maanantai 31. joulukuuta 2018

Yksinkertaisesti kaunis: kertomuksia ja kokemuksia kehitysvammapapin työstä

Luin helmikuussa Jorma Sutisen kirjan Laulaen työtä, leväten elämää: kirja jaksamisesta voimavaroista.  Lainasi myös hänen elämäkerrallisen teoksen, Yksinkertaisesti kaunis: kertomuksia ja kokemuksia kehitysvammapapin työstä.

Kirjan takakannessa sanotaan:

Yksinkertaisesti kaunis on lämmin ja innostava kirja kehitysvammaisista. Se sisältää anekdootteja, jotka erityisvirassa toimiva pappi on koonnut tavoittelemisen arvoisiksi elämänviisauksiksi. Kirja ottaa monin paikoin kantaa sosiaalisiin, eettisiin ja hengellisiin kysymyksiin. Se pitää lukijan mielenkiinnon tiukassa otteessa värikkäiden esimerkkiensä kautta.”

Jorma Sutinen kirjoittaa Saatteeksi -tekstissä:

Olen kirjoittanut tämän kirjan kiitollisuudesta. Vuosikymmenten ajan minua on elämässäni vetänyt puoleensa yksi asia enemmän kuin mikään muu. Se on yksinkertaisuus.”

Jaan kirjassani niitä kokemuksia, joita minulle on kertynyt kehitysvammaisten pappina 20 vuoden ajalta. Olen muistellut kehitysvammaisten kanssa kohtaamiani tapahtumia ja tilanteita, joissa olen joutunut pohtimaan työtapojani heidän kanssaan, tai joissa he ovat panneet minut ajattelemaan elämää heidän todellisuudesta käsin.

Olen kirjassani ottanut tietoisesti vapauden kertoa kehitysvammaisista kategorisesti. Puhun heistä hyvin yleisellä ja myönteisellä tasolla, vaikka monta esittämääni ruusunpunaista asiaa voisi kumota lukuisilla toisenlaisilla esimerkeillä, jotka liittyvät kehitysvammaisuuden kohtaamisen vaativuuteen ja rasittavuuteen.”

Kerron ystävistäni etunimillä suurempaa julkisuutta esiin tuomatta. Kunnioitan heitä kaikkia aidosti. Heidän olemustaan, elämäänsä tai sanojaan on mahdotonta saattaa kyseenalaiseksi. Se todellisuus, joka heistä heijastuu, on lähes samaa kuin Jumalan olemus. He ovat niitä, joita he ovat.  Tähän perusaitoon ja yksinkertaiseen ihmisyyteen ei voi olla muuta kuin toteamatta, että se on sellaisena meille myös ilmoitusta ylhäältä. Se on tähän päivään ja tämän hetken elämänmenoon sopivaa sanomaa taivaasta, joka nousee rationaalista ajattelua verrattomasti korkeammalle.”

Luin tämän kirjan viime sunnuntaina, kun tunsin tarvitsevani jonkinlaista avartavaa näkökulmaa oman elämäni keskelle. Jollakin tavoin tämä kirja lohdutti omaa epätoivon tunnettani ja laittoi miettimään mitä omassa elämässä tarvitsen ja mitä sitten, jos en jotain kovasti haluamaani olen saanutkaan juuri nyt…

Jorma Sutinen laittoi heti ensimmäisessä kertomuksessa minun sovinnaisuuteni koetukselle – pappi painimassa kirkonmenojen jälkeen kirkon pihalla! Papinpuku päällä…. Vaan Sutinen jatkaa miten, hän löytää siitä Jaakobin painin aineksia, jossa Jaakob paini enkelin kanssa Jabbok-virralla.

Sain näkyvän merkin pappeuteni ulkoisen symboliin eli papinpukuun, kuten Jaakob sai enkeliltä iskun lonkkaansa” (s. 21)

Jokin kohta minussa on repeytynyt kuin railo ja vienyt minua omalaatuisiin elämänvesiin.” (s. 21-22)

Hermanni itki joskus kipuaan siitä, että hän tajusi erilaisuutensa ja sai osakseen siitä johtuvaa pilkkaa ymmärtämättömiltä ihmisiltä. Mutta hän osasi hakeutua hyvän elämän lähteille ja etsiä ympärilleen niitä ihmisiä, jotka hänestä välittivät.” (s. 22)

Mitenkähän minä olisin Väinön suoriin kysymyksiin suhtautunut, perhesuhteistani tai siihen, että miten lauhkeasti olisin ollut, kun Väinö olisi ottanut polvilumpioista kiinni ja kysynyt ”Oletko lauhkea”.  Ehkä olisin hätkähtänyt ja naurahtanutkin, ja saattanut perääntyäkin lähestymistä….  Onko meidän lähialueemme niin suljettu ja suojattu, että emme uskalla ketään ulkopuolista koskaan päästää lähellemme? Onko tämä aika tuonut liikaa mielikuvia siitä, että kaikki lähikosketus on pahaa ja epämiellyttävää?

Vaikka Väinö on enimmäkseen hyväntuulinen ja veijarimainen kaveri, häneen iskostettu helvetinpelko purkautuu usein esille.” (s. 40)

Olen yrittänyt lieventää Väinön pelkoja välittämällä hänelle läheisyyttä, lämpöä ja turvallisuutta. Kehitysvammainen imee itseensä ympäristön tunneilmastoa, ja jos se huokuu hyvää oloa, silloin tuo hyvä kokemus kasvaa hänessä vielä suuremmaksi kuin mihin sen välittäjät ympärillä pyrkivät.” (s.
41)

Me kaikki tarvitsemme Väinön tavoin kannetuksi tulemisen kokemusta vielä silloinkin, kun terapia on antanut meille kaiken mahdollisen apunsa. Turvalliset lähimmäiset sekä hyvä ja lämmin tunneilmasto ehkäisevät meihin kertymästä niitä raskaita ja pelottavia tunnemöykkyjä, joiden poisottaminen itsessään on jo paljon suurempi tehtävä.” (s. 42)

Jorma Sutinen kertoo myös tässä kirjassa kehitysvammaisten rippikoulutyöstä. Miten heille kuvata draaman avulla Raamatun kertomuksia.

Omalaatuista suuruutta on erityisesti kehitysvammaisissa ja psyykkisesti särkyneissä. Heidän sielussaan on palanen sellaista todellisuutta, josta muu maailma on joko vieraantunut tai ei ole ollenkaan tietoinen.”  (s. 61)

…meidän maailmamme pitäisi yhä enemmän pysähtyä, eikä katsella sitä jostakin korkeammalta ai tarkastelle sitä asiana, joka pitäisi saada pois häiritsemästä. Jäämme köyhiksi ja vajaiksi, jos emme opi erilaisuuden siunausta.” (s. 62)

Mielestäni on väärin, jos kehitysvammaisten spontaanit tavat nähdään negatiivisina ja niitä vaaditaan poistettavaksi.”

Kuuluuhan spontaanius elämään meillä muillakin, eikö vain?

Olemme luterilaisessa kirkossamme viime aikoina alkaneet kasvaa ulos rajatun ihmiskuvan maailmasta. Takanamme on kuitenkin pitkä perinne, jossa kehitysvammaisuus ja moni muu persoonallisuuteen liittyvä poikkeavuus on nähty Jumalan rangaistuksena tai paholaisen tekona.” (s. 109)

Kehitysvammaiset elävät keskuudessamme. Heidän yksi suuri tehtävänsä on Jumalan kuvan ja ajatuksen ilmi tuominen. Jos tahdomme oppia yksikertaisuuden viisautta, voimme jättää monia luentoja kuulematta ja hyviä kirjoja lukematta. Jos haluamme päästä yksinkertaisuuden eläville lähteille, meidän on kohdattava kehitysvammaisten maailma ja valittava ystävämme sieltä. He ovat korvaamattomassa tehtävässään.” (s. 160)

Jorma Sutinen: Yksinkertaisesti kaunis: kertomuksia ja kokemuksia kehitysvammapapin työstä, Myllylahti, 2006
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

1 kommentti:

  1. Voi miten ihanan tuntuinen kirja! Kiitos vinkistä, tämä pitää lukea! Voisi sopia minunkin mielentilaani juuri nyt <3

    VastaaPoista