keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Aurinkoon puettu aika

Sain viime kesänä kirjailijalta hänen romaaninsa Aurinkoon puettu aika. Joulun aikaan ehdin kirjan lukemaan ja nyt vihdoin saan teillekin kertoa ajatuksiani tästä hengellisestä romaanista.

Satu Prusti Nelson(s. 1969) on koulutukseltaan taidehistorioitsija, mutta sydämeltään tarinankertoja ja kuvantekijä. Hän on kirjoittanut matkareportaaseja sanoma-ja aikakauslehtiin lukioikäisestä saakka. Prusti Nelson julkaisi esikoisromaaninsa 21-vuotiaana, jonka jälkeen hän toimi kolumnistina kahden kristillisen aikakauslehden nuorten-liitteissä. Hän maalaa öljy-ja akryyliväreillä ja on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, missä hän on asunut viimeiset 18 vuotta.

Takakannessa sanotaan:

Adoptiolapsen matka sirpaleisesta kokonaiseksi. Katkeruuden ja syytösten vankilasta vapaaksi.

"Guadalupe, Guadalupe. Toistelin hänen nimeään pitkinä myrtintuoksuisina öinä joita kaskaitten soitto riimitti. Täällä, tämän leiskuvan auringon alla, olin linnunlaulun päässä alkupisteestäni. Maissipeltojen kulta, auringon kerät aamusta iltaan. Mustanpuhuva maa ja taivas kuin tuleen tuikattu. Valo joka Veracruzissa  pukeutui aurinkoon yölläkin. Kolibri oli lentänyt takaperin ja isoäidin käsi oli puristanut omaani lujasti, kun hämärän huntu oli vyörynyt mereltä. Minä muistin myös sammaltavan puheen, lasinsirut lattialla. Laittomat kosketukset jotka kajosivat syvälle minuun, sieluuni asti. Pulquen hiivamainen haju oli piintynyt seiniin ja ihmisiin, jotka asuivat siinä lahoavassa talossa. Minulla oli se aina sieraimissani; halvan sokeriruokoviinan haju."

Satu Prusti Nelson osoittaa kirjassaan kiitokset Tommy Hellstenille. Hän kirjoittaa: ”Hellstenin syvälleluotaavat pohdinnat ovat tarinan pohjavirtaa.”

Kiitospuheessaan Satu Prusti Nelson kirjoittaa:

Tämä on irtipäästäminen, paljas hetki, jota ei voi hallita. Mutta luotan että jostain nousee navakka aurinkotuuli, joka tarttuu tähän saagaan ja istuttaa sille siivet selkään. Siivet jotka kantavat niin kauan kuin tarinaa luetaan!

Vaikka kuvailen romaanin pääasiallista tapahtumapaikkaa, Veracruzia (Meksikon osavaltio) enimmäkseen totuudenmukaisesti, olen myös laveasti käyttänyt kirjailijan vapautta rakentaa siitä sellaisen näyttämön kuin olen tarinaa varten tarvinnut. Samaa pätee muihin kirjassa mainittuihin maantieteellisiin seikkoihin.


Näin tämä lumoava, taiteellinen tarina alkaa:

1. Näytös
I
Minä olen salattu silmiltä, mutta sydämelläsi sinä minut löydät

Suuri ikkuna antoi lounaaseen, tulivuorille päin. Kun katsoin ulos, mennyt aika, jonka luulin jo menettäneeni, syöksyi minua kohti. Siinä hetkessä elin kuusitoista vuotta.

Kirjailijan taidetausta näkyy jo heti ensi sivuilla, tulee mieleen Hannu Väisäsen erinomaisen kuvailevat romaanit (joista en vieläkään ole saanut kirjoitettua blogikirjoitusta….).

Viehätyn meksikolaisen maiseman, elämäntavan ja tunnelmien kuvauksista, vaikka tämä maailma on vielä melko vieras minulle.  Olen monta vuotta sitten aloittanut lukemaan kuubalaissyntyisen Cecilia Samartinin ensimmäistä romaania ja ne ovat yhä pitkällä lukemattomien kirjojen lukulistallani. Etelä-Amerikka kiehtoo erilaisuudellaan, vaikka heidän elämäntapansa on melko vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena pohjalaisena. 

Eräänä päivänä nuori nainen Soledad löytää isoäiti Guadalupen lähettämän kirjeen, mutta ennen kuin hän sen voi lukea, on kirje hävinnyt tuhkana tuuleen…

Lukemattomasta kirjeestä kumpuaa Soledadin kaipuu ja vimma selvittää menneisyyttään, etsiä isoäiti Guadalupe vielä kerran.

Soledadin matka menneisyyteen on kulkenut kasvattivanhempien kautta. Kasvatti-isän Janni-sisko vei Soledadin taidekirjojen maailmaan.

Yhden kesän päätteeksi Soledad päättää lähteä kohti menneisyyttään, maahan, josta kasvatusvanhemmat hakivat hänet kuusitoista vuotta sitten.

Tarinan ympärillä on paljon taidehistoriaa, josta haluaisin oppia itsekin yhä enemmän. Tarinan henkilöt samankaltaisillaan nimillään hiukan menevät sekaisin ja minua hämmentää meksikolainen tapa puhua ”sukulaisista”.  Soledadin epätoivoinen isoäidin etsintä symboloituu Guadalupen neitsyeen, joka viittaa Neitsyt Mariaan, jonka uskotaan ilmestyneen vuonna 1531 Guadalupessa Meksikossa.

Löytääkö Soledad isoäitinsä, pääseekö hän menneisyytensä kanssa sinuiksi on tarinan keskeinen teema. Soledadin menneisyyden tragediat kuvataan hienovaraisesti, annetaan lukijalle mahdollisuus arvella mitä on tapahtunut. 

Romaanin hienovarainen hengellisyys ei luo ahdistusta uskonnollisuudesta.  Ja vasta nyt toisen kerran selatessani romaania ymmärsin omalla tavallani kappaleiden alkusanojen merkityksen ja sen kuka niissä puhuu.

Satu  Nelson: Aurinkoon puettu aika, Marketiimi, 2017
Kansikuvat: Satu Prusti Nelson
Mistä saatu: saatu kirjailijalta


Aurinkoon puettu aika -romaanin ovat lukeneet myös:





1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä ihana romaani! Aiheuttaa vain matkakuumetta Meksikoon :) Nautin myös kauniista kielestä. Pitäisi joskus lukea tämä uudestaan, kun vain ehtisin.

    VastaaPoista