könönen ja Tero Huvi.

Johdannossa he kirjoittavat:

Toivomme kirjan nostavan paitsi Suomi -gospelin ja sen parissa työskentelevien arvostusta, myös edesauttavan tulevaa gospeliin liittyvää tutkimusta, jossa on mahdollisuus pureutua pintaa syvemmälle tässä kirjassa heitettyihin yksityiskohtiin

Kirja aloitetaan gospelmusiikin historialla – mistä ovat lähteneet ensimmäiset gospellaulut.  Teksti on mukavan kuvailevaa Yhdysvaltain etelävaltioiden puuvillapelloista ja mustien orjien lauluista. He saavat laulaa työnteon aikana. Pohjois-Amerikassa orjien tilanne muuttui. Heistä tehtiin kristittyjä ja heidän lauluistaan tuli kristillisiä lauluja, joita oli lupa laulaa vain kirkossa.  Nimi gospel ei ollut vielä tullut laulujen nimeksi, vaan niitä kutsuttiin spirituaaleiksi. 1900 -luvun alussa gospel -nimitys yleistyi Thomas Dorseyn myötä.

Kirjoittajat mainitsevat muutamia Isaac Wattsin lauluja, joista tunnistan Amazing Gracen. Spotifysta löydän heidän mainitsemansa muutkin laulut. Kuuntelen parhaillaan Selahin laulamana When I Survey the Wondrous Cross.  Tämä laulu on kaunis ja rauhoittava laulu rauhalliseen aamuuni juuri nyt. Kirjoittajat ovat myös valinneet muutaman laulun sivumerkinnöiksi. Tässä kohtaa se on The Gospel Train (trad.). Spotifysta ei tätä versiota löytynyt, mutta YouTubesta löysin saksalaisen kuoron laulama tämän menevän junalaulun.

Milloin sitten Suomeen on tullut ensimmäiset ns. gospellaulut

Vapaakirkoille ja helluntaiseurakunnille kitarakuorot olivat tyypillisiä jo 1800-luvun lopulla ja etenkin sotien jälkeen, mutta niiden soittama musiikki poikkesi huomattavassa määrin 1960-luvun lopulta lähtien yleistyvästä uudesta suomalaisesta hengellisestä nuorisomusiikista.” (s. 18)

1933 Jean Sibeliuksen vieraana oli yhdysvaltalainen altto Marian Anderson, joka esitti negrospirituaaleja ja gospelia. Löysin hänen laulujaan Spotifysta – hänen alttoäänensä on luonnollisesti erityinen ”mataluudellaan”.  Marian Anderson eli 96-vuotiaaksi, hän kuoli vuonna 1993.  Heräsi mielenkiinto tätä laulajaa kohtaan.  Löysinkin kirjaston kokoelmasta hänen elämäkertansa Marian Anderson: Oi, mikä aamu (Tammi, 1957).  Toinen kirja on Kosti Vehanen: Vuosikymmen Marian Andersonin säestäjänä (WSOY, 1941).

Suomi-gospel on jaettavissa historian valossa ainakin viiteen kategoriaan:

1 Evankelioivat laulut (esim. Pro Fide ja The Road)
2 Yhteiskunnalliset laulut (esim. Jaakko Löytty)
3 Seurakuntalaulut (esim. Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen tuotanto)
4 Henkilökohtaiset laulut (esim. Pekka Ruuska, Jukka Leppilampi ja Juha Tapio)
5 Kristilliseen maailmankatsomukseen liittyvät laulut (esim. Jouko Mäki-Lohiluoma ja Teppo Nuorva)

Uusimpien gospelmuusikoiden tuotanto jakautuu monen eri kategorian kesken ja onhan näiden ”konkareiden” uudessa tuotannossa monesta kategoriasta.

1950-luku

1950-luvun musiikkigenrestä mainitaan rock´n rollin saapuminen Suomeen.
Rockin vallankumouksen aikaan Suomen kristikansa uinui tuntematta omakohtaisesti uutta kulttuuri-ilmiötä. Kristillinen kulttuuri oli omassa periferiassaan, eivätkä Suomeen tulleet varhaisen rock´n rollin aallot (1955-1961) vaikuttaneet kirkkojen musiikkiin mitenkään.” (s. 21)

Hengellisten lauluryhmien esitystyyli oli kaukana siitä kehityksestä, jota popmusiikki 1960-luvulla maailmalla ja Suomessa otti.” (s. 21)

Suomi-gospel syntyikin vasta 1960-luvun lopulla, jolloin rockin pioneerikausi oli jo sammunut.” (s. 22)

1960-luku

KRS:n (Kansan Raamattuseuran) Logos-kvartetti oli nuorten teologianopiskelijapoikien ryhmä, joka avusti laulelman tyyppisellä musiikillaan erilaisia evankeliointitilaisuuksia.  Kirjastosta voisin lainata Hengellisen musiikin toivekonsertti äänilevyjä, joista löytyisi Logos-kvartetin esittämiä lauluja. Äänikasettejakin löytyy vielä Eepos-kirjastojen varastoista, mutta mulla ei ole enää sellaista nauhuria, missä voisi soittaa kasettiakin.

Loppukesästä 1963 Helsingissä järjestettiin Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokous. Tästä tuli Suomi-gospelin varhaishistorian merkkitapauksia. Vieraana ollut saksalainen teologi Walten Blankenburg esitteli ääninäytteenä suositun uuden hengellisen laulun, Martin Gotthard Schneiderin Danken” (s. 28)

Laulu kuulosti tutulta niin saksan- kuin suomenkielisenä kuunneltuna YouTubesta ja Spotifysta. Suomeksi laulun on suomentanut Juhani Forsberg nimellä Kiitos, kun tähän aamuun asti.

YKY:n (Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys) vappujuhlissa 1966 kuultiin ensimmäisen kerran (Heikki) Laitisen ja (Mikko) Heikan hengetuotteet Ylösnousemusballadi, Neekerin hammas ja Uuden sanoman satama” (s. 31)

Nämä laulut ovat mulle uusia. Spotifysta löysin NSV revisited:in Muodonmuutos -albumin, josta löytyy Ylösnousemusballadi ja Uuden sanoma satama.  Näissä laulujen sävelissä ja sanoissa on jotakin, mikä kiehtoo minuakin.   YouTubesta löytyy myös Heikki Laitisen laulama Neekerin hammas – tuo mieleen Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan tyyliltään ja sanoiltaan….

Vuotta 1966 kirjan tekijät pitävät Suomi-gospelin varsinaisena syntyvuotena – viisi vuotta ennen kuin minä synnyin.

Pro Fide oli mulle tuttu gospelbändi mun teini-iässä 80-luvulla.  Mä en ole ihan varma, oonko nähnyt heidät joskus livenä – siis sen porukan, joka tuolloin 80-luvulla soitti. Mä luulin, että Pro Fideä ei enää ole, mutta viimeksi ovat tehneet albumin 2016 nimeltä Tarina.

Vuoden klassikoksi kirjan tekijät ovat valinneet Lasse Mårtensonin messulevyn Voiko sen sanoa toisinkin. Löysin levyn parannetun version vuodelta 1977 Spotifysta. Jumala rakastaa maailmaa on tuttu laulu koulusta ja varmaankin tyttökerhon retkiltä ja tyttöleireiltä.

1970-luku

Syksyllä 1972 tuntematon pitkätukkainen nuorukainen hämmennystä pidetyssä gospelkonsertissa.  17-vuotias trubaduuri nousi yleisön joukosta esiin ja kajautti ensi kertaa ilmoillensa laulunsa Kala-Pekka.” (s. 51) Laulaja ja laulun tekijä oli siis Jaakko Löytty.

Mulla on jotenkin sellainen mielikuva, että laulua olisi laulettu 70-luvun puolivälissä seurakunnan päiväkerhossa… niin tutulta tuo laulu kuulosti, kun sen nyt YouTubesta kuuntelin.

Helluntaiseurakunnissa alkoi pitkin 1970-lukua syntyä yhä enemmän bändejä, jotka uhmasivat seurakuntien vanhoillisia piirejä roudatessaan rumpuja rukoushuoneiden lavoille. ” (s. 56)

Kirjan tekijät mainitsevat alajärveläisen Kristofos-yhteen. Heidän laulujaan löytyy myös YouTubesta.

Ensimmäinen varsinainen vapaiden suuntien gospelbändi oli Boanerges (suom. Ukkosenjylinän pojat). Yhtye syntye Nilsiässä vuonna 1973. Löysin heidän live-esiintymisiä vuonna 2010 Keuruulla. Nuo laulut ovat sellaista haikeata ja lempeätä musiikkia.

Vuoden 1976 klassikkolevyksi kirjan tekijät valitsivat Treklangen: Evankeliumijuna.  Näitä lauluja löytyy myös YouTubesta. Ihanan nostalgista 70-luvun säveltä vaikka nämä laulut eivät muuten ole mulle tuttuja.

Paljon on jo laulajia ja yhtyeitä 70-luvulla gospelin parissa ollut.  Osa niistä on tullut nyt vasta tutuksi mulle kuten The Forerunners.

1980-luku

Uusi vuosikymmen käynnistyi varsin suotuisissa merkeissä ja vauhtiin päästyään osoittautui Suomi-gospelille eräällä tavoin ”kultaiseksi vuosikymmeneksi”. Nimi kertoo paitsi vilkkaasta gospelin harrastuksesta ympäri maan, myös gospelin musiikillisen tason noususta.” (s. 80)

Vuonna 1981 Kankaanpää synnytti silloisen seurakunnan nuorisotyöntekijän Antti Saarenkedon aktiivisen työn kautta yhtyeen, jonka vaikutusta tuskin kukaan osasi arvata. Kolmen hengen triosta (solisti ja kitaristi Raikka Hakamäki, taustalaulu ja basso Timo Vettenranta ja rummut Ari Vettenranta) tuli The Road, joka kasvoi nelihenkiseksi 1985 kosketinsoittaja Jussi Pyysalon mukaantulon jälkeen. (s. 106)

Tänä kesänä The Road esiintyi Sleyn Evankelisilla kesäjuhlilla Kalajoella, mutta en päässyt siellä käymään.  Heidän biisejään kuuntelen Spotifysta useinkin. Yksi lemppareistani on Kasvot.
Maata näkyvissä -festarit tiedän, mutta en ole siellä koskaan käynyt. Tänäkään vuonna en sinne pääsesyt– ehkä ensi vuonna…

Sleyn Evankeliset musiikkimessut ja kirkon nuorisopäivien gospelkonsertit olivat 70-luvun ”festareita”
Tampereella alkoi 1982 Ristirock. Vuonna 2017 oli viimeksi Ristirock. Sielläkään en ole koskaan käynyt.
Kouvolassa alkoi 1985 Vappugospel. Vuonna 2015 järjestettiin viimeinen.

1990-luku

Moni gospelartisti siirtyi isommille areenoille vakaamman leivän tai henkilökohtaisen kunnianhimon toivossa.” (s. 128)

Mä olen vasta nyt 2010-luvulla kuunnellu enemmän näitä 90-luvun gospelbändejä ja artisteja, mun elämä ja musiikkimaku meni ihan toiseen suuntaan parikymppisenä…

Exitiä kävin kuuntelemassa kerran ja nyt viime vuosina oon saanu olla heidän keikoillaan monta kertaa. Kiitos Jumalalle ja bändin pojille, että jaksavat yhä keikkailla.  Myös Nina Åström on aloittanut 90-luvulla ja yhä jatkaa upeita, voimaannuttavia esiintymisiään.

Körttipiireistä on tullut tutuksi Mika Nuorva. Tässä kirjassa on tullut painovirhe tekstiin, kun on mennyt Petri ja Pekka Kosonen sekaisin (no, kuvatekstissä sentään oikein). Herättäjä-Yhdistyksen työkavereitten kautta on tullut tutuksi Jukka Jyrän ja onneksi sitäkin musaa löytyy nyt Spotifystakin.

Nyt on muutamat 90-luvun bändit tehneet muutamia comeback-keikkoja kuten Bass’n Helen. Toki Olli Helenius on tehnyt ja tekee yhä soolokeikkoja.

90-luvulla ilmestyi myös monenlaisia gospellehtiäkin kuten Go-Lehti, Music & Mission ja yhä ilmestyvä nuortenlehti Nuotta, jossa gospelmusiikki on aina ollut osa lehden sisältöä.

2000-luku

Tulevaisuudessa Suomi-gospelkin pyrkinee yhä kansainvälisempiin kontakteihin.” (s. 158-159)

Park7 on ainakin yksi 2010-luvun gospelbändeistä, joka keikkailee myös ulkomailla. Exit on tehnyt keikkoja Venäjälle ja Itä-Eurooppaan jo 1990-luvulta lähtien. Myös The Rain on keikkaillut 80-luvun lopussa Virossa, joka oli silloin vielä osa Neuvostoliittoa.

Egoeimi olikin mulle uusi gospelbändi. Löysin heidän biisejään YouTubesta. Ovat tehneet muutaman albumin vuosina 2000-2009.

Karismaattinen kristillisyys ja sen myötä ylistysmusiikki saivat vuosituhannen lopulla Suomen seurakunnissa lisää kannattajia.” (s. 161)

Petri Kosonen & Undivided Hearts oli jäänyt mulle tuntemattomaksi – sitäkään en löytänyt Spotifysta, mutta YouTubesta kylläkin. Turvakytkin on bändinä mulle tuntematon, mutta Tommi Kaleniusta oon kuunnellu ja nähny esim. Exitin keikalla vieraileva artistina.

Deuteronomiun on jo sen verran raskaampaa kristillistä metallimusaa, joka ei muhun kolahda. Bändin jäsenet ovat soittaneet sittemmin muissakin bändeissä.
Muitakin kristillisiä metallibändejä on ollut, mutta en ole niihin perehtynyt – genre ei vaan mua kiinnosta.

Soul-gospelia soittaa DadsHello. Enpäs ollut tätäkään ennen kuullu, vaikka olikin pohjanmaalainen bändi.

Daikinia oon luonnolisesti kuunnellu, koska Herättäjä-Yhdistys on julkaissut hänen albuminsa.

Tästä kirjasta löydän vielä monia bändejä ja laulajia, joiden musaan vasta nyt tutustun. Onneksi on kirjastot, Spotify ja YouTube, mistä voi kuunnella heidän musaansa.

Janne Könönen ja Tero Huvi: Kahden maan kansalaiset : Suomi-gospelin historiaa, Suomen Lähetysseura, 2005
Mistä hankittu: ostettu käytettynä antikvariaatista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti