tiistai 14. toukokuuta 2019

Sielun veli


Tanssiva karhu -runopalkinto on Yleisradion vuodesta 1994 lähtien jakama tunnustus kirjallisesti korkeatasoisesta kotimaisesta runoteoksesta. Yle loi palkinnon kirjallisuustoimittaja Juha Virkkusen ideasta, kun kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon piiristä oli rajattu runous pois.  Sirkka Turkan runoteos Sielun veli sai ensimmäisen Tanssiva karhu – palkinnon.

Sirkka Turkka on syntynyt 2.2.1939 Helsingissä, nykyinen kotipaikka on Lohja. HuK Helsingin yliopisto 1967, tallimestari Ypäjän hevoshoitokoulu 1970. Turkka oli mukana Iowan yliopiston kirjailijaohjelmassa 1991. Hän on työskennellyt Helsingin kaupungin kouluvirastossa 1960-luvulla ja 1971-1972, lomasijaisena Auroran sairaalan kirjastossa 1965, Nikkilän sairaalan kirjastossa 1974-1975, Espoon tallissa tallimestarina 1980-1981 ja hevosten hoitajana Honkolan kartanossa Urjalassa 1984, 1985 ja 1986. Sirkka Turkka on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1974.  (lähde www.eliaskirjailijat.fi)

Sirkka Turkan esikoisteos oli runokokoelma Huone avaruudessa (Tammi, 1973).
Sieluni veli on ensimmäinen runoteos, jonka olen lukenut Sirkka Turkalta.  Hänen runoistaan on sanottu, että niissä kuvastuu luonto ja uskonnollisuuskin.

Sielun veli -teoksen runot ovat osittain pitkiä (proosa)runoja, joista en ole varma aina montako sivua yksi runo käsittää. Osa runoista on kirjoitettu myös englanniksi.
Kokoelmassa Sielun veli on aineksia eri tahoilta. Israelin matkalta kokoelmaan tuli Turkalle rakas ja kaunis osasto. Hän itse kertoo, ettei matkusta kirjoittaakseen runoja, mutta Israelin matkalta hän sai niitä. Kokoelmassa on myös Iowan vaikutusta. Tekstiin tulee englantia, kunnes runot muuttuvat kokonaan englanniksi. Kokoelma päättyy kuitenkin jälleen suomen kieleen. Sielun veli on, tottakai, koira: "Musta koira nukkuu vieressäni, sielun veli, sen sydän lämmittää pienen huoneen, rannan kivet ja järven jään". (lähde: www.eliaskirjailijat.fi)

Minua kiehtovat luonnonläheiset, uskonnolliset runot, jotka on verhottu mystiseenkin symboliikkaan.  Ensimmäisen runon (suku)historian osat vievät minut menneisyyteen, kuvittelen itseni runotarinan sivustakatsojaksi, kanssakulkijaksi.

Kolmannen osan runoista, minun runosydämeeni iskee tämä runo:

Suuri kivi on kasvanut keskelle metsää,
                  keskelle sydäntäni.
Horsmat ovat nyt lumen alla, siis nämä
   ketunpyllyt eli Jeesuksen käsivarret,
        kesän tuohukset.
     Minun on kylmä tässä maailmassa,
 josta sinä vedit kynäsi ja kamppeesi pois,
     menit itse edelläsi, yöhön,
        kuin palava soihtu.
Sinä toivoit mustaa yötä, ja kokonaan mustaa
   hevosta, kannusta sitä nyt päin pimeää.
Kun metsä on lumesta sekaisin,
     sinun pääsi ihan hyvin sekaisin
            ja niin täynnä kaunista pimeää.


Millaisia tunteita, makuja tai ajatuksia runous herättää? - Osallistu Tanssiva karhu -runopalkinnon lukuhaasteeseen! Katso tiedot linkistä


Sielun veli -runoteoksesta on kirjoittanut blogissaan:



Sirkka Turkka: Sielun veli, Tammi, 1993
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti