sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Niemi


Viime vuoden Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan, Juha Hurmeen Niemi -romaaniin luimme Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston kirjaklubissa.  Tämä on myös harvoja Finlandia-voittaja-teoksia, joita olen lukenut ja jopa ostanut omaan kirjahyllyyni.  Valitettavasti en päässytkään keskustelemaan keväällä kirjaklubiin tästä kirjasta – ja nyt vasta ehdin kirjoittamaan romaanista tänne kirjablogiinikin.

Tykästyi kirjan tyyliin heti alkusivuilta, vaikka monta historiallista asiaa tuli vastaan, joista halusin tietää enemmän.  Juha Hurmeen oivallinen ja laaja tietämys Suomen esihistoriasta 1800-luvun alkuun ripoteltu kiehtovaan, humoristiseenkin tarinaan.
Poimin tähän muutamia post-it-lappukohtia, jotka ovat jääneet mieleeni keväällä.

Theia-planeetta (s. 12)
Theian ja Maan välinen törmäys oli niin voimakas, että Theia höyrystyi kokonaan ja avaruuteen sinkoutunut ainepilvi sekoittui läpikotaisin ennen kuin siitä alkoi muotoutua Maan kiertolainen.”  (lähde: KuinkaKuu syntyi? - Törmäyksestä, varmisti volframilöytö, Yle Tiede 10.4.2015)

Heikki Oja: Maailmankaikkeuden synty, Tähtitieteellinen yhdistys URSA, 2018

Big Bang (s. 14)
Alkuräjähdys on kosmologiassa maailmankaikkeuden syntymää ja kehittymistä käsittelevä vallitseva teoria (Wikipedia)

Kari Enqvistiä Juha Hurme tarkoittaneen tekstissään: ”Ja vuonna 2014 eräs asialle vihkiytynyt suomalainen Kari, kosmoksen alun korkeat koulut käynyt ammattilainen julkaisi 220-sivuisen kirjan maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista” (s. 14)

Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti: silminnäkijän kertomus, WSOY, 2014

Hurmeen lauserakenteessa on hauskaa sananokkeluutta, suomalainen Kari (Kari Enqvist, Kari Suomalainen).

Pangaea
Pangea, myös Pangaia tai Pangaea, ”kaikki maa” oli yhtenäinen jättiläismanner paleotsooisen maailmankauden lopulta mesotsooiselle maailmankaudelle noin 300–180 miljoonaa vuotta sitten. Nimeä käytti ensimmäisenä mannerlaattojen liikuntateoriaa kannattanut Alfred Wegener. (Wikipedia)

Juha Kakkuri: Muuttuva maa, WSOY, 2007

Tuolta jostain kumpujen öistä, miljoonien ja miljoonien vuosien takaa, on Lapissa säilynyt uljas rotko, muinaisen maanjäristyksen tulos, Kevon kanjoni” (s. 17)

Ihmisapinat (s. 19)
Ihmisapinat (Hominoidea) on kädellisten lahkoon ja apinoiden osalahkoon kuuluva nisäkkäiden yläheimo. Siihen kuuluvat nykyiset gibbonien (Hylobatidae) ja isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimot, ja lisäksi joukko esihistoriallisia apinaheimoja. (Wikipedia)

Apinat
Apinat (Simiiformes) ovat kädellisten (Primates) lahkoon kuuluvia nisäkkäitä. Ryhmä jaetaan uuden maailman apinoihin (Platyrrhini) ja vanhan maailman apinoihin (Catarrhini).
Vanhan maailman apinat käytetään myös nimeä kapeanenäapinat. Ryhmään kuuluvat lajit ovat alun perin kotoisin Afrikasta ja Aasiasta.
Yläheimo Cercopithecoidea – vanhan maailman häntäapinat. Ryhmään kuuluu 253 lajia häntäapinoiden heimosta (Cercopithecidae), muun muassa makakit ja paviaanit.

Yläheimo Hominoidea – ihmisapinat. Ryhmään kuuluu 19 lajia gibbonien (Hylobatidae) ja ihmisapinoiden (Hominidae) heimoista muun muassa oranki‚ gorillat, bonobo, simpanssi ja ihminen. (Wikipedia)

Uuden maailman apinat (Platyrrhini) ovat pieniä eteläamerikkalaisia lähisukulaisiamme samasta kädellisten lahkosta (viittaus: Uuden maailman apinoita), kynsiapinat (Callitrichidae) ja kierteishäntäapinat(Cebidae), esim. hyppytamariini, keisaritamariini, kultatamariini ja töyhtötamariini.

David R. Begun: The Real Planet of the Apes, Princeton University Press, 2018

Heidelberginihminen (s. 20) 
  Heidelberginihminen (Homo heidelbergensis) oli varhainen ihmislaji ja nykyihmisen edeltäjä. Heidelberginihmisen uskotaan yleisimmin kehittyneen Afrikassa afrikanihmisestä (Homo ergaster) 700 000–600 000 vuotta sitten ja levinneen sitten Eurooppaan ja Aasiaan. On kuitenkin myös mahdollista, että se kehittyi Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa euroopanihmisestä (Homo antecessor) ja levisi sieltä Afrikkaan ja Aasiaan. Lajin nuorimmat fossiilit ovat 200 000 vuoden ikäisiä, jolloin sen kehitys uusiksi lajeiksi oli jo pitkällä. Heidelberginihmisestä kehittyi Euroopassa neandertalinihminen, Aasiassa denisovanihminen ja Afrikassa nykyihminen. (Wikipedia)
 
Kaikki evoluutiosta, Gaudeamus Helsinki University Press 2009

Veiksel-jääkausi (s. 22)
Veiksel-jääkausi oli viimeisin Pohjois-Euroopan jääkausi. Silloin mannerjäätikkö laajeni Skandinavian tuntureilta jopa Keski-Eurooppaan asti. Muun muassa Suomi peittyi eräässä vaiheessa kokonaan jäähän. (Wikipedia)

Jukka E. Nieminen: Vaiettu muinaisuus, Salakirjat, 2015
Marjatta Koivisto: Jääkaudet, WSOY, 2004

Jeturkastin pirunpelto (s. 30)
Näyttävä ja mukava muisto Ancylusjärvestä löytyy Teijon kansallispuistosta Salon eteläpuolella. Jeturkastin parin hehtaarin pirunpelto on alueen ensimmäisiä vedestä paljastuneita kohtia, muinaisen saaren rantakivikkoa.” (s. 30-31)

Yli-Iin Kierikki on löytöjen perusteella ollut todellinen nappikaupan keskus!” (s. 39)
Tämän lauseen olen viivannut esimerkkinä hauskasta sanankäytöstä, jossa vanhaan aikaan on sisällytetty nykyajan sana.

Jätinkirkko
”Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat neoliittisella kivikaudella noin 3000–2000 eaa. Perämeren tuntumaan tehtyjä isoja kivirakennelmia. Muita nimityksiä jätinkirkoille ovat mm. jätinlinna, pirunkirkko ja jatulinkirkko. Jätinkirkkojen tarkoitusta ei varmuudella tunneta, mutta niiden on tulkittu olevan mm. muinaisia linnoituksia, uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia tai tähtitieteellisiä observatorioita” (Wikipedia)

Jari Okkonen: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa, Oulun yliopisto 2003



Kun jumalat loivat ihmiskunnan, he säätivät kuoleman ihmisen kohtaloiksi.” Se on on kuningas Gilgameshin löytämä ajattoman kova, makeilematon totuus. Parantumattomasti syöpään sairastunut Pekka Streng aloitti suomalaisen taiderocklyriikan levytyksellään Magneettimiehen kuolema (1970), jonka avausraita Gilgamesh kiteyttää eepoksen ydinajatuksen.” (s. 42)

Kuuntelin Pekka Strengin Gilgameshin YouTubesta. Videon kuvat on mysteeriset – kuvien ihmisten kasvot on peitettyinä abstraktisilla kuvioilla.

Luonnonfilosofia (s. 56)
Luonnonfilosofia (lat. philosophia naturalis) on filosofian osa, joka pyrkii selittämään luonnon kokonaisuutta. Sen aluetta on todellisuuskäsitys eli maailmankuva. (Wikipedia)

Jukka Mikkonen: Metsäpolun filosofiaa, Niin & näin,  2017
Jussi Kivi: Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas, Taide : Kuvataideakatemia,  2010
Tarja Rannisto: Luonnon estetiikka, Multikustannus, 2007

Ajanlasku (s. 113)
Ajanlasku tai kronologia tarkoittaa menneiden ja tulevien tapahtumien ajallisten suhteiden määrittämistä arjen ja historian näkökulmasta. Ajanlaskentaan käytettävää järjestelmää kutsutaan kalenteriksi. Ajanlaskennalla on ollut suuri merkitys kaikille järjestäytyneille yhteiskunnille. Sitä käytetään ennustamaan jaksoittain toistuvia luonnon tapahtumia ja kiertoja sekä ihmisten välisen yhteistyön suunnitteluun. Ajanlasku toimii myös kulttuurisen identiteetin rakentajana, sillä ajanlasku aloitetaan aina jostakin kulttuurin itseymmärrykselle merkittävästä tapahtumasta. (Wikipedia)

Aurinkokalenteri on kalenteri, jossa perusyksikkönä on Maan Auringon ympäri tekemä kierros. Aurinkovuodessa on neljä vuodenaikaa syksy, talvi, kevät ja kesä, jotka pyritään pitämään paikoillaan aurinkokalenterissa.

Kuukalenteri on Kuun vaiheisiin perustuva kalenteri. Siinä kuukausi alkaa aina uudenkuun aikoihin. Koska synodisen kuukauden pituus on hieman yli 29 vuorokautta, luetaan tällaisessa kalenterissa kuukauteen vaihdellen 29 tai 30 päivää. Kaksitoista tällaista kuukautta on 354,37 vuorokautta, josta käytetään nimitystä kuuvuosi.

Kuu-aurinkokalenteri (lunisolaarinen kalenteri) on kalenteri, joka perustuu sekä Auringon että Kuun liikkeisiin. Tällaisessa kalenterissa kuukausi on sidottu kuun vaiheisiin ja vaihtuu aina uuden kuun aikoihin.

Egyptiläinen kalenteri jakaa vuoden kahteentoista kuukauteen, ja kunkin kuukauden kolmeenkymmeneen päivään.

Koptilainen kalenteri eli aleksandrialainen kalenteri on koptilaisen kirkon käyttämä kalenterijärjestelmä. Se pohjautuu muinaisen Egyptin kalenteriin ja on Egyptissä nykyäänkin käytössä.

Etiopialainen kalenteri tunnettu myös nimellä ge'eziläinen kalenteri, on Etiopian pääasiallinen kalenteri ja sitä käytetään myös liturgisena kirkkokalenterina Etiopian ja Eritrean koptilaisilla kirkoilla.

Vanha kiinalainen kalenteri on tyypillinen kuu-aurinkokalenteri. Siinä vuoden pituus oli 354 päivää eli 12 kuukautta, jotka alkavat aina uudenkuun aikaan. Määrävälein vuoteen lisätään 13. kuukausi, jotta kalenterikuukaudet pysyvät aina suunnilleen samana vuodenaikana.

Juutalainen kalenteri tai heprealainen kalenteri on juutalainen vuosikalenteri. Siinä on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi.

Antiikin Kreikan eri kaupunki­valtioissa oli käytössä useita toisistaan poikkeavia kalentereita. Kiinalaisen ja juutalaisen kalenterin tavoin useimmat niistäkin olivat kuu-aurinko­kalentereita, joissa vuoden pituus oli 354 päivää eli 12 kuukautta, mutta määrä­ajoin vuoteen lisättiin kolmas­toista kuukausi, jotta kuukauden pysyivät suunnilleen samana vuoden­aikana.

Seleukidinen ajanlasku oli Seleukidien valtakunnassa ja laajemminkin hellenistisessä maailmassa käytetty vuosilukujärjestelmä. Ajanlasku alkaa Seleukos I:n paluusta Babyloniin vuonna 311 eaa. hänen oltuaan maanpaossa Ptolemaioksen Egyptissä. Seleukos ja hänen hovinsa pitivät tätä hetkeä Seleukidien valtakunnan perustamisajankohtana. Alun perin ajanlasku perustui Seleukos I:n hallitusvuosiin, mutta hänen poikansa ja kanssahallitsijansa Antiokhos I jatkoi ajanlaskua isänsä kuoleman jälkeen.

Juliaaninen kalenteri: Ajanlaskumme perustuu roomalaiseen ajanlaskuun, jonka pohjana alkuaan oli Kuun kiertoaika maapallon ympäri. Vuoden 700 eaa. paikkeilta alkaen vuosi on laskettu aurinkovuoden mukaan, ja vuoden jako 12 kuukauteen on peräisin tuolta ajalta. Kuukausi oli kuitenkin edelleen likimain Kuun todellisen kiertoajan pituinen, joten vuoden pituudeksi tuli vain 354 vuorokautta. Vuoden pitämiseksi oikeassa paikassa vuodenaikojen suhteen oli joka toiseen vuoteen lisättävä karkauskuukausi.
Roomalainen ajanlasku joutui kuitenkin ajan mittaan sekaisin. Sen selvitti aleksandrialainen tähtitieteilijä Sosigenes Julius Caesarin toimeksiannosta noin vuonna 46 eaa., jolloin luotiin juliaaninen ajanlasku. Sen mukaan vuoden pituus on 365 d, ja joka neljänteen vuoteen lisätään karkauspäivä. Tämä vastasi suunnillen yhtä Egyptissä käytetyistä kalentereista. (lähde: http://www.astro.utu.fi)

Islamilainen kalenteri eli Hidžri-kalenteri (hijra-kalenteri) on käytössä lähinnä islamilaisissa maissa. Sitä käyttävät myös muslimit ympäri maailmaa katsoessaan uskonnollisten juhlien päiviä. Islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri, jossa vuodessa on 12 kuukautta ja noin 354 päivää.

Kristillinen ajanlasku tarkoittaa ajanlaskua, jossa vuosiluvut lasketaan Kristuksen oletetusta syntymävuodesta. Tätä vuosilukujen järjestelmää on käytetty sekä juliaanisen että nykyisen gregoriaanisen kalenterin yhteydessä.

Gregoriaaninen kalenteri (eli uusi kalenteri) on yleisimmin esim. Euroopassa käytössä oleva kalenteri. Sen laaditutti roomalaiskatolinen paavi Gregorius XIII ja se otettiin käyttöön ensi kertaa vuonna 1582.  Ortodoksisessa kirkossa ei käytetä Suomen ortodoksista kirkkoa ja osaa Viron kirkkoa lukuunottamatta gregoriaanista kalenteria, vaan niissä käytetään joko juliaanista kalenteria tai ns. korjattua juliaanista kalenteria. Gregoriaaninen kalenteri on nykyään 13 päivää edellä juliaanista kalenteria eli kaikki tapahtuu gregoriaanisessa kalenterissa aikaisemmin. 

Varjagit (s. 219) 
Varjagit eli varangit olivat viikinkejä, jotka tekivät matkoja idäntielle eli lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Heidän retkensä ulottuivat aina Kaspianmerelle ja Konstantinopoliin saakka. Varjagien uskotaan yleensä olleen lähtöisin nykyisen Ruotsin alueelta. Nykyisessä kielenkäytössä varjageiksi kutsutaan usein kaikkia Venäjän jokireiteillä liikkuneita viikinkejä, joita kutsutaan myös ruseiksi. (Wikipedia)
 
Else Christensen – Henrik Elling: Viikinkien valtakunta,  Bonnier Publications International, 2012

Rauniokirkon pihalla on Daniel Medelplanin muistomerkki: suuri, kivestä hakattu kirja. Daniel Medelplan on isonvihan suurin niemeläinen sankari. Hän ei kuitenkaan heilutellut miekkaa Kostianvirran taistelussa, vaan toimi aivan toisin. Hänen työnsä muistoksi bensa-asema Aapiskukon nimi on Aapiskukko.” (s. 261)

Pälkäneen puuaapinen
Pälkäneen papiston ja Turun tuomiokapitulin kehotuksesta hän kaiversi puusta Johannes Gezelius vanhemman vuonna 1666 painattaman aapisen painolaatat "Yxi paras lasten tawara". Kirjaa painettiin satakunta kappaletta, mutta kaikki painetut kirjat kuten myös painolaatat ovat tuhoutuneet. Viimeinen tunnettu Turun akatemian hallussa ollut kappale tuhoutui Turun palossa 1827. Teoksen koko nimi oli Lasten Paras Tawara, elli ABC-Kirja, joca on suuren tarpen tähden leicattu Puuhun ja Pälcänen seuracunnan Saarnamiesten toimituxen cautta, Prändetty Pälkänellä Daniel Medelplanilda Tauralassa 1719. Medelplanin muistoa vaalitaan edelleen Pälkäneellä, jossa on hänen muistomerkkinsä rauniokirkon pihassa ja Kukkolan kylässä. Medelplanin aapinen oli tiettävästi ensimmäinen aapinen, jossa oli kukon kuva. (Wikipedia)

Muutamat sotavankeina olleet, hengellisen herätyksen kokeneet upseerit toivat tuliaisina pietismin siemeniä palatessaan Niemelle. Kartanopietismillä tarkoitetaan Uudellamaalla upseerien kodeissa 1720-luvulta lähtien pidettyjä seuroja. Herätyshommeli paisui kansanliikkeeksi ja paukahti 1750-luvulla Lounais-Niemellä ja Satakunnassa auki kuin auton turvatyyny kolarissa. Vahva hurmoksellisuus näkyi ja kuului loitolle. Se ilmeni liikutuksina, spontaanina mölynä, itkuna, darrana ja kaikenlaisena ekstaattisina värinöinä. Polvirukoukset ja veisuu olivat heränneille kuuminta hottia.”  (s. 366)

Onhan tämä Hurmeen teksti aika jännästi vanhan ja uuden yhdistelyä.  Vanhanajan ihmiset eivät tienneet tulevaisuuden autoista, saati sitten turvatyynyistä ja tuskin he suomenkielessä juopottelun jälkeisestä olotilasta käyttivät sanaa darra. Mitähän sanaa ovatkaan käyttäneet ennen 1800-lukua…. Ovatko vain sanoneet olevansa huonovointisia?

Tämä on yksi niitä harvoja kaunokirjallisia teoksia, joita saatan lukea uudelleenkin. Tämähän voisi olla vaikka minun itsenäisyyspäiväkirjani, kuten Tove Janssonin Kesäkirja on juhannuskirjani.

Juha Hurme: Niemi, Teos, 2017
Ulkoasu: Jenni Saari
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakaupasta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti