Kuvittele itsesi - luovuus, mielikuvat ja metaforatyöskentely oman elämän työvälineinä

 

Marja Leena Toukosen kirja Kuvittele itsesi johdattaa esimerkkien ja tehtävien avulla käyttämään hyväkseen mielikuvituksen koko potentiaalia. Tätä kirjaa voi käyttää apuna omien vahvuuksien löytämiseen  ja elämän tavoitteiden kartoittamiseen sekä itsetuntemuksen parantamiseen.

Olenkin tästä kirjasta kirjoittanut ensimmäisen kerran täällä blogissani 2014, jolloin lainasin kirjan kirjastosta, Enpä enää muistanut, että olin tämän kirjan kertaalleen lukenut.  Tästä pääsen lukemaan myös tuon blogikirjoituksen

1 Kuvittelun voima ja ihmisen moniäänisyys

Mitä on mielikuvitus?

- kykyä visualisoida

- kykyä muodostaa kuvia omassa mielessään

- mielen luova osa

- ongelmanratkaisuluonne

- taiteen edellytys

- toimintaa, jolla taidetta luodaan

- mediaa, joka välittää tietoa tiedostamattomasta tietoiseen


"Ihmisen  mielikuvitus voidaan valjastaa myös oman henkisen kehityksen ja muutoksen palvelukseen. Jo se, että tunnistaa itsessään kuvittelua, alkaa kuvitella tietoisesti ja nähdä itsessään muutakin kuin sekavia haluja ja tarpeita, on itse asiassa henkistä kehittymistä." (s. 19)

Millainen on uneksimisen ja kuvittelemisen taito?

- mielikuvat ovat henkilökohtaisia

- kuvittelu on tietoista uneksintaa

- runojen lukeminen on olemuksellisesti uneksintaa

- mieli on lepotilassa, tietoisuus on valpas

Lapsuuden mielikuvitusleikit

Kirjassa on harjoitus, jossa on tarkoitus katsella rauhassa lapsuuden valokuvia. Muistella millainen lapsi olit, mistä asioista pidit. Erityisesti pyydetään muistelemaan mielikuvitusleikkejä. 

Mulle mielikuvitusleikit ja mielikuvituskaverit olivat hyvinkin tärkeitä, kun olin vanhempieni ainut lapsi, eivätkä kylällä asuvat kaverini ehtineet aina kanssani leikkimään. Tykkäsin leikkiä leikkimökissä kuvitellen sen jollekin vanhalla ajalle (olin lukenut lastenromaaneja ajasta ennen 1900-lukua), raivasin oman kasvimaan ja leikin että olin piikatyttönä jossain maatalossa. Äidillä on mahtanut olla hauskaa katsellessa ja kuunnellessa leikkejäni :D Vaatteina mulla oli yks kesä mun punainen tonttupuku! Keijukaista leikin laittamalla kukallisen valoverhon harteilleni. 

Barbeilla (Daisy-barbit yms) leikin myös tehden äänikasettikoteloista taloja ja koulun pulpetteja, joskus koristelin pöydän alustan joulukoristeillakin vaikka ei ollut joulun aika - siitä äiti ei tykännyt.

Talvella rakastin tehdä lumilinnoja ja sain polttaa siellä kynttilöitä, kun ilta hämärtyi Kuvittelin lumilinnani taikalinnaksi. . Hiihtokisojen aikaan kuvittelin olevani kilpahiihtäjä kiertäessäni naapurin pellolle tehtyä latua. 

Jollain tavalla siis puhuminen ja esiintyminen on ollut mulle luontaista jo lapsena. Kirjoittamista tai muuta luovaa tekemistä en uskaltanut tehdä, sillä en saanut teksteihini tai muuhuun luovuuteen kannustusta koulusta, enkä lähipiirin ihmisiltä. Rakastin kuitenkin niin paljon toisten kirjoittamia tekstejä - tarinoita, runoja, laulun sanoja, että niistä jäi varmasti palo sisälleni. Nelikymppisenä uskalsin kirjoittaa tekstejä elämästäni, ensimmäisiä runoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen saanut opastusta ja tukea kirjoittamiseenkin, jonain päivänä julkaisen runokirjan. 


Mitä on sisäinen puhe?

- sisäinen monologi on sisäistettyä ajattelua

- sisäinen dialogi, keskustelua luomansa tai kuvittelemansa hahmon kanssa

"Luovuus on yksilöiden ominaisuus, jota yhteisö hyödyntää ja josta se nauttii" (s. 35)

"Luovuus rakastaa erilaisuutta ja siksi se voi kätkeytyä mitä kummallisimpiin valepukuihin." (s. 35) 

2 Löydä joukkosi

Miten sisäiset hahmot syntynvät?

- vastauksina elämän suuriin kysymyksiin ja haasteisiin

- omasta elämästämme, kohtaamistamme ihmisistä

- kirjallisuudesta

- hiljaisesta tiedosta (historialliset hahmot)

- kulttuurihistoriallinen perimä

- myyttinen perimä

Mikä on tunnehahmojen tarkoitus?

- tunnetyöskentelyn apuna

3 Ole turva ja viisaus itsellesi

- tukea antavat läheiset

- kuunteluapua, terapiaa

Pyhät turvajoukout

"Sisäisen dialogin, monologin ja mietiskelyn välimaastossa on rukouksen alue." (s. 72)

- pyhimykset ja enkelit

 - Jumala tai jumalat

4 Apuvälineitä sisäisten hahmojen etsintään

- ajan ja paikan valinta

- rentoutuminen ja tarkkaavaisuus

- selailu ja keräily

- tarinat ja muistelu

5 Sisäinen maailma monissa muodoissaan

-metaforat

- eläinhahmot

- maisemat

- kuun katsominen

- mielen teatterin sisäiset näyttämöt

6 Taide ja luovuus meissä

- taidenäyttely

- luominen ja minuus

7 Aarteen etsintä

- läsnäolo

- luovuus

- vuoropuhelu ja välittäminen

8 Itsen kuvitteleminen

"Kyky kuvitella ja antautua joskus mielikuvituksen vietäväksi tuo elämäämme nykyään harvinaiseksi käynyttä levollisuutta, hetkessä viipyilyä ja mahdollisuutta omien sisäisten maisemiemme katseluun." (s. 181)

- tarvitaan aikaa ja/tai paikka, missä voi rauhassa antautua mielikuvituksen vietäväksi ajatustemme virrassa ilman ulkoisia ärsykkeitä (some yms.)

- tarvitaan toki myös toistenkin luomaa materiaalia (kirjallisuus, musiikki, taide yms.)

"Tutkimalla elämässämme olevia metaforia ja myyttejä lähestymme meissä jokaisessa olevaa ikiaikaista viisautta." (s. 185)

Tämä kirja on oiva inspiraation, innostuksen ja rohkaisun antava voima omanlaiseen luovuuteen.


Marja-Leena Toukonen: Kuvitele itsesi - luovuus, mielikuvat ja metaforatyöskentely oman elämän työvälineinä, Viisas Elämä, 2010
Mistä hankittu: ostettu uutena Kirjakassi Seinäjoki 





 


 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runojen matkassa

Joulurunoja ja mietteitä

Havahtuminen