keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kevätjää

Luetut kirjastolainat ovat lähes kaikki vihdoinkin kirjoitettu tänne blogiini – kesään mennessä tavoite olisi, että ei olisi kahta kirjaa enempää odottamassa blogipostausta kirjastolainoissa.
Talvilomalla on hyvää aikaa purkaa omien luettujen kirjojenkin blogipostauspinoa – josko ensi vuonna pääsisi näidenkin kirjojen kanssa parin kirjan pinoon…

Pauliina Kuokan Kevätjää elämäkerrallisen romaanin/elämäkerran (kirjan takakannessa on kuitenkin kirjastoluokat 99.1 ja 17.3.)  taisin ostaa viime vuonna kirja-alesta. Luin sen viime kevätkesällä, mikäli oikein muistan, viime vuonna kumminkin.

Pauliina Kuokka käy omaa elämäntarinaansa lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja nykyisyyden vuorovaikutuksena, tyttären äitinä.

Hän on lakannut syömästä lihaa ja luottamasta ihmisiin, elämään ja Jumalaan. Viimeksi mainittu tuottaa eniten vaikeuksia, sillä nainen on pappi.”  (s. 10)

Minä ajattelen, että lapset eivät sairastu syömishäiriöön, masennukseen, häpeään, arvottomuudentunteeseen, tuhoisiin ihmissuhteisiin, tule hyväksikäytetyiksi, eroa kolmea kertaa avioliitosta ennen kuin täyttävät kolmekymmentäkolme saatikka tappaisivat itsensä seitsemäntoistavuotiaana.”  (s. 14)

Vasta monien vuosien ja kilometrien jälkeen olen ollut lopulta kyllin kaukana huomatakseni, mitä on puuttunut perheeltä, jolta ei ole puuttunut mitään. Jossa kaikki ovat pohjimmiltaan tahtoneet pelkkää hyvää toisilleen.”  (s. 14)

…lapsuuteni kiinnipaiskatuista ovista, isän viinanhajusta ja viipymisistä kotiin tullessa, äidin turvonneista silmistä ja omille teilleen rauhoittumaan lähtemisistä: kaikki olisi paljon paremmin ilman minua.”  (s. 19)

Opetellessani olemaan äiti omalle tyttärelleni minulle aukeaa kokonainen maa, jota sielunmaisemani kartassa ei aiemmin ollut. Siellä asuvat omat äitiyteen kietoutuneet toiveeni, pettymykseni, pelkoni, huoleni, väsymykseni, ärtymykseni, toivottomuuteni.”  (s. 21)

Minä olen tehtävä mummolle, koska äidin ja minun symbioottinen rauha – mitä se ikinä sitten onkaan ollut – särkyy arkisiin vaatimuksiin ollessani vajaan vuoden vanha. Äidin on palattava ajan tavan mukaan palattava päiviksi lentokentän pyöreään taloon ja minut on sijoitettava siksi aikaa jonnekin, siis mummolle.”  (s.25)

Pikkuveljen syntymä, sisarusten väliset suhteet, vanhempien parisuhde – varaventtiilinä ja tiedustelijana heidän välissä. Ensirakkaus, syömishäiriö, rippikoulu. Pikkuveljen kuolema.

On ollut vähällä, etten ole vuodattanut suruani, masennustani ja itsevihaani sille läheiselle, jonka siitä olisi pitänyt ehdottomasti tietää ja jolle se olisi ehkä loppujen lopuksi eniten merkinnyt, äidille.”  (s. 115)

Ja sitten olemme me, jossa taivaan kaipuu on yhtä suuri kuin lentävissä miehissä, ja jotka ymmärrämme. Meitä on kaikkein vähiten. Me olemme niitä, jotka eivät koskaan pakota miestä tekemään valintaa: se on sitten lentäminen tai minä!” (s. 123)

Purjelento, ensimmäinen poikaystävä, kihlattu, aviomies – avioero.

Vähitellen tästä alkaa muotoutua ajatus, että minusta voisi sittenkin tulla pappi. Minusta ehkä pitäisi tulla pappi, sillä minulla voisi olla pappina jotakin annettavaa ihmisille. Ajatuksen muotoutuminen valmiiksi kestää kuitenkin monta vuotta.”  (s. 186)

Papiksi, lapsettomuus, avioero.

Koska olen paha pyhä pappi, tällainen tapahtuma aiheuttaa paitsi kaikkea edellä mainittua, myös helposti mädälle haisevia otsikoita halvalla ostettavilla tunteilla itseään myyvien iltapäivälehtien kansiin.”  (s. 213)

Mies, avioton lapsi, avioliitto – elämää taiteilijan kanssa, kolmas avioero.

Alan epäillä, että minun on ennemmin tai myöhemmin jätettävä kirkko, sen palvelijana toimiminen.” (s. 262)

Syvällistä, viiltävää, tukahdutettuakin elämänkuvausta. Kipukohtia, joita tunnistan osittain omastakin elämästäni…

Pauliina Kuokka: Kevätjää, Kirjapaja, 2014
Kansi: Marjaana Virta
Mistä hankittu: ostettu alekirja Herättäjän Kirjakaupasta

Kevätjää on luettu:

Anun ihmeelliset matkat
Kirjavinkit
Liinan blogi
Paarlahden leveydeltä
Tuhansia sivuja




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti