maanantai 25. maaliskuuta 2019

Avaran armotaivaan alla

Seppo Suokunnas on toimittanut pikkukirjasen, johon hän on koonnut F.G. Hedbergin tekstejä hänen julkaisemista kirjoista ja lehtiartikkeleista.  Kirjasen tekstit on lyhyitä päivän tekstejä , joista löytyy viittaukset Raamatun teksteihin.


F.G. Hedberg: Avaran armotaivaan alla (toim. Seppo Suokunnas), Aurinko Kustannus, 2011
Ulkoasu: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Hedbergin perintö


Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys julkaisi Hedbergin perintö vuonna  1962  pienenä kirjasena F.G. Hedbergin syntymän 150-vuotisjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa 30.10.1961 pidetyt puheet ja juhlaesitelmän.

Kirkon tervehdyksen esitti  arkkipiispa Martti Simojoki. Pofessori Erkki Kansanaho piti juhlaesitelmän: Fredrik Gabriel Hedbergin merkitys Suomen kirkossa. Rovasti Toivo Rapeli piti puheen: Taisteluiden Hedberg. Kirjasessa on muutama mustavalkokuva Hedbergistä sekä niistä kirkoista ja alueista, missä hän asui.

Arkkipiispa Simojoki on sanonut tervehdyksessään:

"Hedberg löysi Lutherilta ja luterilaisen kirkon tunnuskirjoista viittamerkit, joita seuraten päästään perille, ja niin hänen elämäntyönsä tuli merkitsemään tunnustuksellisen luterilaisen tietoisuuden syventymistä kristikansan syvissä riveissä."

Professori Erkki Kansanahon juhlaesitelmä ei sinänsä tuonut minulle uutta näkökulmaa Hedbergiin, koska olen lukenut Hedbergistä 2000-luvulla kirjoitetun elämäkerran. Samaa voin todeta rovasti Toivo Rapelin puheesta. Kirjanen kuitenkin oli mielenkiintoinen katsaus historialliseen juhlaan, josta on jo ehtinyt kulua lähes kuusikymmentä vuotta.


Hedbergin perintö: F.G. Hedbergin syntymän 150-vuotisjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa 30.10.1961 pidetyt puheet ja juhlaesitelmä, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1962
Mistä lainattu: Vetelin kunnankirjasto

Kalevi Lehtisen kirjoja

Parisen vuotta sitten kävin seurakunnan järjestämän Alfa-kurssin.  Saimme jokainen kurssikirjasen Tutki elämän tarkoitusta.  Tässä kirjasessa oli monia lukuvinkkejä, joista olen osan ehtinyt lukemaan.

Ensimmäisessä Johdanto-osiossa Tässäkö tämä elämä on? Lukusuosituksena olivat Kalevi Lehtisen kirjat Sinulle ja Löytöretkellä.  Lainasin molemmat kirjat kirjastostamme.  Sinulle-kirjan kansi onkin tehty Armo lakeudella-päiville 2010, kahdeksan vuotta sitten.  Lehtisen Sinulle-kirjaa on toki tehty muulloinkin erilaisiin hengellisiin tapahtumiin – onhan siitä otettu jo yli kolmekymmentä painosta.  Vaan kuka olisi tämän ajan puhutteleva kirjoittaja – Kalevi kun on jo taivaanrannan tuolla puolen….


(tämä on eri kansi)

Kalevi Lehtinen on kirjoittanut Sinulle-kirjansa ensimmäisen painoksen vuonna 1995 – 23 vuotta sitten.  Hän kirjoittaa esipuheessaan:
Sinulle-kirjaan sisällytetyt puheet on pidetty kahdessa hyvin erilaisessa tilanteessa. Alkuosassa on kooste vuonna 1989 Jyväskylän Tie auki-tapahtuman puheista.  Loppuosan sanoma on koottu puheistani Helsingin yhteiskristillisellä julistus- ja rukousviikolla tammikuussa 1995.”

Miksi elän?
Kalevi Lehtinen kertoo puheissaan omasta uskostaan ja elämästään kaikkine vastoinkäymisineen sekä ihmisten kohtaamisista.
… Jumala oli tehnyt suunnitelman elämääni varten jo ennen maailman perustamista, niin kuin Efesolaiskirjeessä sanotaan. Ei elämä pääty siihen hetkeen, jolloin ummistan silmäni viimeisen kerran, vaan on olemassa iankaikkisuus, tulevaisuus rajan toisella puolella.”  (s. 14)

Mitä teen?
Seurakunta on paikka, johon saadaan tulla lataamaan akkuja, että meillä riittää sitten virtaa arkielämässä omilla työpaikoillamme ja kodeissamme. Jumalan tarkoitus on, että jokaiselle on paikka.” (s. 18)

Kuka olen?

Minä saan olla Jumalan lapsi.

Miksi tulen?
Jumalan lapsi on samaan aikaan Jumalan silmissä täydellinen, ja kuitenkin hänessä on paljon kasvutilaa.”  (s. 21)

Mihin menen?
Elämän lopullinen päämäärä on iankaikkisuus.” (s. 23)

Tie auki turvallisuuteen
Jumalan lapsi voi olla epävarmana, turvattomana, arkana ihmisenä.  Siinä menettää kyllä sen ilon ja turvallisuuden, jonka Jeesus haluaisi meille antaa. Turvallisuus, jota Jeesus tarjoaa, on lahjaa eikä vaatimusta.  Jeesus haluaa antaa sen meille, koska hän rakastaa meitä.  Hän on meidän puolellamme. Hän ei vaadi ehdotonta varmuutta, vaan hän osoittaa varmuuden perustuvan siihen, että hän on niin hyvä. Hän on tehnyt kaiken meidän puolestamme, ja siksi meidän ei tarvitse pelätä.” (s. 30)

Rukous
10 kohtaa avuksi rukouselämään:
1. Kuule, sinua rakastetaan
2. Anna Kristuksen puhdistaa sinut
3. Kristus rukoilee puolestasi
4. Pyhä Henki rukoilee sinussa
5. Suunnittele
6. Rukous on kokonaisvaltaista
7. Laula
8. Ylistä
9. Kun rukoilet, muista, että taivas on läsnä
10. Rukoile Jeesuksen nimessä

Yhteys
Miksi yhteys?
1. Jeesus Kristus rukoili, että kaikki hänen omansa olisivat yhtä
2. Jeesus Kristus antoi henkensä sen puolesta, että kaikki hänen omansa olisivat yhtä
3. Yhteys on Kristuksen käsky
4. Jumalan seurakunnan yhteys kuuluu terveeseen oppiin
5. Kaikki Kristuksen omat tulevat kerran mahtumaan samaan taivaaseen
6. Yhteys on rikkautta
7. Erilaisuus rikastuttaa meitä vielä taivaassakin
8. Lähetyskäskyn toteuttaminen maailmassa, maailman evankelioiminen


Näky
Jospa sinä ja minä miettisimme, mitä omassa kaupungissamme voisi tapahtua.  Mitä jos Suomessa jokainen ihminen saisi tuoreesti, elävästi ja aidosti kokea ja kuulla sanoman Jeesuksesta?” (s 110)

Voima heikkoudessa
Mitä on heikkouden voima?
- Se on särkymisen voimaa
- Heikkouden voima on pohjalla olemisen voimaa
- Rukouksen voima on heikkoa varten
- Yhteyden voima
- Armon voima on valtava

Miten elää elämää Kristuksessa?
1. Raamattu.  Lue, tutki, opettele ja sovella Jumalan Sanaa
2. Rukous
3. Anteeksiantamus
4. Seurakunta


Löytöretkellä-kirjan (3. uud. painoksen, 1999) esipuheessa Kalevi Lehtinen kirjoittaa:
Löytöretkellä on uudistettu painos kirjasta, joista ensimmäinen painos ilmestyi 1983. Siitä olen tiivistänyt kansanpainoksen, joka on lähes puoliksi uutta.”

Kirjan takakannessa sanotaan:
Hän (Kalevi Lehtinen) kertoon oman uskonelämänsä alkutaipaleesta ja uskon perusasioista tavalla, joka tempaa mukaansa. Hän ravistelee, herättelee ja houkuttelee ajattelemaan. Sen lisäksi hän kutsuu kokemaan ja ennen kaikkea elämään todeksi evankeliumia.”

Harharetkeltä löytöretkelle – Pakkolasku arkeen

Ihmekös se, että olin aina luisunut harharetkille, kun olin yrittänyt ankkuroida pelastustani lastiruumaani! Nyt sain kiinnittää ankkurini Golgataan, Jumalan minusta riippumattomaan pelastustekoon. Golgatan peruskallio kestää tunteitteni ailahtelut, omantuntoni syytökset ja kokemusteni harharetket antamatta periksi tippaakaan.” (s. 25)

Ankkurin oikea paikka – Sovitus

Jeesuksessa Kristuksessa huonoinkin ihminen on täysin turvassa, koska hänen rangaistuksensa on jo täydellisesti kärsitty.” (s. 40)

Leppyminen – Lunastus

Samoin kuin sovitus, myös lepytysuhri on Jumalan muuttumaton, kertakaikkinen, yleispätevä ja ihmisestä riippumaton teko, jolle voi pelastuksensa ankkuroida.”  (s. 45)

Valinta – Jeesuksen vastaanottaminen

Meidän ei tarvitse uhrata sen enempää Jumalan valintaa kuin ihmisen vastuutakaan. Sen sijan meidän on uhrattava oma logiikkamme, joka on liian pieni Jumalan tajuamiseen. Silloin voimme hyväksyä paradoksin, luovan jännityksen, ja myöntää, että Jumala on suurempi kuin meidän ajattelumme ja teologiamme.” (s. 73)

- Auttaa meitä ottamaan Raamatun sanat käyttöön, sovittelematta mitään tai tinkimättä meidän mielestämme ristiriidassa olevista asioista – rohkaisee luottamaan koko Raamattuun

- Auttaa meidän maailmankuvaamme laajenemaan ”pintaoliotasolta”, pois kouristuksenomaisesta tarpeesta järjestää asioita sopusointuun kompromissin avulla

- Ihmisen järki ei ole sen enempää kaikkitietävä kuin kaikkivoipakaan

- Olemme vapaat korostamaan sekä ihmisen vastuuta, että Jumalan valintaa, voimme auttaa toisia

- Koko todellisuuden takana on Kaikkivaltias Jumala, joka on suurempi, pyhempi, voimakkaampi ja rakastavampi kuin me ikinä pystymme tajuamaan

Vanhurskauttaminen – Uudestisyntyminen

Sinä hetkenä, kun otamme Kristuksen vastaan, hän tulee asumaan meihin. Meissä on silloin jotakin, joka ei enää koskaan kuole. Kristus elää iankaikkisesti, ja kun hän on meissä, niin meissä on iankaikkinen elämä.” (s. 104)

Usko – Anteeksianto

- Usko on suhde Jumalaan
- Usko on suhde Jeesukseen
- Usko on vastaanottamista
- Usko on Jumalan työn tulosta
- Usko on Kristuksessa ja Kristus meissä

Pelastusvarmuus – Armo

Ihminen, joka todella ymmärtää, mitä vapaus on, ei ajaudu laittomuuteen vaan armoon. Vain armossa ihminen voi rentoutua niin, ettei hän enää ole omien tekojensa varassa. Raamatun sana johtaa meitä elämään armosta eikä laittomuudesta.” (s. 180)

Kalevi Lehtinen: Sinulle, Päivä, 2010
Armo Lakeudella-kansi
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kalevi Lehtinen: Löytöretkellä, Päivä, 3. uud.p., 1999
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Keskipäivä


Muutama vuosi sitten kirjaston poistokirjapinosta löysin runokirjoja, jotka halusin pelastaa luettavaksi, osan omaan kirjahyllyyn säilytettäväksi.  Jaakko Heikinheimon esikoisrunoteos Keskipäivä vuodelta 1957 oli yksi näistä runoteoksista.
Jaakko Heikinheimo (1915 – 1990) oli suomalainen kirkkoherra ja runoilija.  Kesäpäivä -runoteos on otsikoitu seitsemään väliotsikkoon: Aseveljet, Keskipäivä, Runoniekka, Kevätsarja, Hiomapöydällä, Sun haltuus ja Mosaiikki.

Aseveljet
Seitsemän runoa käsittelevät talvi- ja jatkosodan aikaa ja myös lähivuosia jälkeen sodan, kuten runo Vappu 1947. Heikinheimon runotyyli on vanhahtavan arvokasta, vakavaa ja surumielistä.

Keskipäivä
Seuraavat kymmenen runoa kuvailevat Suomen luontoa Talviaamusta Suvikevääseen, Pihlajasta Pajunkissoihin, Keskipäivästä Iltaan.  Nämä luontorunot koskettavat minun sisintäni.

Keskipäivä

Metsän neulasmattoon
painan askeleen,
katse uupuu kattoon
savunsiniseen

Jäivät tuulentuvat
unhoon itketyt,
seestyneemmät kuvat
ehkä piirrän nyt:

Polun poikki lento
poutaperhosen,
aihe tyyni, hento
keskipäivänen.
-Jaakko Heikinheimo-

Runoniekka
Kuusi runoa runojen kirjoittamisesta, runoudesta huumorinkukkanen rinnassa.

Kevätsarja sisältää vain yhden runon.

Hiomapöydällä
Viisi uskonnollissävytteistä runoa – elämän hiomapöydästä.

Sun haltuus
Seitsemän uskonnollista runoa kirkosta, ehtoollisesta, elämän ehtoopuolesta.

Mosaiikki
Seitsemän runoa elämän hengellisyydestä, armosta.

Jaakko Heikinheimon runot ovat koskettavia vanhemman ajan kuvauksia – runonlausuntaan sopivia.

Jaakko Heikinheimo: Keskipäivä, WSOY, 1957
Mistä hankittu: kirjaston poistokirja

Roope Lipastin teoksia

Virtasen historia on hilpeätä historiankirjoitusta.  Roope Lipasti on keksinyt oivallisia uusia selityksiä ja merkityksiä Suomen historian tapahtumiin.  Jokaisessa historiallisessa tapahtumissa on herra Virtasella näppinsä pelinsä. Maailmanhistorian keksinnötkin ovat lähteneet alunperin Virtasen kokeiluista kuten ensimmäiset puiset kirjapainokirjaimet. Virtanen on ollut hyväntahtoinen mies, hän on auliisti esitellyt ja kertonut keksinnöistään ja ei ole ollut kovin pahoillaan, vaikka joku muu on hänen keksintönsä tai ajatuksensa ominut.  Paitsi herra Vilenille hän kirjoitti kirjeen, kun ei ollut tyytyväinen miten hän oli ottanut Venäjällä käyttöön Virtanen Martta-aatteen - herra Vilen oli siis Lenin :)
Kovin tosikkomainen ei sovi olla, tätä kirjaa luettaessa. Jotkut asiat saattavat olla liian pyhiä, eikä niistä olisi sopinut kirjoittaa humoristisesti - minua ne eivät haitanneet, vaikka olen pohjalainen ja no, asun tällä hetkellä Lapualla :)

Pihalla : erään remontin tarina on  hauska, päiväkirjamainen Roope Lipastin tarinointi oman talon remontoinnista toi mieleen ensimmäisen kirjan tarinan (Rajanaapuri), jonka häneltä luin.  Minusta on mielenkiintoista lukea "tosi tarinoita" talon remontoinnista, rakentamisesta ja puutarhanhoidosta.  Tästäkin kirjasta sai vertaistukea siihen ajatukseen, ettei kaikkien tarvitse olla remonttireiskoja tai puutarhapirkkoja - yrityksen ja erehdyksen kauttakin voi onnistua. Tai projektin voi jättää hautumaan tai muuttaa suunnitelmia.
Ihailen Roope Lipastin innovatiivisuutta, rohkeutta ja jaksamista - minä olisin jo luovuttanut monet kerrat! Kauhulla toisinaan ajattelen kymmenen vuoden päästä odottavaa talon täysremonttiamme... olen kyllä miehelleni ilmoittanut, että käytännön hommiin en osallistu (naula on keskellä kämmentä totaalisesti) ja sisustussuunnittelijan apua tarvitaan myös pitämään minun unelmani mm. keittiöstä realistisena.

"Jokaisella viikonpäivällä on värinsä", kirjoittaa Roope Lipasti. Halkaisukirvesmies; elämä ja vähäisemmät teot kirjassa on tarinat kerätty viikonpäivien alle.  Ennen tarinoita kerrotaan millainen mikin viikonpäivä värinsä myötä on.
Roope Lipastin huumorityyli loistaa jälleen tämän kirjan teksteissä - nelikymppisenä, kahden lapsen äitinä (myös jo teinivaiheet ja aikuisuuden kynnyksen ylittämisen kokeneena) hihittelen Lipastin perheen tapahtumille.  Ja ehkä Roope Lipastin kautta ymmärrän jälleen enemmän "miehen elämää".
Luonnollisesti tässäkin kirjassa on paljon tarinoita talon ikuisuusprojekteista, mutta myös perhe- ja parisuhde-elämästä ja töistä.

Jos aikuisten romaanit ja elämäkertakertomukset sekä uudelleenkirjoitettu historia sai minut hihittelemään, niin kyllä Vilhemiinan tarinakin siinä onnistuu.
Vilhemiina ja Juustopään tapaus on hauska kirja, josta löytävät omat hauskat juttunsa niin lapset kuin vanhemmatkin. Jos lapseni olisivat vielä sen ikäisiä, niin tämän kirjan lukisin heille ääneen.
Loistavasti keksittyjä nimiä ja paikkoja - pölynimurikauppiaskin saa uudet ulottuvuudet :)

Vilhelmiina ja vaaralliset kirjat-tarinassa seikkailee outo kirjastotarkastaja, joka saa Kourukkalan kirjaston kirjastonhoitajan ja kirjaston kokoelman lähes tuhon partaalle. Onneksi on Vilhelmiina, joka rientää apuun kaksosveljineen. Hiukan tarvitaan myös Pedron apuakin.

Roope Lipastin Vilhelmiina-tarinat ovat yhtä hauskoja kuin Nopolan siskojen Risto Räppääjät ja Heinähattu ja Vilttitossu-tarinat.


Roope Lipasti kirjoittaa vaikeasta aiheesta hellyttävän humoristisestikin. Ystäväni, Pasilli tarina auttaa ymmärtämään erilaisia lapsia - tämän kirjan myötä toivottavasti vanhemmat keskustelisivat lapsen kanssa mieltä askarruttavista asioista.  Voisiko kirja olla myös rohkaisuna lapselle, joka on itse kirjassa 9-vuotiaan Tommin tilanteessa...



Terveisin Robinson Saarinen on koskettavan hauska kertomus, siitä millaista olisi herätä ja huomata olevansa maailmassa ihan yksin.  Olisiko se kivaa, kun voi tehdä mitä haluaa, milloin haluaa ja kaupoistakin voi hakea ihan mitä vaan. 
Robinson Saarinen tuntee itsensä yksinäiseksi ja alkaa kirjoittamaan kirjeitä ja kokee yhtenä aamuna yllätyksen ovellaan.
Tästä alkaa jännittävä seikkailu - kuka kaikkea kaupungissa ohjailee?

Roope Lipasti: Virtasen historia, Karisto, 2012
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Pihalla: erään remontin tarina, Majakka, 2006
Mistä hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisemmät teot,  Atena, 2014
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Vilhelmiina ja Juustopään tapaus, WSOY, 2006
kuvittanut Ulriikka Lipasti
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Ystäväni, Pasilli, WSOY, 2009
kuvittanut Ulriikka Lipasti
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, WSOY, 2010
kuvittanut Jani Ikonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Aurinkoon puettu aika

Sain viime kesänä kirjailijalta hänen romaaninsa Aurinkoon puettu aika. Joulun aikaan ehdin kirjan lukemaan ja nyt vihdoin saan teillekin kertoa ajatuksiani tästä hengellisestä romaanista.

Satu Prusti Nelson(s. 1969) on koulutukseltaan taidehistorioitsija, mutta sydämeltään tarinankertoja ja kuvantekijä. Hän on kirjoittanut matkareportaaseja sanoma-ja aikakauslehtiin lukioikäisestä saakka. Prusti Nelson julkaisi esikoisromaaninsa 21-vuotiaana, jonka jälkeen hän toimi kolumnistina kahden kristillisen aikakauslehden nuorten-liitteissä. Hän maalaa öljy-ja akryyliväreillä ja on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, missä hän on asunut viimeiset 18 vuotta.

Takakannessa sanotaan:

Adoptiolapsen matka sirpaleisesta kokonaiseksi. Katkeruuden ja syytösten vankilasta vapaaksi.

"Guadalupe, Guadalupe. Toistelin hänen nimeään pitkinä myrtintuoksuisina öinä joita kaskaitten soitto riimitti. Täällä, tämän leiskuvan auringon alla, olin linnunlaulun päässä alkupisteestäni. Maissipeltojen kulta, auringon kerät aamusta iltaan. Mustanpuhuva maa ja taivas kuin tuleen tuikattu. Valo joka Veracruzissa  pukeutui aurinkoon yölläkin. Kolibri oli lentänyt takaperin ja isoäidin käsi oli puristanut omaani lujasti, kun hämärän huntu oli vyörynyt mereltä. Minä muistin myös sammaltavan puheen, lasinsirut lattialla. Laittomat kosketukset jotka kajosivat syvälle minuun, sieluuni asti. Pulquen hiivamainen haju oli piintynyt seiniin ja ihmisiin, jotka asuivat siinä lahoavassa talossa. Minulla oli se aina sieraimissani; halvan sokeriruokoviinan haju."

Satu Prusti Nelson osoittaa kirjassaan kiitokset Tommy Hellstenille. Hän kirjoittaa: ”Hellstenin syvälleluotaavat pohdinnat ovat tarinan pohjavirtaa.”

Kiitospuheessaan Satu Prusti Nelson kirjoittaa:

Tämä on irtipäästäminen, paljas hetki, jota ei voi hallita. Mutta luotan että jostain nousee navakka aurinkotuuli, joka tarttuu tähän saagaan ja istuttaa sille siivet selkään. Siivet jotka kantavat niin kauan kuin tarinaa luetaan!

Vaikka kuvailen romaanin pääasiallista tapahtumapaikkaa, Veracruzia (Meksikon osavaltio) enimmäkseen totuudenmukaisesti, olen myös laveasti käyttänyt kirjailijan vapautta rakentaa siitä sellaisen näyttämön kuin olen tarinaa varten tarvinnut. Samaa pätee muihin kirjassa mainittuihin maantieteellisiin seikkoihin.


Näin tämä lumoava, taiteellinen tarina alkaa:

1. Näytös
I
Minä olen salattu silmiltä, mutta sydämelläsi sinä minut löydät

Suuri ikkuna antoi lounaaseen, tulivuorille päin. Kun katsoin ulos, mennyt aika, jonka luulin jo menettäneeni, syöksyi minua kohti. Siinä hetkessä elin kuusitoista vuotta.

Kirjailijan taidetausta näkyy jo heti ensi sivuilla, tulee mieleen Hannu Väisäsen erinomaisen kuvailevat romaanit (joista en vieläkään ole saanut kirjoitettua blogikirjoitusta….).

Viehätyn meksikolaisen maiseman, elämäntavan ja tunnelmien kuvauksista, vaikka tämä maailma on vielä melko vieras minulle.  Olen monta vuotta sitten aloittanut lukemaan kuubalaissyntyisen Cecilia Samartinin ensimmäistä romaania ja ne ovat yhä pitkällä lukemattomien kirjojen lukulistallani. Etelä-Amerikka kiehtoo erilaisuudellaan, vaikka heidän elämäntapansa on melko vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena pohjalaisena. 

Eräänä päivänä nuori nainen Soledad löytää isoäiti Guadalupen lähettämän kirjeen, mutta ennen kuin hän sen voi lukea, on kirje hävinnyt tuhkana tuuleen…

Lukemattomasta kirjeestä kumpuaa Soledadin kaipuu ja vimma selvittää menneisyyttään, etsiä isoäiti Guadalupe vielä kerran.

Soledadin matka menneisyyteen on kulkenut kasvattivanhempien kautta. Kasvatti-isän Janni-sisko vei Soledadin taidekirjojen maailmaan.

Yhden kesän päätteeksi Soledad päättää lähteä kohti menneisyyttään, maahan, josta kasvatusvanhemmat hakivat hänet kuusitoista vuotta sitten.

Tarinan ympärillä on paljon taidehistoriaa, josta haluaisin oppia itsekin yhä enemmän. Tarinan henkilöt samankaltaisillaan nimillään hiukan menevät sekaisin ja minua hämmentää meksikolainen tapa puhua ”sukulaisista”.  Soledadin epätoivoinen isoäidin etsintä symboloituu Guadalupen neitsyeen, joka viittaa Neitsyt Mariaan, jonka uskotaan ilmestyneen vuonna 1531 Guadalupessa Meksikossa.

Löytääkö Soledad isoäitinsä, pääseekö hän menneisyytensä kanssa sinuiksi on tarinan keskeinen teema. Soledadin menneisyyden tragediat kuvataan hienovaraisesti, annetaan lukijalle mahdollisuus arvella mitä on tapahtunut. 

Romaanin hienovarainen hengellisyys ei luo ahdistusta uskonnollisuudesta.  Ja vasta nyt toisen kerran selatessani romaania ymmärsin omalla tavallani kappaleiden alkusanojen merkityksen ja sen kuka niissä puhuu.

Satu  Nelson: Aurinkoon puettu aika, Marketiimi, 2017
Kansikuvat: Satu Prusti Nelson
Mistä saatu: saatu kirjailijalta


Aurinkoon puettu aika -romaanin ovat lukeneet myös: